Ihastuminen. Löytyisiköhän nyt vihdoin hyvännäköinen yh-äiti, oli Juuso Juurikkala huikannut äidilleen pakatessaan kolmivuotiaat kaksospoikansa moottoripyörän sivuvaunuun.

Rehtorina työskennellyt luokanopettaja oli viettänyt puolitoista vuotta eronneen miehen yksinhuoltajaelämää sijoitettujen lastensa kanssa. Vierelle sopisi hyvin mukava kumppani. Sellainen löytyi syksyllä 1985 opettajille suunnatusta seminaarista Köyliön Tuiskulasta ja melkeinpä sattumalta, vaikka Juuso tuli seuraavien vuosikymmenten varrella toistamiseen kuulemaan, että sattumia ei ole. Niin väitti Juuson tuleva vaimo Kaija.

Kumppanukset majoittuivat viereisiin makuutiloihin. Opettajana työskennellyt Kaija oli tuonut mukanaan 4- ja 5-vuotiaat poikansa. Väsähdettyään neljä poikaa tuhisivat vuoteissaan ja Kaija ja Juuso juttelivat. Yön läpi, aamutunneille saakka.

Lähdön koittaessa väki kerääntyi katsomaan, kun Juuso putputti baanalle poikueineen. Miehen sydän oli ”kääntynyt kierroksille”.

– Jos en sitä akkaa pysty pokaamaan, niin sitten on katsottava peiliin, missä on vika. Asia oli minulle niin selvä. Sellainen elävyys, virkeys ja huumorintaju Kaijassa, Juuso muistelee.

Hänkin oli tehnyt vaikutuksen Kaijaan, ehkä myös moottoripyörällään. Kaija oli nimittäin haaveillut jo pitkään omasta prätkästä. Kaverilleen hän oli tokaissut, että tuosta saisin moottoripyörän ja jätkän, mutta en ole varma, haluanko jätkää. Jäähyväisringissä Kaijan silmistä valuivat kyyneleet. Juuso näki ne. Se näky ei unohtunut.

Juuso tiesi haluavansa Kaijan ja pisti tuulemaan. Ihastuminen muuttui molemmilla rakastumiseksi, ja maistraatissa astuttiin avioon syyskuun alussa 1986. Vuosien saatossa pari rakastui toisiinsa monta kertaa. Miltä se tuntui?

– Hyvältä, Kaija vastaa ja herahtaa nauruun.

Kaija ei ole unohtanut nauruaan eikä säteilevyyttään. Vaikka Juuso hoitaa haastattelun valtaosin molempien puolesta, Kaija on vahvasti läsnä. Vuonna 2017 monipuolinen taiteilija sai aivoinfarktin ja sen seurauksena aivohalvauksen, joka tuhosi hänen puhekeskuksensa. Puoliso osaa tulkita häntä ilman sanojakin.

Arki. Horoskoopit väittävät, että skorpioninainen ja leijonamies ovat erityisen hankala yhdistelmä.

Kauhutarinoista huolimatta Juuso ja Kaija heittivät hynttyyt ja lapset yhteen ja muuttivat ensimmäiseen yhteiseen kotiin Vantaan Korsossa. Ensi töikseen he tekivät keskenään virallisen sopimuksen.

– Mihin asti se oli, Juuso kysyy Kaijalta.

– 2000, Kaija vastaa. Oikein.

– Miksi se tehtiin, Juuso jatkaa.

– Se oli kivaa, Kaija toteaa. Väärin.

Oikea vastaus oli nimittäin se, että pari päätti olla eroamatta ennen vuotta 2000, jolloin perheen nuorimmat lapset täyttäisivät 18 vuotta. Silloin vanhemmat vapautuisivat vastuistaan. Sopimuksesta oli ilmiselvää hyötyä ainakin Juusolle.

– Kaija meni välillä ihan pähkinöiksi. Hänellä oli nopea ja kiihkeä temperamentti. Putosin kyydistä tosi usein. Kun alkoi tulla henkisellä tasolla turpaan, vetäydyin näkymättömiin moottoripyörällä. Mutta onneksi meillä oli sopimus. Ei tarvinnut pelätä, oliko Kaija kotona, kun tulen takaisin.

Kaija lopetti naimisiinmenon jälkeen opettajan työt ja jäi kotiin hoitamaan lapsia. Pian taide alkoi kutsua ja Kaija hakeutui Taideteolliseen korkeakouluun.

Hän kouluttautui elokuvaohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi ja päätyi maskuliinisen energian mehustamalle tielle. Juusosta tuli Kaijan muusa ja kainalo, johon Kaija käpertyi usein itkemään. Lohduttavalle sylille oli totista tarvetta.

Nyt avioliiton arki on siirtynyt muistojen joukkoon. Juuso asuu pariskunnan yhteisessä kodissa, vanhassa kyläkoulussa Mäntyharjussa, ja Kaija on hoidettavana hoitokoti Validiassa Mikkelissä. Arkisia hetkiä he viettävät kaksi kertaa viikossa, kun Juuso hakee Kaijan terapioihin.

Vastoinkäyminen. ”Näkö menee mosaiikiksi!” Siinä kaikki, mitä Kaija ehti sanoa joulukuussa 2017 Mäntyharjun-kodissaan.

”Nyt se saa aivoverenvuodon”, Juuso säikähti ja kirosi: ”Nyt ollaan kusessa!” Ambulanssi kiisi seitsemässä minuutissa paikalle, mutta lopulta Kaija hävisi taistelussa aikaa vastaan.

Hänet kiidätettiin Mikkelin keskussairaalaan ja sieltä Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Elämänlangan katkeaminen oli kiinni sekunneista. Kaija selvisi, mutta hinta oli kova: puhekyky meni ja vasen puoli kehosta halvaantui. Liikkumavälineeksi vaihtui pyörätuoli.

Perheen toimeentulosta hävisi samalla leijonanosa. Rahavirtaa karttui pariskunnan ylläpitämästä ammatillisesta perhekodista, mutta pian sekin tyhjenee. Kaijan ja Juuson yhteinen kuopus ja yksi sijaislapsi kaikkoavat keväällä omille teilleen lukion suoritettuaan. Silloin toki menot vähenevät. Kuluja kertyy silti Kaijan hoidoista.

Pariskunnan taloudellista tilannetta helpottaa hieman paraikaa esillä oleva taidenäyttely, jossa on esillä reilut parikymmentä Kaijan akvarellia. Juuso löysi ne sattumalta kotoa katonrajasta. Tuttu mikkeliläinen galleristi Ari Hänninen kehysti ne ja pani myyntiin GalleriArin verkkokauppaan. Hän myös ripusti teokset helmikuun ajaksi galleriaansa.

Kosketus-nimisen hyväntekeväisyysnäyttelyn tuotto menee kokonaisuudessaan Kaijan hoitoon.

Juuso työntää Kaijaa pyörätuolissa näyttelyhuoneiden läpi. Valoisat, eteeriset kuvat ovat Kaijan viimeisiä töitä ennen kohtausta. Kaija on signeerannut ne, mutta hän ei muista niitä. Uusia töitä ei ole luvassa.

Intohimo. Tästä Juusolla ja Kaijalla ei ole pienintäkään epäilystä: heidän intohimonsa oli seksi.

– Me oltiin seksissä kauhean erilaisia. Oli aikoja, kun Kaija vei tai kun minä vein. Seksi oli uskomattoman tyydyttävää kaikki ne vuosikymmenet, Juuso sanoo painokkaasti.

Aina kuljettiin käsi kädessä ja oltiin hyvin läheisiä. Monta kertaa oli vuosien aikana pysähdytty ja todettu, miten hyvä on olla yhdessä. Kaijaa itkettää. Vähän väliä Juuso pyyhkii kyyneleitä ja korjaa Kaijan silmälasien asentoa.

Juuso astui parisuhteeseen ”lähes neitsyenä” ja koki seksuaalisen autuuden: Kaija oli hänelle seksin ylipapitar. Vanhat traumat pyyhkiytyivät pois ja syntyi ”vartalonmittainen yhteenkuuluvuuden tunne”.

– Seksissä tärkeintä oli kunnioitus, Kaija sanoo.

Se oli molemminpuolista. Jos asiat eivät olleet jommallakummalla kohdallaan, silloin jätettiin toinen rauhaan, vaikka oma himo olisi vaatinut toimintaa.

– Kaija pelasti minut seksille. Olen siitä edelleen hirveän onnellinen ja kiitollinen. Luulen, että kovin moni nainen ei olisi siinä tilanteessa pystynyt näkemään pinnan alle.

Seksi nostattaa molempien mieleen hyviä muistoja, ja taas Kaijaa itkettää. Seksiä onkin hirveä ikävä, Juuso sanoo kiertelemättä. Sen arvon huomaa, kun sen menettää. Hän nukkuu yhä yhteisessä parisängyssä, mutta ei yhtäkkiä muista, kumpi nukkui oven puolella.

– Minä, Kaija sanoo.

Juuso empii mutta antaa sitten Kaijalle periksi. Lämpö väreilee pariskunnan välillä. Juuso koskettelee Kaijaa usein ja juttelee hänelle ystävällisesti. Kaija on hyväntuulinen toistuvista kyynelvirroista huolimatta. Yhteenkuuluvuuden muoto on kuitenkin muuttunut peruuttamattomasti. Juuso kertoo menettäneensä Kaijan, voiman, riemun ja rakkauden.

– En rehellisesti sanottuna saa meidän parisuhteesta mitään. Se on hoitosuhde, hän perustelee.

Erityisen vaikeaa on se, että mieleen tupsahtelee jatkuvasti asioita, jotka muistuttavat 32 onnen vuodesta. Kun kirjahyllystä löytyy Kaijan sormuksia kupissa, silloin on istuttava alas pyyhkimään silmiä.

Omaishoitajaksi hänestä ei ole, Juuso sanoo suoraan. Hänellä on täysi työ pitää huoli omasta jaksamisestaan. Pakokeinon hän on löytänyt kirjoista, joihin hän uppoutuu moneksi tunniksi.

Kunhan kelit lämpenevät, hän pääsee rassaamaan autotalliin moottoripyöriä ja sitikoita. Vähimmäisedellytys Kaijan hoitamiselle kotona olisi, että tämä pystyisi luotettavasti kertomaan vessatarpeistaan.

Unelmat. Kaija ei pysty kertomaan unelmaansa sanoin, mutta Juuso osaa lukea eleitä. Kerran Juuso oli ajanut vitostiellä Mäntyharjun tutun risteyksen ohi, kun mykkänä istunut Kaija oli nostanut sormen pystyyn ja huudahtanut ”Hei!” Se tarkoitti, että aja kotiin. Kaija unelmoi kotiin pääsystä.

Parhaillaan hänellä on henkilökohtainen avustaja sekä puhe-, fysio- ja toimintaterapiaa Validia-talossa. Kahdesti viikossa Juuso kuskaa Kaijan terapiaan: musiikkiterapiatunnit pidetään Mikkelissä ja kehoterapiatunnit Hyvinkäällä. Juusolle kertyy viikossa 450 kilometriä ajoa etelään. Kaija voisi ajella taksilla, mutta aviomies on valinnut toisin.

Juuson unelmoi ihmeestä: jospa Kaija vielä nousisi pyörätuolista. Olisi myös kiva pysyä terveenä. Kerran omakin näkö tuntui ”menevän mosaiikiksi”, ja kaveri patisti lääkäriin. Siihen Juuso ei kyennyt. Ehkä välikohtaus syntyi solidaarisuudesta Kaijaa kohtaan?

Huumori. Sama aallonpituus ja huumorintaju taisivat löytyä Kaijan ja Juuson välille jo ensi kohtaamisen aikana Tuiskulassa. Siitä näkyy selvästi vielä rippeitä. Juuso kehuu Kaijan naurua, ja Kaija hymyilee usein Juusolle.

– Juusossa on kaikki hauskaa! Kaija huikkaa iloisesti.

Ei Juuso omasta mielestään vitsiniekka ole, vaan komiikka oli syntynyt tilanteista ja toisen lohkaisuista. Monella automatkalla oli naurettu niin kippurassa, että tiensivuun oli pitänyt ajaa, kun kyyneleiltä ei eteensä nähnyt.