Vanheneminen on väistämättömyys. Yhtä aikaa pelottavaa ja kiinnostavaa. Näin asian määrittelee tutkija ja psykoterapeutti Marja Saarenheimo kirjassaan Vanhenemisen taito. 

Mikä pelottaa? Monilla tuntemukset liittyvät raihnaisuuteen ja kunnon heikkenemiseen. Tietyssä pisteessä voi joutua ottamaan apua vastaan ja tulla riippuvaiseksi muista.

– Meillä riippuvuus mielletään usein yksipuoliseksi asiaksi ja pelätään jäämistä muiden armoille. Olemme kuitenkin keskinäisesti riippuvaisia toinen toistamme. Kun riippuvuus on vastavuoroista, siinä ei ole mitään pelättävää, Marja Saarenheimo sanoo.  

Vanha, höppänä, nukkavieru, kärttyinen ja hidas kassajonon tulppa. Näin nuoremmat usein määrittelevät vanhaa ihmistä. Mielikuvat ovat tarttuneet kokemusten kautta. 

Vaikka monet muuttuvat vanhetessaan positiiviseen suuntaan, myös toisin voi käydä. Tällöin huonot ominaisuudet kärjistyvät. Taloudellinen eriarvoisuus voi vaikuttaa monella tavalla myös käyttäytymiseen, mutta se ei selitä kaikkea. 

Marja Saarenheimon mukaan on hämmentävää, että vanhan ihmisen ei edes odoteta toimivan sosiaalisissa suhteissa yhtä hienotunteisesti kuin muiden – ikään kuin vanhuuteen automaattisesti liittyisi äksyilyä, väsymystä ja piittaamattomuutta muista. 

– Se on epäreilua, ellei selittävänä tekijänä ole aivosairaus. 

Vanhan tunnistaa jo ulkonäöstä. Moni nainen on huomannut muuttuneensa jo ennen eläkeikää näkymättömäksi ja sukupuolettomaksi. Jos hänet huomataan, niin ääripäissä eli supermummona tai hoitoresurssien niukkuudessa kituvana hoivattavana haperona. Julkisuudessa ei ole kovin paljon esimerkkejä tavallisista ihmisistä, joilla on elämässään kaikenlaisia rooleja. 

Monet hiljattain aktiivisen työuran jättäneet ovat huomanneet eron statuksessaan. Omalla mielipiteellä ei ole enää arvoa, ja esiin nousee syrjään sysäämisen tunne. 

Saarenheimon mielestä on outoa, että meillä arvostetaan nuorekkuutta enemmän kuin iän tuomaa kypsyyttä. Vanhenevalla on varaa väistyä työelämässä nuorempien tieltä, mutta samalla hän voisi käyttää osaamistaan muiden ja itsensä hyväksi eri rooleissa myös työuran jälkeen.   

– Olen usein pohtinut, miten Suomella on pienenä maana varaa jättää käyttämättä yli miljoonan ihmisen tietotaito. Ja eläkeläisten määrä kasvaa edelleen.  

Nykyisen eläkejärjestelmän hedelmistä nauttivat saattavat ehtiä olla eläkkeellä jopa 40 vuotta. Tämä sukupolvi on edellisiä vauraampi ja hoitanut terveyttään niin hyvin, että vanhuuden raskaimmat vaivat tulevat usein vasta myöhäisillä vuosikymmenillä.

Jos jää vanhuutta kielteisesti kuvaavien määritelmien vangiksi, voi alkaa uskoa niihin myös itse. Puheet painottuvat helposti negatiiviseen ja niissä korostuu luopuminen: ”ei sitä vanha enää” tai korkeintaan ”vielä sentään voin”. 

– Miksi näkökulmaa ei voi siirtää ”nyt vasta osaan ja ymmärrän” -asentoon? Se nostaa kypsyyden, oppimisen ja saavuttamisen pääosaan. Luopuminen kuuluu elämään kaikissa elämänvaiheissa, ei yksin vanhuudessa.

Marja Saarenheimo kuuluu itsekin ikääntyneisiin. Ensimmäinen mahdollisuus eläkkeeseen olisi helmikuussa, mutta hän ei vielä malta, vaan jatkaa kirjoittamista ja psykoterapeutin vastaanottoaan.

– Tätä jotkut ihmettelevät. Vastaan aina, että miksi luopuisin työstä, jota rakastan. 

Vanhenemista käsittelevällä kirjallaan hän haluaa kääntää näkökulman mahdollisuuksien ylärajaan sen sijaan, että katsoisi, mitä ihmisille keskimäärin tapahtuu. Aivot tarvitsevat haasteita koko elämän ajan pysyäkseen toimintakykyisinä. Vanha ihminen voi, ja hänellä on myös oikeus oppia uutta.  

Tiedämme, että vanhetessa ihminen hidastuu monin tavoin. Jos tätä pitää esteenä, unohtaa hidastumisen tuomat hyödyt. Esimerkiksi tunteiden säätelyn näkökulmasta hidastuminen on pelkästään positiivinen asia. Vanhalla on viisautta käyttää harkintaa tunnekuohun nostaessa päätään. Kokemus vahvistaa, että asioilla on taipumus järjestyä, kun pöly on ensin laskeutunut.  

Marja Saarenheimon mukaan olisi tärkeää, että eläkkeelle voisi jäädä vähitellen, esimerkiksi osa-aikatyön kautta. Olisi hyvä miettiä etukäteen, miten käyttää päivänsä. Harvat haluavat keskittyä vain olemiseen. Ihminen tuntuu tarvitsevan ulkoista toiminnanohjaajaa: kalenteri kertoo viikoittain paikan, jonne suunnistaa. 

– Minulla on ollut terapiassa asiakkaita, jotka ovat olleet muutaman vuoden eläkkeellä ja heränneet tyhjyyden tunteeseen. Naisilla on monenlaisia virityksiä, mutta miehet tuntuvat jäävän usein tyhjän päälle. 

Monilla on tarve tehdä jotain merkityksellistä, tekoja muitakin kuin itseään varten. Naisille ilmaantuu usein hoivatehtäviä lähipiirissä, ja monet eläkeiän saavuttaneet jatkavat työelämässä muodossa tai toisessa. 

Myös vapaaehtoistyö vetää puoleensa. Tämä nostetaan harvoin esiin, vaikka rahallisesti mitattuna työpanos on melkoinen. Vapaaehtoistyö kasvaa myös henkilökohtaista korkoa, sillä mielihyvän lisäksi sen on todettu vaikuttavan positiivisesti henkisen vireyden säilymiseen myöhemmällä iällä.  

Aloittelijan näkökulmasta myös vanheneminen on kiinnostavaa. Tähän kuuluu uteliaisuus, innostuminen ja kiinnostuminen ympäröivän maailman ilmiöistä. Asenteen voi säilyttää kaikissa elämänvaiheissa. 

– Ihmisen näkökulma elämään laajenee ihan toisiin ulottuvuuksiin, kun hän katsoo asioita tuorein silmin, näkee uuden ja mielenkiintoisen vanhan toistamisen sijaan.  

Ihmisen elämässä on jatkuvasti kasvun paikkoja. Niissä tarvitaan mielen taitoja, joita voi harjoittaa niin kauan, kun henki kulkee. Oma ajattelutapamme on psyykkisen vointimme kapteeni, mutta siihen voi onneksi vaikuttaa. 

Takuuvarma keino tehdä itsestään onneton on kiinnittää huomio negatiiviseen: siihen, mistä on joutunut luopumaan ja mitä muut ovat saaneet enemmän kuin itse. Tilanne on helpompi ja hengittävämpi, jos katsoo sitä, mitä on saanut ja mikä on mahdollista.

Elämä ei ole pelkästään selviytymistä varten, vaan keskeistä on mielekkyyden löytäminen. Eheytyminen on mahdollista niin kauan kuin aivoterveys sallii. Yksin iästä se ei ole kiinni. Saarenheimon vanhin psykoterapia-asiakas on ollut 85-vuotias. 

Vaikka monet ovat hakeutuneet terapiaan akuutin kriisin vuoksi, moni haluaa jatkaa pidempäänkin. Keskiössä ovat silloin mielentaidot, kyky säädellä tunteita ja rauhoittaa itseään.

Psykologiassa puhutaan metakognitioista eli ajatuksista, joita meillä on omista ajatuksistamme ja tunteistamme. Meillä on taipumus ajatella, että jos jokin ajatus tai tunne on iskostunut mieleemme, se pitää melko varmasti paikkansa. 

Näitä vinoutuneita toimintamalleja työstetään terapiassa ja opetellaan paremmin toimivia tilalle. Ajatusjumittumia voi jumpata myös omin avuin tai kumppanin kanssa. Ensimmäinen askel on huomata vinoon vetävä toimintamalli. 

Mielenhuollon portaat 

Lähde: Marja Saarenheimo: Vanhenemisen taito (Vastapaino 2017) 

Teksti Riitta Heimonen, kuva ToukoHujanen