Francoise Gilot tiesi, mihin on ­hyppäämässä ryhtyessään suhteeseen Pablo Picasson (1881–1973) kanssa. Gilot’ta varoitettiin moneen otteeseen: ”Picassoa ei jätetä.” Entiset kuolivat köyhinä tai mielisairaina tai ­tekivät itsemurhan.

”Jo silloin, kun muutimme yhteen, pidin sitä pahimpana virheenäni.”

Toukokuussa 1946 Picasson kanssa yhteen muuttanut taidemaalari oli 21-vuotias, Picasso 61-vuotias. Pariskunta sai kaksi lasta, Clauden (1947) ja Paloman (1949).

Gilot’n mukaan Pablossa oli positiivinen puoli, muuten hän ei olisi jaksanut olla hänen kanssa niin pitkään. ”Hän sai ihmiset ­ihailemaan itseään, koska osasi hurmata. …oli vaikeaa olla viehättymättä hänen puheistaan.” Ja silti: ”Hän oli hankala luonne, joka asetti kaikille ihmisille ansoja. Joka päivä, ympäri vuorokauden. Se oli vaikeaa.”

Gilot lähti vuonna 1953 lapsineen Picasson luota. ”Jos hän olisi lopettanut ­suhteen, kaikki olisi ollut hyvin, mutta koska minä lopetin sen, hän ei sietänyt sitä.”

Vuonna 1965 Gilot julkaisi kirjan Elämä Picasson rinnalla, joka oli hänelle Ranskassa ”sosiaalinen kuolema”. Picassolla riitti tukijoita ja Gilot’lla vihollisia.

”Kaikki olivat minua vastaan, vaikka eivät olisi lukeneet kirjaa.”