Mondon uusi vastuullisen matkailun kolumnisti: Rakastan matkojen suunnittelua, ja se tekee reissuista ekologisempiakin
Kolumni
Mondon uusi vastuullisen matkailun kolumnisti: Rakastan matkojen suunnittelua, ja se tekee reissuista ekologisempiakin
Hyvä valmistelu tekee matkasta fiksumman ja ekologisemman, toteaa Mondon uusi vastuullisen matkailun kolumnisti, kirjailija Ville-Juhani Sutinen.
25.1.2023
 |
Mondo

Heti alkuun tunnustus. Rakastan matkojen suunnittelua. Suunnittelen tietenkin omat matkani, ja olen päävastuussa myös vaimoni ja lapseni matkasuunnitelmista. Toisinaan teen suunnitelmia myös sukulaisten ja tuttavien matkoja varten, jos he pyytävät – ja vaikka eivät pyytäisikään.

On ihana tunne, kun palaset loksahtavat kohdilleen: löytyy juna paikasta toiseen juuri oikeaan aikaan, nähtävyydestä seuraavaan pääsee helposti, sopivan hintainen majoitus sijaitsee toivotulla alueella… Hyvä suunnitelma on puoli matkaa.

Jo lapsena reissujen suunnittelu oli minusta kiehtovaa. Kun olin kaksitoista, äitini rohkeni lähettää minut ja pikkuveljeni ensi kertaa yksin reissulle Kokemäeltä Iisalmeen isää tapaamaan. Junamatka vei melkein kuusi tuntia, ja siihen kuului vaihto Tampereella. Tunsin ylpeyttä harteilleni sälytetystä vastuusta ja jännitystä siitä, kuinka kaikki sujuu.

Ville-Juhani Sutinen on paljon maailmaa kiertänyt kirjailija, joka on julkaissut niin kauno- kuin tietokirjoja. Hän yhdistää monissa teoksissaan kirjallisuudentuntemustaan, matkailua ja historiaa.

Hyvässä suunnittelussa on kuitenkin kyse muustakin kuin matkan onnistumisesta. Se on parhaimmillaan myös ekologista ja eettistä.

Jo kohteen valinta pienentää hiilijalanjälkeä. Euromonitor Internationalin tuoreen raportin mukaan reissaaminen on luontoystävällisintä muun muassa Itävallassa, Virossa, Slovakiassa ja Islannissa – sekä Suomessa ja Ruotsissa. Näissä maissa monet ongelmat on ikään kuin ratkaistu valmiiksi matkailijan puolesta.

Kannattaa myös miettiä kohteiden yhdistelyä. Jos aikataulu antaa myöten, ei ole fiksua lentää alkuvuonna Berliiniin ja kesällä Wieniin, vaan tehdä niihin yksi pidempi matka.

Lentokoneet kuluttavat eniten poltto­ainetta noustessaan ja laskeutuessaan, joten suora lento on aina paras valinta. Jos perille ei pääse yhdellä lennolla, on hyvä tarkistaa, löytyykö lähimmästä suuresta kaupungista juna- tai bussiyhteys kohteeseen. Esimerkiksi Ranskaan mennessä voi lentää Pariisiin ja jatkaa sieltä nopealla junalla melkein mihin tahansa.

Monet lentoyhtiöt ovatkin vastuullisuutta edistääkseen ryhtyneet yhteistyöhön juna­yhtiöiden kanssa. Air France tarjoaa lennon ja junan yhdistäviä matkapaketteja. Myös esimerkiksi Finnair myy Saksan-lennoilleen jatko­yhteyksiä Deutsche Bahnin junissa.

Etukäteen tehty suunnittelutyö voi lisätä vastuullisuutta kohteessa oloonkin. Jos tietää ennalta, kuinka julkinen liikenne toimii tai missä sijaitsevat ­luomuravintolat, ei tule kiireessä turvauduttua taksiin tai tehotuotettuun ruokaan. Neuvoja löytää ­matkailumedioiden ja hakukoneiden lisäksi keskustelupalstoilta. Esimerkiksi Trip­advisorin verkkosivustolla on kestävän matkailun Ecotourism Forum.

Suunnittelu on nykyään erilaista kuin 30 vuotta sitten, kun matkustin junalla Sata­kunnasta Savoon. Aikatauluvihkoset ovat vaihtuneet puhelimen sovelluksiksi. Netti­hakuja voi tehdä melkein missä tahansa.

Reissussa ei kuitenkaan ole mukava kaivella jatkuvasti puhelinta esiin ja järjestellä asioita. Sen vuoksi laadin edelleen omat suunnitelmani ja varaukseni ennalta, jotta voin tien päällä keskittyä itse matkaan.

Hyvä suunnitelma takaa, että matkan eettisyyden eteen on tehty töitä. Sen ei tarvitse tarkoittaa jatkuvaa huolehtimista: paras suunnitelma jättää tilaa myös tekemättömyydelle. Itse asiassa vapaa-aika on aidoimmin vapaata silloin, kun asiat on hoidettu kuntoon.

Eikä jokaisella matkalla ole pakko tehdä kaikkea sataprosenttisen päästöttömästi. Voi vaikka yhdellä reissulla etsiä tapoja kestävään majoittumiseen ja seuraavalla ekologiseen liikennöintiin. Näin tottuu vihreään matkailuun.

Tietenkin voi käydä myös niin, että kaikki meneekin toisin ja suunnitelma on pilalla. Siihen jokaisen suunnittelua rakastavan on varauduttava. Vastoinkäymisistä huolimatta valmistautuminen on kuitenkin aina mainio tapa tutustua matkan kohdemaahan, sen kulttuurin ja ihmisiin, sekä kunnioittaa niitä.

Kirjailija Ville-Juhani Sutinen pohtii Mondo-lehden Vastuullinen matkailija -kolumneissaan, miten matkustaa kestävästi ilosta ja elämyksistä tinkimättä.

Kommentoi »