Suojaudu siitepölyltä
Terveys ja hyvinvointi
Suojaudu siitepölyltä
Siitepölyoireet talttuvat apteekin itsehoitolääkkeillä, ja myös nenänhuuhtelukannu ja hiusten huuhtelu auttavat. Ulkoiluharrastukset kannattaa sijoittaa aamuun tai iltaan.
15.3.2016
 |
Apu

Suomalaisista noin 20 prosenttia saa siitepölyoireita. Niitä ovat aivastelu, vetinen nuha, tukkoisuus, silmien punoitus, kutina ja kirvely sekä astmaoireet, kuten yskä ja hengenahdistus. Myös atooppinen ihottuma saattaa siitepölyaikana pahentua. Lisäksi voi olla väsymystä.

Tyypillisesti herkistyminen siitepölylle alkaa nuoruusvuosina. Usein siitepölyallergisella on atopiatausta eli atooppista ihottumaa tai ruoka-allergioita lapsuudessa. Aina näin ei kuitenkaan ole, vaan kuka tahansa voi allergisoitua minkä ikäisenä hyvänsä. Myös perimä vaikuttaa allergioiden syntyyn.

Oireet alkavat helmi-maaliskuussa, jolloin maahamme saapuu tuulien mukana pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä kaukokantamana lähinnä Virosta ja muista Baltian maista. Suomessakin leppä ja pähkinäpensas alkavat kukkia jo maaliskuussa.

Eniten riesaa aiheuttaa koivu, joka alkaa kukkia viimeistään toukokuussa. Heinät puolestaan aiheuttavat oireita alku- ja keskikesällä, pujo loppukesällä ja homeitiöt syksyllä.

Siitepölyallergiaan voi liittyä myös ristiallergia tietyille ruoka-aineille. Koivuallergisille esimerkiksi omena, päärynä ja ananas sekä porkkana, tomaatti ja paprika raakana voivat aiheuttaa nielun ja suun polttelua tai korvien kutiamista. Juuresten ja hedelmien keittäminen, raastaminen tai pakastaminen vähentää niiden allergeenisuutta.

Lisäksi koivuallergikko voi saada oireita pähkinöistä ja mausteista. Yleisimmin oireita aiheuttavat mausteet ovat pippurit, kaneli, curry, inkivääri, kumina, kurkuma, korianteri ja sinappi. Heinien siitepölylle allergiset voivat puolestaan saada oireita esimerkiksi vehnästä, ohrasta, rukiista ja kaurasta sekä pujolle allergiset – tosin harvoin – esimerkiksi persiljasta, valkosipulista, raa’asta porkkanasta ja mausteista.

Siitepölykauden jälkeen ristireaktioita aiheuttavia ruoka-aineita voi yleensä syödä tavalliseen tapaan. Kauden aikanakin kannattaa kokeilla, mitä voi syödä ja mitä ei. Pelkästään varmuuden vuoksi syömistä ei ole syytä rajoittaa.

Siitepölyallergiaa hoidetaan oireiden mukaan. Lievät ja ajoittaiset oireet voivat mennä itsestään ohi.

Asiantuntija: allergia- ja astmaneuvoja Marjo Tähtinen,Allergia- ja astmaliitto.

Ehkäise ja hoida kotikonstein

1. Lievitä lääkkeillä. Päivittäisten siitepölyoireiden ensisijainen hoito on antihistamiini, jota saa tabletteina apteekin itsehoitohyllystä. Kokeilemalla löydät toimivimman tuotteen. Nenäoireet lievittyvät kortisoninenäsuihkeilla. Suihketta tulisi käyttää säännöllisesti ainakin kaksi viikkoa, jotta näet sen tehon. Voit jatkaa käyttöä pitempäänkin, sillä suihkeista on harvoin haittaa. Jos kärsit silmäoireista, kokeile silmätippoja.

Pyydä lääkkeitä ostaessasi apua farmaseutilta, etenkin jos olet raskaana tai ostat lääkkeitä lapsellesi. Parhaiten lääkehoito toimii, kun aloitat sen ennakoivasti, jo pari viikkoa ennen oireiden oletettua ilmaantumista. Jatka lääkitystä niin pitkään, kuin siitepölyä on ilmassa tai sinulla on oireita.

2. Huuhtele nenä. Nenänhuuhtelukannu on erinomainen tukihoito lääkehoidon rinnalle. Nenäkannun avulla nenästä huuhdotaan epäpuhtaudet ja eritteet pois. Huuhtelu vaatii usein harjoittelua, mutta kannun mukana tulevat ohjeet auttavat. Tee huuhtelu ennen nenäsuihkeen laittamista, sillä näin suihke toimii paremmin. Käytä huuhteluvetenä kädenlämpöistä vettä, johon sekoitat merisuolaa tai apteekista saatavaa keittosuolaliuosta.

3. Huomioi säätila. Siitepölyä on vähiten ilmassa sateen jälkeen ja eniten tuulisella sekä aurinkoisella säällä. Myös vuorokaudenajalla on väliä: vähiten siitepölyä on aamulla ja illalla. Sateen edellä ja erityisesti ukkosmyrskyssä koivun ja heinien allergeenimäärä moninkertaistuu. Kukinnan huippuaikaan siitepölyä voi olla ilmassa öisinkin. Keskitä siis ulkoileminen aamuun ja iltaan tai reippaile heti sateen laannuttua. Jos saat voimakkaita siitepölyoireita, vältä raskasta liikuntaa, sillä se pahentaa tilannetta. Sen sijaan kevyt liikunta on allergikolle hyväksi: yleiskunnosta huolehtiminen on tärkeää. Erinomaisia ulkolajeja ovat kävely, lenkkeily, uinti ja pyöräily. Jos sinusta tuntuu, ettet voi ulkoilla siitepölyaikaan, hoito ei ole riittävää. Seuraamalla siitepölytiedotteita tiedät, miten paljon pölyä ilmassa on. Koko maan kattavan tiedotteen löydät osoitteesta www.siitepoly.fi.

4. Huuhdo hiukset. Perussiivous riittää allergikollekin, mutta pinnat kannattaa pyyhkiä imuroinnin jälkeen nihkeällä rätillä. Näin pölyä on ilmassa vähemmän. Hiukset kannattaa kastella aina ennen nukkumaan menoa, jotta siitepöly huuhtoutuisi tukasta pois. Pyykki kannattaa siitepölyaikana kuivata sisällä. Puiden kaataminen pihalta ei hyödytä, koska siitepöly kulkeutuu tuhansien kilometrien päästä. Pujo sen sijaan kannattaa kitkeä pihasta jo ennen sen kukintaa heinäkuun alkupuolella.

5. Suojaa tuuletusikkunat.Tuuletusikkunoihin tai ulkoilmaventtiileihin voi asentaa hiukkassuodattimet. Myös hyvästä ilmanpuhdistimesta voi olla apua. Tavalliset tuuletusikkunat voi suojata kuitukankaalla, jota voi ostaa esimerkiksi Allergia- ja astmaliiton tai Hengitysliiton paikallisyhdistyksistä. Myös ilmastointilaitteiden suodattimet on hyvä puhdistaa.

Milloin lääkäriin?

◉ Jos sinulla on yskää ja/tai hengenahdistusta tai oireet eivät lievity riittävästi kotikonsteilla, saatat mahdollisesti tarvita siitepölykauden aikana astmalääkitystä.

◉ Lääkäriltä saat myös reseptin antihistamiinivalmisteille ja muille jatkuvasti tarvitsemillesi itsehoitolääkkeille. Näin kustannukset pysyvät pienempinä.

◉ Lääkäriltä kannattaa kysyä myös siedätyshoidon mahdollisuudesta. Siedätyshoitoa annetaan pistos-, liuos- (koivu) ja tablettihoitona (timotei). Pistoshoito toteutetaan terveydenhuollon yksikössä. Liuos- ja tablettihoito toteutetaan aloituskertaa lukuun ottamatta kotona. Hoito kestää kolme vuotta.

◉ Siedätyshoidon tulokset ovat hyviä, ja usein helpotusta oireisiin saa jo seuraavana siitepölykautena. Tutkimusten mukaan hoidon teho säilyy jopa 10 vuotta. Tarvittaessa hoito voidaan uusia.

Teksti Maarit Vuoristo

1 kommentti