Kouvolalaisen muusikon ja ruoka-alan yrittäjän Jussi Mattssonin puhelimessa on tallessa uuden biisin demoversio. Sen sanat kertovat siitä, mitä hän itse on elämässään viime aikoina kokenut.

Aika haavat parantaa, niinhän aina sanotaan, mut arvet pintaa kovettaa. Vaikeeta oppia luottamaan, kun pelko kylvää tuhoaan. Entä jos sattuu uudestaan?

Mattssonilla on ollut syynsä kirjoittaa juuri noin, vaikka tällä hetkellä ei satu. Koko Suomi leipoo -ohjelmasta tutuksi tullut Mattsson on julkaissut reseptejä ja henkilökohtaisia tunnelmia välittävän ruokakirjan Hyvät pohjat palkitsee aina. Kirja on tekijänsä unelma, maali ja palkinto. Hän kuvailee sen olevan sekoitus huumoria ja jotakin todella herkkää, mutta myös tummaa ja synkkää.

– Se on, mitä itsekin olen.

Mattssonin elämässä hyvät ja huonot ajanjaksot ovat vaihdelleet. Sen takia hän haluaa myös työssään ja taiteessaan tuoda esiin elämän tummempiakin sävyjä. Se, että tällä hetkellä menee hyvin, ei poista sitä, millaista on ollut eikä ennen kaikkea sitä, miten moni muu voi kärsiä juuri nyt.

– Missioni on puhua mielenterveysongelmista. Haluan viedä eteenpäin viestiä siitä, etteivät ne tee kenestäkään huonompaa ja että niistä saa puhua.

Jussi Mattsson opetteli selviytymistä jo silloin, kun ei vielä pitäisi. Hänen lapsuutensa oli sekavaa aikaa. Pieni poika otettiin huostaan taaperoikäisenä. Sijaisperhe löytyi, mutta siellä Mattsson koki esimerkiksi eriarvoistamista. Koulussa kiusattiin.

– Koko lapsuus oli pelkkää taistelua. En edes tiedä tai muista kaikkea. Aivoni varmaan ajattelevat, että on parempi olla muistamatta.

Kun on raskasta, ihminen etsii itselleen tavalla tai toisella keinon selviytyä. Mattsson otti varhaisteini-ikäisenä käteensä kitaran. Kun hän alkoi tapailla sointuja, ympärille laskeutui oma ihana maailma.

– Musiikista tuli pakopaikkani. En vielä silloin ymmärtänyt, ettei asioita voi vain paeta. Ne pitää käsitellä.

Nuorena pääasia oli päästä eteenpäin. Säveltämistä harjoitteleva Mattsson muutti yläkouluiässä ensin takaisin äidilleen ja lopulta 16-vuotiaana omilleen. Kun lukiossa ei kiinnostanut muu kuin musiikkiluokassa fiilistely, koulukin sai jäädä. Mattsson pääsi eri kokoonpanoihin soittamaan, baariin tiskijukaksi ja soitinliikkeen kassan taakse.

Nuorena aikuisena muistot saavuttivat, ja pakenija masentui. Mattsson joutui pohtimaan ennen kaikkea sitä, miten luottaa mihinkään, kun tärkeimmät aikuiset omassa elämässä olivat pettäneet. Pienenä poikana hän odotti pihalla äitiä, joka ei koskaan tullut.

– Olin nuori ihminen, joka pelkäsi ympäröivää maailmaa paljon. Itsetuhoisiakin ajatuksia oli.

Mattsson selvisi pahasta olostaan lopettamalla pakenemisen. Hän käsitteli lapsuutensa möröt ja meni eteenpäin. Musiikki auttoi muutoksessa paljon. Mattson oli alkanut laulaa, ja niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, lavalla pelokas nuori ihminen ei pelännyt lainkaan.

– Kun sain mikin käteen, tuntui, että koko maailma kääntyy ympäri. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun tunsin, että olen kotona, koska koko lapsuudessani kotia ei ollut.

Perusluonteeltaan Mattsson oli aina ollut iloinen ja huumorintajuinen, mutta esiintyminen muokkasi hänestä ulospäinsuuntautuneemman myös vapaalla. Vuodet oman Julian Rock -bändin kanssa olivat hyviä.

Vuonna 2009 televisiossa alkoi Australian MasterChef. Pääkaupunkiseudulta Kouvolaan muuttanut Mattsson oli 23-vuotias nuori muusikko ja pystyi ajattelemaan kotisohvallaan vain, että wau, tällaistakin on.

– Olin toki käynyt paljon syömässä ulkona, mutta en ollut ikinä nähnyt, että ruuasta voi taiteilla sellaista. Minuun vetosi visuaalisuus.

Siihen asti nuori mies oli ajatellut, että ruoka oli vain jotakin, jota piti syödä, jotta jaksoi. Tv-ohjelman ansiosta hän innostui miettimään, mitä kaikkea keittiössä voisi tehdä. Kotiruuan teko vaihtui leipomiseen, kun hän vuonna 2017 äitienpäivänä päätti tekaista tyttöystävälleen kakun. Vadelmalla, valkosuklaalla ja suklaalla muokattua ja koristeltua juustokakkua ylistivät sukulaisetkin.Tyttöystävä kannusti Mattssonia Koko Suomi leipoo -ohjelmaan. Hän vastusteli, mutta lähti.

Vuonna 2019 pari meni naimisiin, ja Mattssonista tuli tv:stä tuttu rokkileipuri.

Elämä oli täyttä, mutta hyvää. Mattsson työskenteli teatterissa ääni- ja näyttämötyöntekijänä ja painoi viikonloppuisin musakeikkoja. Kun aikaa oli, hän leipoi lähipiirilleen ja tilauksesta. Oli mielenkiintoinen tehtävä tehdä kakkuja, jotka paitsi näyttivät myös maistuivat hyvältä.

– Kun mielikuvitus pääsi valloilleen, se lähti ihan lapasesta. Olen muun muassa puhaltanut isomaltoosista lasia, Mattsson nauraa.

Keväällä 2020 tuli stoppi. Tumma-asuiset, vakavailmeiset poliitikot täyttivät televisioruudut ja kertoivat, että Suomi suljetaan koronapandemian takia. Teatteriesitykset, keikat ja juhlat peruttiin. Tekemiseen tottuneelta ja siitä aina nauttineelta Mattssonilta lähtivät hetkessä kaikki työt.

– Aluksi se oli epäuskoa: mitä helvettiä täällä tapahtuu. Mitä pidemmälle se jatkui, sitä enemmän näin ympärillä olevien ihmisten pahoinvointia, ja tilanne alkoi mennä itselläkin tunteisiin. Se kävi aika järkyttäväksi sitten.

Kun Mattsson oli lapsi, äiti lupasi, mutta ei tullut. Luottamusta koeteltiin monesti myös taidealan työelämässä. Koronapandemiassa valtiojohto lupasi parempia aikoja, turhaan. Ensimmäisen koronakesän jälkeen Mattssonin kalenterissa oli loppuvuodelle 47 keikkaa. Yhtäkkiä niistä peruuntuivat taas kaikki paitsi yksi. Se oli viimeinen niitti.

– Menetin uskoni koko maailmaan.

Mattsson nukkui kymmenen tunnin yöunia, mutta ei silti jaksanut viedä edes roskia. Jos hän pystyikin tekemään jotakin, hän nukkui sen jälkeen taas. Puoliso hoiti kaksilapsisen uusperheen arjen ja toimeentulon. Perheenisä tunsi itsensä hyödyttömäksi.

– Olin aina ollut kova tekemään duunia, ja yhtäkkiä minua ei tarvinnut kukaan. Sisälläni oli iso palo tehdä, mutta en pystynyt enää tekemään. Lopulta tuli olo, että tämä ei lopu ikinä, luovutan.

Totta kai Mattsson käsitti, että perheelle hän oli yhä korvaamaton, mutta juuri siitä hän haluaa sanoa. Masentunut ihminen ei pysty nousemaan sängystä ja olemaan iloisempi ja ahkerampi noin vain.

– Ihmiset, jotka sanovat, että onnellisuus on valinta, eivät tiedä yhtään mitään siitä, mitä on masennus. Siellä kuopassakin olevat ihmiset haluaisivat olla onnellisia, mutta he eivät pysty.

Mattssonista on täysin ok, jos aidosti hyvinvoivat ihmiset kertovat esimerkiksi sosiaalisessa mediassa hyviä kuulumisiaan. Sen sijaan hän kritisoi niin sanottua toksista positiivisuutta, jossa pyritään suhtautumaan aina ja kaikkeen myönteisesti ja helposti odotetaan samaa myös muilta.

– Jokaisessa ihmisessä pitäisi olla sen verran sydäntä, että hän ymmärtäisi erilaiset lähtökohdat ja tilanteet. Jokainen yrittää rakentaa hienoa ja loistavaa tulevaisuutta, mutta siinä ei aina onnistu.

Mattssonin mielestä onnellisuuden naamari voi olla itsellekin vahingollinen, jos sen taakse piilottaa omaa pahaa oloa. Piilottaminen ja pakeneminen estää avun saamisen.

Mattsonille käännekohta osui eteen, kun huolestunut vaimo nosti kädet ylös ja sanoi, että nyt on aika hakea ulkopuolista apua. Nettiterapeutilla oli tärkeä neuvo: mitä jos Mattsson kokeilisi tehdä vain yhden asian päivässä.

Mattsson makasi sängyssä ja mietti, mistä hän piti. Vastaus oli selvä. Hän alkoi hiljalleen kokata ja leipoa. Pian mukaan palasi musiikki. Luovuus roihahti, sillä loppujen lopuksi molemmissa on kyse samasta asiasta ainakin rokkileipurille.

– Musiikissa pitää saada sopimaan soundit, ruuassa maut. Sääntöjä ei ole. Jos riitasointu kuulostaa jossakin kohtaa hyvältä, voin laittaa sen sinne, esimerkiksi turkinpippureilla kakkujaan terästänyt Mattsson naurahtaa.

Masennuksesta toipumisen jälkeen Mattsson on alkanut taas keikkailla ja tehdä kakkuja ja pitsoja tilauksesta. Hän ei aio jättää mielenterveysasioista puhumista.

– Olen tässä ristiretkellä.

Tärkeä on myös perhe.

– Aito rakkaus kestää paljon, Mattsson sanoo ja kiittää puolisoaan korona-ajan kokemuksista kertovassa tulevassa kappaleessaan.

Sä olet ihme, saat tän myrskyn laantumaan,

ja kun sä siinä oot, sieluni kahleet aukeaa.