Lapsesta asti on sanottu että nuku nyt, joku muu hoitaa. Ei tarvitse miettiä ilmastokriisiä tai isoja kysymyksiä. Onko aikuisuus pois oppimista siitä? Että vastuu ja mahdollisuus on yhtä lailla myös minulla.

Elsi Sloan, 22, nojaa taaksepäin tuolissaan ja katsoo haastavasti silmiin. Pienen haastattelukopin ulkopuolella keskuskirjasto Oodin hälinä jatkuu, mutta sen sisällä tunnelma on pohdiskeleva ja päättäväinen. Sloanin äänessä kuuluu vuorotellen turhautuneisuus ja innostuminen. Karjalanpiirakan syöminen kestää, sillä puhuminen menee edelle.

Omien sanojensa mukaan Elsi Sloan on utelias riiviö ja megalomaanikko. Hän kuvailee elämäntapaansa rönsyileväksi, mikä näkyy hänen tekemisessään: hän on näyttelijä, ilmastoaktivisti ja laulaja-lauluntekijä, jonka esikoisalbumi Pakko muuttua julkaistiin 24. helmikuuta.

Uteliaisuus, hyvät ihmiset ja leikkiminen ovat kuljettaneet Sloania mielenosoituksista keikkalavoille ja takaisin. Tulevaisuudensuunnitelmatkin ovat osittain selvillä: Sloan aikoo perustaa kaupungin.

Syksyllä 2021 Sloan toteutti taiteilija Nastja Säde-Rönkön performanssin ja matkusti bussilla Saksan Chemnitziin ilman kännykkää. Matkan aikana hän oivalsi, että kaikki kaupungit ovat jonkun perustamia. Esimerkiksi Chemnitzin on 1100-luvulla perustanut kahdeksan munkkia.

– Minun olemiseni joka tapauksessa vaikuttaa lähelläni olevaan. Miksei sitten toteaisi vain, että hitto, perustetaan kaupunki, Sloan toteaa.

Kaupunki on pitkän aikavälin projekti, ja sen suunnittelu on vielä kesken. Mutta kun haastattelu venyy lähes kaksituntiseksi, kaupungin tärkeimmät piirteet alkavat selkiytyä.

Mormonikirkosta eronnut Sloan on kasvanut yhteisöllisissä piireissä. Nykyään hän asuu kommuunissa ja opiskelee näyttelijäntaidetta Tampereen yliopistossa. Aino Sunin ohjaamassa Sydänpeto-elokuvassa pääroolia näytellyt Elsi Sloan kertoo, että opinnoissa korostuu yhteisöllisyys. Kahdentoista opiskelijan ryhmä on yhdessä yhdeksästä viiteen joka arkipäivä.

– Eikä vain jutella samassa huoneessa, vaan pelissä on koko ruumis, mielikuvitus ja oleminen.

Yhteisöllisyyden vuoksi Sloan haluaa olla kaupungissaan ensisijaisesti asukas muiden joukossa. Parhaassa tapauksessa kaupunki tulee olemaan mahdollisimman hierarkiaton, ja jokaisella on siellä tukiverkko ympärillään. Esikuvana on Elokapina-ympäristöliike, Sloan kuuluu siihen. Elokapina on osa kansainvälistä Extinction Rebellion -liikettä, ja se käyttää väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta keinona saada hallitukset tekemään vahvempia päätöksiä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Elokapinassa jokaisella on muutaman ihmisen lähiryhmä, jonka kanssa toimitaan. Kaupungissakin ajatuksena on luoda yhteisö, jonka sisällä on monenlaisia pienempiä ryhmiä.

– Juuri siksi puhun kaupungista, en vaikka yhteisöstä. Kaupunki on jotenkin avoin, ja siinä on erilaisia olemisen tapoja.

Yhteistyön arvostaminen kuuluu kaupunkiprojektin lisäksi myös Sloanin esikoisalbumilla. Sen tekemiseen on osallistunut 35 henkilöä. Albumi on syntynyt apua pyytämällä ja toisiin luottamalla. Siksi se on moninaisuudessaan kuin Sloanin kaupunki pienoiskoossa moninaisuudessaan: 15 kappaleen aikana käydään niin folkin, rapin, spoken wordin, garagerockin kuin artpopin puolella.

Kesken haastattelun Sloan ryhdistäytyy ja katsoo ohitseni. Lasiseinän takana liukuportaissa kävelee kaksi nuorta ja juttelee keskenään.

– Ei v...u, siis mormonilähetyssaarnaajia nyt tässä. Tuon olisi pitänyt olla minä vielä vuosi sitten, Sloan puuskahtaa kiihtyneenä.

Mormonikirkko kuului Sloanin elämään pitkään. Uskonyhteisöstä jäi käteen tarve yhteisölle sekä käsitys ihmisten välisestä yhteydestä, mutta moni muu kirkon opettama asia ei tuntunut Sloanista oikealta.

Esikoisalbumin nimi Pakko muuttua kuvaa ensisijaisesti ilmaston ja yhteiskunnan muutosta. Sen lisäksi siinä kuuluu Sloanin muutos “heteromormonista” nykyhetkeen. Seitsemäntoistavuotiaana hän lisäsi kappaleeseen Harhakuva sanat ”mulla on tapana rakastua vääriin ihmisiin”. Tuolloin hän rakastui ensimmäistä kertaa tyttöön niin, että tunnusti sen itselleen.

Lopulta se johti siihen, että Sloanin oli pakko valita joko kirkko tai oikeus rakastaa.

Sloanilla ei ole mitään uskomista vastaan, mutta hänen tulevassa kaupungissaan uskontoja tuskin on. Hän uskoo, että uskonnon yhteisöllisyyden ja turvan saa kaupungista itsestään. Lisäksi uskonyhteisöjen tyypilliset valtasuhteet olisivat ristiriidassa kaupungin hierarkiattomuuden kanssa.

Sloanin mielestä maailma olisi nykyään parempi paikka, jos muita ei olisi voinut kontrolloida jumalalta saatuun valtuuteen vetoamalla.

– Minusta olisi kiva, jos siellä kaupungissa ei olisi järjestäytyneitä uskontoja.

Sloan toivoo, että tuleva kaupunki tunnetaan siitä, että siellä on ihmisillä tilaa olla oma itsensä ja toteuttaa itseään. Jokaisella on paljon vapaa-aikaa niin, että elämä ei ole vain arjesta selviytymistä.

– En tiedä, olenko vain niin taidehippi, mutta totta kai minun päässäni on niin, että jos ihmisillä on enemmän aikaa, kaikki päätyvät tekemään taidetta, Sloan naurahtaa.

Tervetulleita kaupunkiin ovat vain hyvät tyypit. Siellä ei ole sijaa niille, jotka eivät huomaa vievänsä tilaa muilta. Muunsukupuoliselle Sloanille esimerkiksi tahallinen väärinsukupuolittaminen on asia, jota kaupungissa ei hyväksytä.

– Kun pyydän, että minusta puhuttaessa käytetään tiettyjä sanoja, mutta niin ei tahallaan tehdä, se kielii arvostuksen puutteesta. Kunnioita minua sen verran, että puhut ja näet minut siten kuin pyydän.

Pyydän Sloania kuvailemaan kaupunkia. Hän nostaa maiharit pöydälle ja sulkee silmänsä.

– Siellä on tietenkin kesä. Siellä lojuu ihmisiä, on vihreää ja tilaa. Jokainen paikka näyttää kutsuvalta. Eri-ikäisiä ja erinäköisiä ihmisiä. Paljon tiloja, joihin kokoontua. Jugendtaloja, joissa on korkeat huoneet ja erkkeri, olen myös vähän tällainen keskiluokkarakastaja. Olisi hauskaa, että siellä olisi hajuja, Suomi haisee niin kauhean vähän. Siellä haisisi vähän eri ruoalta joka kadunkulmassa.

Tyhjiä tiloja kaupungissa ei ole, vaan kaikki on yhteiskäytössä. Luonto ja muunlajiset ovat tärkeitä. Kaupunki sijaitsee todennäköisesti Suomessa, ehkä jonkin kuolevan kaupungin uutena alkuna.

Ehkä merkittävintä kaupungin kuvauksessa on sen perustamisaika: ilmastokriisin jälkeen.

– On kiva ajatella, että kaupunki on olemassa ilmastokriisin jälkeen, koska se tarkoittaa, että meidän pitää ratkaista se kriisi. Minun on pakko uskoa, että se on mahdollista. Ei asioissa ole hirveästi järkeä muuten, Sloan toteaa ja puuskahtaa, että ilmastokriisin ratkaisu on kiinni tahdon puutteesta. Ratkaisut ovat olemassa, mutta niitä ei toteuteta. Sloan kaipaa kunnianhimoa.

– Jotenkin demokratia on tätä kautta tosi puolivillaista, että tehdään vähän sinne päin. Toimisipa politiikka sillä tavalla, että ihmiset olisivat rohkeita, Sloan toivoo.

Ilmastokriisin ratkaisu muistuttaa Sloanin ajatuksissa koronapandemiaa: asiat kärjistyvät, yksi normi häviää, ja toinen tulee tilalle. Uusien normien ajassa kaupungissa voi keskittyä yhteisöön.

– Silloin kaikista suurin uhka on ohi. Siellä kaupungissa on varmaan aika paljon toivoa.

Jutun kirjoittaja on kuulunut Nuorten Ääni -toimitukseen vuosina 2019–2021.