Portaita noustessa kivistää polvia. Aamuisin nivelet ovat jäykät. Lonkassa tuntuu kipua vähänkin pidemmällä kävelylenkillä, ja kipu säteilee reiteen ja pakaraan saakka. Polvillaan oleminen on yhtä tuskaa, ja varpaankynsien leikkaaminen ei enää onnistu, koska lonkkanivelen jäykkyys estää syvät taivutukset.

Tuntuuko tutulta? Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus, joka lisääntyy suorassa suhteessa iän karttumiseen. Yli 75-vuotiaista naisista jo joka kolmas kärsii polven nivelrikosta ja miehistä joka kuudes. Lonkan nivelrikko vaivaa joka viidettä yli 75-vuotiasta. Nivelrikko voi tosin invalidisoida jo paljon nuorempanakin. Aluksi kipu tuntuu liikkuessa, mutta pahimmillaan särky vaivaa myös levossa ja häiritsee jopa yöunta.

Kipu ja jäykkyys rajoittavat liikkumista, jolloin lihakset heikkenevät ja nivelen liikkuvuus pienenee. Nivelestä voi kuulua myös ritinää sitä liikutettaessa. Nivelrikko on koko nivelen sairaus, ja se aiheuttaa muutoksia niin nivelrustossa, luussa kuin lihaksissakin.

Nivelrikko tuhoaa soluväliaineen, jota tarvitaan suojaamaan niveliä hankaukselta. Kun rustopinta rikkoutuu ja nivelrusto häviää nivelen pinnoilta, lopulta nivelessä on ”luu luuta vasten”. Muutokset näkyvät myös röntgenkuvissa, kun nivelrako kapenee.

Vuosien mittaan nivelten rakenne muuttuu ruston vaurioitumisen ja pitkäaikaisen tulehdustilan vuoksi. Muutokset aiheuttavat paikallista, joskus myös nivelen ympäristöön säteilevää kipua ja särkyä.

Kohtuullinen kuormitus olisi hyväksi nivelelle, mutta kipu ja jäykkyys alkavat pikkuhiljaa tehdä liikkumisesta yhä vaikeampaa.

Parannuskeinoa nivelrikkoon ei ole, eikä taudin etenemistä voida nykykeinoin pysäyttää. Kipulääkkeet, kylmähoito ja fysioterapia auttavat aikansa, mutta jossain vaiheessa lääkäri mainitsee sanan tekonivel. Kun nivel on loppuun kulunut ja nivelrikon aiheuttama haitta merkittävä, voi olla tarpeen pohtia oman nivelen korvaamista varaosalla.

– Usein niin sanottu viimeinen niitti on yösärky. Yleensä siinä vaiheessa on kärsitty nivelrikon aiheuttamista vaivoista jo useita vuosia, ja korvien väli alkaa olla liian täynnä kipua. Silloin tämä hyvin kajoava hoitomuoto eli tekonivelleikkaus saattaa olla tarpeen, sanoo ortopedian ylilääkäri Mikko Manninen Ortonista.

Kynnys leikkauspäätökseen on kuitenkin korkea, sillä kyseessä on iso leikkaus, ja joskus siihen voi liittyä komplikaatioita. Leikkaus on hyvä vaihtoehto silloin, kun päivittäinen liikunta uhkaa jäädä kokonaan eli potilas ei pysty kävelemään edes muutamaa sataa metriä. Tai kun kipulääkkeistä alkaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä ja päivittäisistä askareista kotona tai työssä ei enää selviä.

Lonkan tekonivelleikkauksia tehdään Suomessa reilut 9 000 vuodessa, ja niiden määrä on kasvussa. Polven tekoniveliä asennetaan vuodessa yli 10 000 potilaalle. Tekonivelet eivät ole oman nivelen veroisia, mutta leikkaus parantaa yleensä elämänlaatua huimasti verrattuna sitä edeltäneeseen tilanteeseen.

Lonkkaleikkaus on yleensä toipumisen kannalta helpompi kuin polvileikkaus, vaikka lonkka on liikkuvampi nivel. Miksi näin, ortopedian ylilääkäri Mikko Manninen?

– Lonkan seutu on iso kudosalue, jossa on paljon lihaksia ja hyvä verenkierto. Tämä nopeuttaa paranemista. Lonkan seudulla isokaan verenpurkauma ei kiristä kudoksia yhtä paljon kuin leikkauksen jälkeinen verenvuoto polven alueella. Kiristys taas aiheuttaa kipua, sanoo  Manninen, joka on asentanut noin 1 500 lonkan tekoniveltä ja saman verran polven tekoniveliä.

Lonkan palloniveltä on helpompi ”matkia” varaosilla kuin monimutkaisempaa polvea tai muita nivelrikon vaurioittamia paikkoja. Leikkauksessa oma nivel korvataan metallisista, muovisista tai keraamisista osista koostuvalla tekonivelellä. Implantit valitaan tarkasti potilaan anatomiseen rakenteeseen sopiviksi. Myös potilaan liikunnallisilla tavoitteilla on merkitystä tekonivelen materiaalivalinnoissa.

– Moni lonkan tekonivelen saanut potilas sanoo jo leikkausta seuraavana aamuna, että lonkka tuntuu paremmalta kuin ennen leikkausta, vaikka täydellinen paraneminen vie useita kuukausia, Manninen kertoo.

Polvileikkauksessa on tärkeää saada pehmytkudokset nivelen ympärillä oikeaan tasapainoon. Pitkään jatkuneet nivelvaivat ovat usein aiheuttaneet alaraajaan virheasentoja, kuten länki- tai pihtipolvisuutta. Implantin asennuksen yhteydessä virheasento korjataan. Nivelen pitää olla tukeva, mutta ei kireä.

Implantit ovat keholle vieraita osia, eivätkä ne aina istu täydellisesti. Leikkauksen jälkeenkin potilasta voivat joskus vaivata monenlaiset niveltä ympäröivien kudosten kivut, vaikka tavoitteena oli päästä säryistä eroon.

Tekonivelet myös kuluvat, ja lonkan tekonivel menee helpommin pois paikaltaan kuin oma lonkkanivel. Niveleen voi tulla infektio, tai luu voi murtua vamman yh-

teydessä. Kulumisesta syntyvä hierre voi aiheuttaa luun syöpymistä tekonivelen ympärillä.

Haitat voivat pahimmillaan vaatia uusintaleikkauksen. Nuorelle ihmiselle asennettu tekonivel joudutaan todennäköisesti jossain vaiheessa uusimaan, koska kovassa käytössä nivel kuluu. Nykyiset implantit kestävät tämänhetkisen käsityksen mukaan 20–30 vuotta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämä implanttirekisteri kertoo jokaisen suomalaisen keinonivelleikkauksia tekevän sairaalan leikkausmäärät ja myös uusintaleikkausprosentin. Näissä luvuissa on suuria sairaalakohtaisia eroja.

Lonkkanivelen leikkauksia joudutaan uusimaan 3,1 prosentilla, polvien keinonivelleikkauksia noin 2 prosentilla potilaista. Tekonivelleikkaukset ovat yleisin potilasvahingon takia korvaukseen johtava toimenpide.

– Avoin rekisteri on hyvä asia. Suomen rekisterin on perustanut Ortopediyhdistys 1980-luvulla. On tärkeää löytää ajoissa esimerkiksi huonot implantit, joiden käyttö johtaa usein uusintaleikkauksiin. Tekonivelen asennus on kuin metsäntutkimus: vasta vuosien mittaan nähdään, kuinka hyvin uusi tekonivelmalli tai leikkaustekniikka toimii. Myös siksi rekisterin ylläpito on tarpeen, Mikko Manninen sanoo.

Kyse on paitsi potilasturvallisuudesta myös terveystaloudesta. Tekonivelleikkaukset ovat suurin yksittäinen diagnoosikohtainen kuluerä erikoissairaanhoidossa, noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. Helsingin Sanomien vuosi sitten tekemän laskurin mukaan vuonna 2011 kokonaiskustannus oli polven tekonivelleikkauksessa 10 377 euroa ja lonkan tekonivelleikkauksessa 11 330 euroa. Julkisella puolella potilas maksaa operaatioista itse joitakin satasia.

Leikkauksen jälkeen alkaa tärkeä vaihe: kuntoutuminen. Jo leikkauspäivänä noustaan seisomaan ja seuraavana päivänä aletaan voinnin mukaan harjoitella kävelemistä. Fysioterapeutin rooli on tällöin ratkaisevan tärkeä. Kaikkein tärkeintä on, että potilas itse ymmärtää kuntoutuksen merkityksen ja tekee fysioterapeutin neuvomat harjoitukset.

Potilas tapaa fysioterapeutin jo ennen leikkausta, ja kuntoutussuunnitelmaa tehdään yhdessä. Leikkauksen jälkeen vuodeosastolla aloitetaan lihaksia aktivoivat harjoitukset. Tavoitteena on omatoiminen liikkuminen ennen sairaalasta kotiutumista.

Myös verenkiertoa vilkastuttavat liikkeet ovat tärkeitä paranemisen kannalta, sillä ne pienentävät leikkauksen jälkeisen laskimotulpan riskiä.

– Kivunhoito ja harjoittelu kulkevat pitkään käsi kädessä. Kotiharjoitteluohjelman tavoitteena on saavuttaa pikkuhiljaa mahdollisimman normaali liikkuminen, Ortonin fysioterapeutti Minttu Vartia sanoo.

Kipu pitää saada lääkkeiden avulla vähennettyä sellaiselle tasolle, että potilas pystyy tekemään harjoituksia. Joskus pitää aloittaa siitä, että pystyy nukkumaan kivuista huolimatta. Tällöin fysioterapeutti voi auttaa löytämään mahdollisimman kivuttoman makuuasennon. Myös turvotusten hoito on osa kivunlievitystä.

Leikkauksen jälkeen pitää harjoitella monenlaisia taitoja. Leikattu alue on tietenkin pitkään kipeä, ja kudosten toipuminen vie aikaa. Uuden nivelen käyttö tuntuu erilaiselta, ja sitä täytyy harjoitella.

Ennen leikkausta nivelrikko on saattanut aiheuttaa kipuja vuosien ajan. Liikeradat ovat kivun ja jäykkyyden seurauksena kaventuneet, ja kehossa voi olla monenlaisia virheasentoja. Niiden korjaantuminen ei tapahdu itsestään, vaikka nivel on vaihdettu uuteen.

– Esimerkiksi ontuminen voi aiheuttaa selkään kipua ja jäykistymistä. Lantion alueen lihasten hallinta on olennainen osa kuntoutusta, olipa kyse lonkka- tai polvipotilaasta, Minttu Vartia kertoo.

Kuntosali ja uima-allas ovat tärkeitä kuntoutuspaikkoja. Keinovalikoimaan kuuluvat myös akupunktio, TNS-sähkö kivunhoitona, monenlaiset fysioterapeutin manuaaliset käsittelyt ja kylmähoidot. Myös kotiin voi aluksi saada lainaan kylmäkompressiolaitteen, joka auttaa kivun ja turvotuksen hoidossa.

Kotiohjelman perusta ovat nivelen liikkuvuutta edistävät liikkeet ja ympäröiviä kudoksia vahvistavat harjoitukset. Myös tasapainoharjoittelu on tärkeää. Pilateksen tyyppiset keskivartalon hallintaa edistävät harjoitteet ovat hyviä liikkeitä toipilaille (lue pilateksesta, s. 32). Monenlaiset apuvälineet kuminauhoista kuntosalilaitteisiin auttavat harjoittelussa.

Hoitosuunnitelma tehdään aina yksilöllisesti. Joskus fysioterapeuttia on tarpeen tavata vain muutamia kertoja, mutta joskus tarvitaan pidempi hoitosarja.

– Leikkauksen tarkoitushan on saada nivelrikkopotilas sellaiseen kuntoon, että hän voi tehdä niitä asioita, joita haluaa. On hienoa, jos voi palata entisiin mieluisiin liikuntalajeihin tai toisaalta löytää uusia vaihtoehtoja. Iso osa meidän työtämme on löytää kullekin potilaalle sopivat liikuntamuodot loppuelämäksi, Minttu Vartia sanoo.

Hiihto, vesiliikunta, pyöräily ja kävely sopivat useimmille tekonivelen saaneille potilaille, kun paraneminen etenee. Jotkut toipuvat niin hyvin, että pystyvät hyvin jopa juoksemaan, joskin kantaiskulajien harrastajilla tekonivelet kuluvat nopeammin. Työelämässä olevista keinonivelpotilaista yli 90 prosenttia pystyy palaamaan entiseen työhönsä. Tenniksen, laskettelun ja golfin aktiivipelaajat kykenevät yleensä jatkamaan harrastustaan.

Lonkkaleikkauksesta toipuminen kestää yleensä kaikkiaan noin 3–6 kuukautta. Polvinivelen toipuminen voi viedä pidempään, yleensä 6–12 kuukautta, joskus jopa 2 vuotta. Olennaisesti paranemisennusteeseen vaikuttavat ikä, yleiskunto ja leikkausta edeltänyt nivelen toiminta sekä leikkauksen jälkeinen liikuntaharjoittelu.

Leikkauksen hyötyjen ja riskien arviointi on tärkeä osa lääkärin työtä. Monet perussairaudet ja huomattava ylipaino lisäävät leikkausriskejä merkittävästi. Potilaan on ymmärrettävä kuntoutuksen merkitys ja oltava yhteistyöhaluinen, sillä muuten hoito ei tuota toivottua tulosta. Siksi esimerkiksi alkoholismi ja dementia voivat olla esteitä tekonivelleikkaukselle.

Tamperelainen neljän lapsen äiti Maarit Enne, 56, harrasti liikuntaa monipuolisesti. Nuorena hän oli maajoukkuetason kilpauimari, ja aikuisena hänestä oli tullut intohimoinen kuntourheilija. Harrastuksiin kuului monen tunnin metsävaelluksia, pyöräretkiä, hiihtoa, sauvakävelyä, rullaluistelua ja golfia.

– Fysioterapeuttina kyllä tiesin, kuinka tärkeää lihashuolto on ja miten se pitää tehdä. Lihasvenytyksistä ja erilaisista hoidoista huolimatta vasen lonkkaniveleni oli jäykkä ja sen liike rajoittunutta. Ajattelin tämän johtuvan vain lihaskireyksistä ja jatkoin edelleen kuntourheilua. Tosin lenkit lyhenivät pariin tuntiin, ja vain golfkierros säilyi ennallaan, Maarit Enne kertoo.

Koska lihakset eivät tuntuneet reagoivan omatoimiseen lihashuoltoon, hän ajatteli lihaskireyden hoituvan akupunktiolla. Ja toden totta: jäykkyys kyllä hävisi, mutta rentouden myötä tuli myös ikävää liikekipua. Jäykistyneet lihakset olivat suojanneet Maaritin lonkkaa, josta diagnosoitiin myöhemmin nivelrikko.

Normaalisti Maarit Enne pystyi viettämään vaikka koko päivän metsävaelluksella, mutta loppuvuodesta 2015 hän kykeni kävelemään tuskin korttelin ympäri. Tammikuun alussa hän oli ulkoiluttumassa koiraa, kun vasempaan lonkkaan iski sellainen kipu, että Maarit jäi niille sijoilleen nojailemaan lyhtypylvääseen. Aviomiehen piti hakea hänet autolla, vaikka kotiin oli vain puolen kilometrin matka.

Lääkäri diagnosoi vasemmasta lonkkanivelestä kolikon kokoinen kuluman, jossa nivelen rustopinta oli kadonnut kokonaan ja luu hiersi luuta vasten. Lääkärin ehdottaessa keinoniveltä Maarit ajatteli aluksi hoitavansa itsensä kuntoon terveellisillä elämäntavoilla ja muun muassa lisäravinteilla.

Kun liikekipu paheni entisestään, hän hakeutui kuitenkin sairaala Ortoniin Helsinkiin huhtikuussa 2016. Vain pari päivää myöhemmin Maarit oli ortopedi Mikko Mannisen leikattavana. Kevyessä nukutuksessa tehty leikkaus onnistui hyvin, ja lonkkaan asennettiin keraaminen tekonivel. Hän oli jalkeilla jo seuraavana päivänä ja pääsi kotiin parin päivän kuluttua.

– Hyvä fyysinen kuntoni varmasti nopeutti paranemista. Ensin kävelin kotona kahden kyynärsauvan avulla, sitten yhden. Kun leikkauksesta oli kulunut pari viikkoa, jätin kyynärsauvan kokonaan pois. Aloitin myös heti leikkauksen jälkeen kotiharjoitteet annettujen ohjeiden mukaisesti.

Toukokuun lopussa Maarit pelasi jo ensimmäisen leikkauksen jälkeisen golfkierroksensa, tosin golfautoa apuna käyttäen. Erityisen paljon hyötyä hän kokee olleen pilatesharjoittelusta osaavan ohjaajan opastuksella.

Maarit Enne arvelee, että pilatesta olisi kannattanut harjoittaa jo ennen leikkausta, kun kävely alkoi vaikeutua kivun vuoksi.

Aktiiviseen keskivartalon hallintaan tähtäävät pilatesharjoitteet eivät ole liikelaajuudeltaan välttämättä suuria, mutta ne ovat tehokkaita kohdistuessaan juuri oikeaan lihakseen tai lihasryhmään.

Maarit oli hakenut apuvälineitä kotiin jo ennen leikkausta, ja ne tulivatkin tarpeeseen: tukikoroke istumista varten, wc-pöntön koroke, kyynärsauvat ja pitkä pihti tavaroiden noukkimiseen lattialta. Heti leikkauksen jälkeen arki oli aika hankalaa, sillä hän sanoo olevansa huono pyytämään apua.

– Kahden sauvan kanssa ei pysty kantamaan mitään! Olisi ehkä kannattanut jäädä sairaalaan vielä pariksi päiväksi.

Nyt, vajaa vuosi leikkauksen jälkeen, Maarit Enne vaeltaa metsässä, sauvakävelee ja harrastaa viikoittain uutta lempilajiaan pilatesta. Viime kesänä marjat tuli poimittua pakastimeen kuten ennenkin. Onnistunut tekoonivelleikkaus on palauttanut liikuntakyvyn, mutta paranemisessa on tarvittu myös paljon omaa aktiivisuutta ja positiivista asennetta.

Ennaltaehkäisy. Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus. Oireita aiheuttava polven tai lonkan nivelrikko on arviolta noin 400 000 suomalaisella, joista 250 000 henkilöllä nivelrikko aiheuttaa toimintakyvyn heikentymisen. On arvioitu, että yli 75-vuotiaista lonkan nivelrikkoa esiintyy lähes 20 prosentilla.

Tarkkaa syytä sairastumiseen ei tiedetä, mutta perimä, ylipaino, nivelvammat ja raskas ruumiillinen työ ovat usein sairastumisen osatekijöitä.

Nivelrikon ehkäisyssä tärkeintä on pitää paino normaalina ja harrastaa kuntoliikuntaa lapsesta saakka. Ylipaino on merkittävä riskitekijä nivelrikon taustalla, ja suuri ylipaino voi paitsi pahentaa nivelrikkoa myös olla este tekonivelen asentamiselle.

Toisaalta painonpudotuksesta on paljon hyötyä. Kymmenen vuoden seurannassa on todettu, että vain viiden kilon painonpudotus vähentää naisilla polvinivelrikkoon sairastumisen riskiä 50 prosentilla.

Myös niveltapaturmat altistavat nivelrikolle, joten myös pienet vammat on syytä hoitaa mahdollisimman hyvin. Lihasten vahvistaminen on tärkeää: lihakset tukevat niveliä ja antavat niille toimintakyvyn. Tavalliset turvalliset lajit, kuten kävely, hiihto, pyöräily ja vesiliikunta, sopivat myös nivelrikkopotilaalle. Nivelrikko ei pahene siitä, että liikunta aiheuttaa satunnaista kipua, vaan joskus kannattaa liikkua vaikka särkylääkkeen voimin. Useita tunteja jatkuva kipu ja turvotus kertovat kuitenkin liiallisesta tai vääränlaisesta liikunnasta.

Historia. Nykyisenkaltaisten lonkan tekonivelleikkausten historia alkoi 1960-luvulla, polven 1970-luvulla. Monenlaisia materiaaleja on kokeiltu, ja lopulta implanttien materiaalien ja leikkaustekniikan kehitys alkoivat tuottaa toivotunlaisia tuloksia.

Suomen ensimmäinen lonkan tekonivelleikkaus tehtiin Ortonin edeltäjässä, Invalidisäätiön sairaalassa, vuonna 1967. Invalidisäätiö oli perustettu vuonna 1940 talvisodassa vammautuneiden hoitoa ja kuntoutusta varten.

Tekonivelten materiaalit olivat jo kymmeniä vuosia sitten periaatteessa samoja kuin nykyäänkin: osat tehdään metallista, keramiikasta ja muovista. Komponentit voidaan kiinnittää luuhun niin sanotun ”luusementin” avulla tai ilman sitä. Sementittömien komponenttien kiinnittyminen perustuu siihen, että luu kasvaa kiinni titaanimetallin karheaksi tehtyyn pintaan.

Niin sanottu liukupari on olennainen tekijä keinonivelen tekniikassa. Nivelnestevoitelun tehokkuus, kitka, materiaalien hankauskestävyys ja kulumisesta syntyvien hierrepartikkeleiden kudosystävällisyys ovat tärkeitä asioita.

Viime vuosikymmenellä käytetyistä metalli–metalli-liukupareista irtosi kromi-kobolttipartikkeleita, jotka aiheuttavat kudoksissa paikallisia muutoksia. Kromia ja kobolttia liukenee näistä proteeseista myös pieniä määriä verenkiertoon; niiden pitoisuuksia verestä mittaamalla voidaan saada välillisesti tietoa metalli–metalli-nivelen kulumisesta.

Metalli–metalli-liukuparin ongelmat ovat surullinen vaihe tekonivelten historiassa, sillä paikallisten kudosmuutosten vuoksi jopa neljännes näistä nivelistä on jouduttu uusimaan.

Vuonna 2012 Suomen Artroplastiayhdistys päätyi suosittelemaan, ettei kyseisiä metalli–metalli-proteeseja enää käytettäisi.

Teksti: Leeni Peltonen

Kuvat: Petri Mulari