Lukioikäisenä Kimmo Nokkosella oli mielessään kaksi uravaihtoehtoa: poliisikoulu tai historian opinnot yliopistossa. Vaikka poliisin ammatti vei mukanaan, kiinnostus taidehistoriaan tuli tarpeeseen uran loppupuolella, kun rikosylikonstaapeli Nokkosesta tuli sattumien kautta Suomen johtava taiderikollisuuden tutkija.

Elokuussa 1984 poliisin työt Helsingissä aloittanut Kimmo Nokkonen teki ison osan urastaan keskusrikospoliisissa järjestäytyneen rikollisuuden tutkijana. Vuonna 2004 Vuoden poliisina palkittu Nokkonen toimi yhtenä päätutkijana 1990-luvun lopun dollariväärennösjutussa ja erilaisissa suurissa ampuma-ase- ja huumerikoskokonaisuuksissa. Mainetta toi myös päätutkijan rooli Lahden 2001 dopingskandaalista käynnistyneessä rikostutkinnassa.

− Iso taiderikosvyyhti (Operaatio Fake) ja Lahti ovat rinta rinnan merkittävimmät rikosasiat, joita olen urallani tutkinut. Molemmissa puhutaan petoksesta rikoksena, suunnitelmallisen petoksen ja sen tahallisuuden näyttämisestä. Lahdessahan oli kyse rikoksesta oikeudenkäyttöä vastaan. Me ei tutkittu dopingia vaan aiemmassa STT:n jutussa oikeudessa totuusvelvollisena asianomistajana annettua väärää tietoa, kun oli haettu itselle huomattavan suuria korvauksia.

Kimmo Nokkonen pitää taiderikoksia suunnitelmallisimpina rikoksina, joita hän uransa aikana tutki. Varsinaista kovaa järjestäytynyttä rikollisuutta taiderikollisuus ei Suomessa ole, sillä siitä puuttuvat järjestäytyneelle rikollisuudelle ominaiset piirteet kuten käskyvaltasuhteet ja kiinteät organisaatiot. Taideväärennöksillä käytävää kauppaa kuvaa Nokkosen mukaan paremmin projektiluontoisuus, jossa alan verkostoihin kuuluvat ihmiset omissa rooleissaan liikkuvat.

− Sanotaan että jollain on tiedossa hyvä poka, joka ostaa tiettyä taidetta ja jollain toisella taas on hyvä väärennös. Sitä kauppaa varten muodostetaan eräänlainen projektikokoonpano, joka elää sen hetken kun tuo kauppa on akuutti. Kun löytyy uusi kohde ja uutta myytävää, kokoonpano laitetaan uuteen uskoon, Nokkonen kuvaa.

Varsinainen järjestäytynyt rikollisuus elää kuitenkin taiderikollisuuden liepeillä. Tästä syystä Kimmo Nokkosesta ylipäätään tuli Suomen johtava taiderikollisuuden tutkija. Nokkonen ja työparinsa rikosylikonstaapeli Antti Sorsa tutkivat KRP:ssä alamaailman rahoitusta, jossa epäselviin saataviin liittyvä kiristyksen tai törkeän kiristyksen tunnusmerkit täyttävä velanperintä on keskeisessä roolissa. Silloinen Me Olemme Rikollisten Eliittiä eli M.O.R.E.-järjestö harjoitti tätä liiketoimintaa Helsingin Perintäpalvelu Oy:n nimissä. Taideväärennökset nousivat KRP:n kartalle vuonna 2009, kun Ivan Aivazovskin väärennetyn teoksen kaupasta alkanut riita päätyi liivijengiläisten perittäväksi ja Nokkonen ja työparinsa pääsivät kyseisen väärennetyn taulun myyneen varsinaissuomalaisen opettajan jäljille.

− Me oltiin jo aikaisemmin oltu siinä samassa porukassa kiinni ja törmätty Vaasassa ensimmäiseen väärennettyyn Claude Monet’n työhön. Tämän perintähomman kautta tultiin tähän varsinaissuomalaiseen opettajaan ja siitä aukeni oikeastaan koko se taiderikosmaailma. Tultiin tavallaan neitseelliseen maaperään ja se oli meillekin yllätys, miten laajaa se toiminta oli. Kun yhden langan päästä otti kiinni, sieltä paljastui koko ajan lisää uusia tapauksia, Nokkonen kuvailee.

Tässä tapauksessa järjestäytyneen rikollisuuden toimijat olivat mukana myös väärennetyn taiteen välitysketjuissa, mutta kyse oli enemmänkin poikkeuksesta kuin säännöstä.

− Vaatii kuitenkin erityisosaamista taidemaailmasta ja taidekaupasta, että siellä voi operoida. Jos joku liivijengiläinen menee tuosta noin väärennetyn taulun kanssa johonkin tunnettuun ja arvostettuun huutokauppaan, voi olla että se ei paljon etuovea pidemmälle pääse.

Opettajan tapaus oli lähtölaukaus sille, että vuonna 2009 Nokkonen ja myöhemmin myös Sorsa ryhtyivät päätoimisesti tutkimaan väärennettyä taidetta ja taiderikoksia. Liikkeelle oli lähdettävä nollapisteestä, sillä liivijengiläisten tapaan he tulivat taidemaailmaan järjestäytyneen rikollisuuden parista, vailla aiempaa osaamista tai kokemusta.

− Ei meillä ollut poliisissa mitään käsitystä taidekaupasta tai pitkälle menevää ymmärrystä taiteesta. Olen joskus sanonut, että 10 vuotta meni, jonka jälkeen aloin pikkuhiljaa erottamaan öljyvärityön akvarellista, Nokkonen naurahtaa.

Nokkonen kiittelee vuolaasti Kansallisgallerian henkilökuntaa, jolla riitti kärsivällisyyttä ja aikaa myös virka-ajan ulkopuolella neuvoa ja opastaa poliiseja taidemaailman saloihin. Tämä työ kantoi myös hedelmää.

− Laskeskelin, että noin 95 prosenttia niistä töistä, joita me takavarikoitiin tuolta kentältä, osoittautui myöhemmin väärennöksiksi. Eli kohtalaisen hyvin he siinä meidän opastamisessa onnistuivatkin.

Osaamista ja aktiivista otetta tarvitaan, koska taiderikollisuus on piilorikollisuutta. Noin 90-prosenttisesti rikokset tulevat ilmi poliisin oman aktiivisen toiminnan kautta. Rikoksen uhri eli väärennetyn taulun ostaja tulee usein tietoiseksi siitä vasta siinä vaiheessa, kun poliisi ottaa häneen yhteyttä.

− Jos mä olisin istunut toimistossa odottamassa, että niitä juttuja tulee, mulla olisi ollut tosi leppoisat työpäivät.

Viime vuoden joulukuussa eläkkeelle jääneen Nokkosen mielestä tilannetta parantaisi se, että taiderikollisuus tunnistettaisiin omaksi rikoslajikseen samaan tapaan kuin esimerkiksi ympäristö-, seksuaali-, huume- ja talousrikokset.

− Poliisin tietojärjestelmissä ei ole luokittelua näille taiderikoksille, jolloin sieltä ei myöskään pystytä tuottamaan tietoa siitä, mikä taiderikollisuuden tilannekuva Suomessa on. Se pitää pystyä muodostamaan muuten, mikä on aika työlästä, Nokkonen toteaa.

Vuonna 2013 Nokkonen ja Sorsa saivat ilmoituksen isosta taideväärennösjutusta, jossa asianomistajana oli keskisuomalainen teollisuusneuvos. Jo ensimmäisessä teollisuusneuvoksen asianajajan toimistossa järjestetyssä tapaamisessa Nokkonen tajusi, että nyt käsillä on varmasti Suomen oikeushistorian suurin taiderikos. Teollisuusneuvokselle oli myyty ainakin 5–6 miljoonan euron arvosta väärennettyä taidetta. Tutkinnan alettua summa nousi nopeasti yli 10 miljoonaan euroon. Mukaan tuli myös paljon muita asianomistajia. KRP:ssä nimen Operaatio Fake saanut tutkinta osoittautui jopa Euroopan mittakaavassa yhdeksi laajimmista taiderikoskokonaisuuksista 2000-luvulla.

− Esimerkiksi Saksassa (väärentäjä) Wolfgang Beltracchin juttu, joka on tunnetuimpia maailmalta, oli vahinkojen osalta isompi kuin tämä. Kun mitataan väärennösten määrällä, syytekohtien määrällä ja tutkittujen taulujen määrällä, se jää kirkkaasti taakse, Nokkonen muistuttaa.

Operaatio Fake osoittautui niin laajaksi, että se jouduttiin jakamaan kolmeksi eri kokonaisuudeksi. Helsingissä käsiteltiin jutun päähaara, jonka keskiössä oli helsinkiläisen Galerie Visionin puitteissa käyty massiivinen väärennetyn taiteen kauppa. Jutun toinen, Sisä-Suomen haara, koski autolla maata kiertäneitä taidekauppiaita. Kolmas haara oli Ilkka Lammin töiden väärennösjuttu, joka käsiteltiin Sisä-Suomen haaran tapaan Tampereella.

Yhteinen nimittäjä kaikille kolmelle haaralle oli hitsari Lempäälästä, Veli Esko Seppä. Hän väärensi kaikkiin töitä myytäväksi. Suomen taidehistorian taitavimmaksi ja tuotteliaimmaksi väärentäjäksi arvioidulla Sepällä oli lopulta iso rooli myös vyyhdin selvittämisessä, vaikka hän koittikin kiinniotetuksi tultuaan alkuun luistella vanhoja latuja.

− Hän ymmärsi varmasti sen, että poliisilla on tällä kertaa aika hyvä näyttö, Nokkonen toteaa.

Vaatimattomissa oloissa elänyt ja keuhkosyöpää sairastanut Seppä ei tuotteliaisuudestaan huolimatta saanut suurta taloudellista hyötyä väärennöksistään, vaan rikoksilla tehdyt miljoonat menivät muiden taskuihin. Sepän avustaja teki syyttäjän kanssa sopimuksen, että hän avustaa poliisia tutkinnassa vastineeksi pienemmästä tuomiosta. Yli 200 väärennöstä tunnustaneen Sepän apu olikin tärkeää, sillä ilman sitä muutenkin pitkä tutkinta olisi venynyt entisestään.

− Seppä auttoi meitä löytämään näitä väärennöksiä vielä tuomionsa jälkeenkin. Laskeskelin, että pitkälle toistasataa väärennöstä saatiin pois tuolta markkinoilta ihan Sepän avulla ilman mitään oikeudenkäyntejä tai muutakaan vastaavaa, Kimmo Nokkonen toteaa.

Päätutkija Nokkonen ja poliisin poika Seppä ystävystyivät ja pitivät yhteyttä Sepän kuolemaan saakka. Nokkosen oman kodin seiniltä löytyy vaimon isoisän maalaamien akvarellien lisäksi myös pari Veli Esko Sepän alkuperäisteosta, jotka tämä maalasi Nokkoselle muistoksi tuomioidensa jälkeen. Seppä ja Nokkonen kävivät yhdessä muun muassa Ellen Thesleffin ja Reidar Särestöniemen taidenäyttelyissä.

− Kesällä 2021 vein Velin Kangasalle Särestöniemen näyttelyyn. Hän oli siinä vaiheessa jo aika sairaana ja sai vähän piristystä elämään. Mullehan se oli äärimmäisen hyvää tietoa, kun hän niitä Särestöniemen tauluja katsottaessa selitti sitä, miten hän teknisesti yritti niitä jäljitellä ja saavuttaa sitä samaa pintaa, mikä alkuperäisissä on.

Veli Seppä kuoli 10. marraskuuta 2022. Kimmo Nokkonen jäi eläkkeelle KRP:stä 1. joulukuuta 2022. Taideväärennökset jatkavat kuitenkin elämäänsä niin kauan kun on olemassa taidemarkkinat, joilla liikkuu iso raha. Tästä syystä Nokkonenkin jatkaa taiderikosten parissa myös eläkkeellä, nyt tosin ilman poliisitutkinnassa päälle painavia aikarajoja.

− Mä valmistelen aiheesta kirjaa, jonka on tarkoitus tulla markkinoille keväällä 2024. Kaunis ajatukseni on jakaa yleistajuisesti kirjoitettuna sitä tietämystä, mitä olen yli kymmenen vuoden ajan kartuttanut, jotta siitä olisi hyötyä ihmisille, jotka harrastavat taidetta, keräilevät taidetta tai sijoittavat taiteeseen.