Ollaan Kokkolan Ykspihlajassa. Suuren talon edustalla seisoo Outi Airola, 62, Kokkola-lehden päätoimittaja sekä kulttuuri- ja kotiseutuaktiivi Kokkolan Ykspihlajasta. Valtakunnallisesti hänet tunnetaan muun muassa MTV:n uutisia avustavana toimittajana, mutta paikallisesti kotiseudun voimahahmona, joka on saanut rapistuvan vanhan satamakaupunginosan kukoistamaan.

Edessämme on Matkustajakoti Ykspihlaja, jonka omistaa tätä tarkoitusta varta vasten perustettu osuuskunta. Tähän Majataloon tullaan viettämään öitä, kokemaan entisajan tunnelmaa, teatteria, musiikkia ja kulttuuriin sekä terapiatyöhön liittyviä kursseja ja tapahtumia sekä taiteilijoiden residenssitoimintaa.

Eihän siinä mitään, kyllähän maailmaan kultturelleja matkustajakoteja mahtuu. Mutta tämän osuuskunnan osakkaiden nimilista on hämmentävä – mukana on iso nippu valtakunnallisesti tunnettuja ja arvostettuja taiteilijoita.

On näyttelijä Oona Airola, näyttelijä-käsikirjoittaja Leea Klemola, näyttelijä, näyttelijäntaiteen professori Jarkko Lahti, elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen sekä hänen elokuvayhtiönsä Aamu ja laulaja-näyttelijä Olavi Uusivirta….

Mistä on kyse?

Outi Airola rakastaa Ykspihlajaa. Kaikki kumpuaa lapsuudesta. Hän vietti ensimmäiset vuotensa 1960-luvulla täällä, satamabaarien ja mustalaisleirien tunnelmassa. Oli kirkko, koulu ja työväentalo.

Ykspihlaja oli satama-aluetta, jossa lastattiin ja purettiin laivoja. Ja tunnelma oli sotien jälkeen kansainvälinen ja palveluita, varsinkin erikoisia kahviloita riitti. Yhdessä niistä Airolan mukaan myytiin nahkiaisperunoita, toisessa munkinomaisia leivonnaisia eli krapsuja, kolmannessa kaurapuuroa. Kahviloiden nimet olivat paikkaa kuvaavia: Oli Lokki, Saima, Malta, Panama, Ranta-Kahvila, Jätkän ruokala, Fennia, Anna, Lotta-tupa.

Kun 1960-luvun lopulla Suomessa keskioluen myynti vapautui, Ykspihlajaan alkoi ilmestyä baareja, kuten Marocco-baari, Ranta-baari, Sitro-baari, Tele-baari ja Ankkuri. Myöhemmin ilmestyivät Messi ja Kaljaasi sekä yhä jäljellä oleva Vanha Kippari, yksi Suomen viimeisistä satamabaareista.

Kylän erikoisuus oli vanha, suuri venevaja. Kun kaikki muu Ykspihlajassa meni kiinni, laivasta sai vielä juotavaa, joten Puomi-Baari oli auki. Puomi-baarin kivillä ja puomeilla istuskeli aikanaan Laila Kinnusen ja Tapio Rautavaaran kaltaisia aikansa tähtiä.

Lapset liikkuivat Ykspihlajan alueella vapaasti. Ja pikku-Outi nautti tunnelmasta.

Kaikki muuttui, kun vuonna 1966 tuolloin 6-vuotiaan Outin perhe muutti uuteen omakotitaloon. Vanhemmat arvostivat vesijohtovettä ja sisävessaa, mukavuuksia ja asunnon uutuutta.

Outi Airola oli eri mieltä.

– Muistan, miten kaikki oli lastulevyä, valkoista ja haisi uudelle. Olin valtavan pettynyt. Se oli tylsää.

Isä näki tyttärensä tuskan.

– Hän oli aika viisas. Isä tajusi, että en viihdy, ja antoi maalata uuden kerrostaloasunnon patterit punaisella maalilla ja oviin valtavia lintuja.

Airola oppi, että omaan ympäristöönsä voi vaikuttaa.

Aikuiseksi kasvettuaan, opinnot suoritettuaan ja perheen hankittuaan Outi muutti takaisin Ykspihlajaan ja alkoi rakentaa värikästä pihapiiriä, jossa lapset saivat kasvaa boheemisti vaikka taiteilijoiksi, vaikka siihen ei nimenomaisesti kannustettukaan. Isossa puutalossa, jonka entisessä hevostallissa toimii nykyisin Airolan pyörittämä Kahvila Saha, vilisi vieraita – ja perheellä oli myös eläimiä, hevosia, kanoja, jopa lemmikkipossu sekä lampaat, joiden nimet olivat Elvis ja Priscilla.

Hän perusti lapsille ilmaisen matalan kynnyksen musiikkikoulun ärsyynnyttyään siihen, kun kaikki halukkaat lapset eivät päässeet opiskelemaan konservatorion.

Hän alkoi touhuta myös vanhan rakennuskulttuurin pelastamiseksi, sillä satamatoiminta oli muuttunut, kylänraitit hiljentyneet ja sataman suljetulle alueelle jääneet vanhat upeat rakennukset olivat vaarassa tuhoutua ja joutua purkuun.

Outi oli myös pääosassa, kun Yksipihlajan vanhat hirsitalot siirrettiin satama-alueelta kokonaisina turvaan vuosina 2005–2011. Siirto- ja uudelleen rakennustyössä ovat toimineet myös paikalliset työttömät ja vajaakuntoiset. Viimeisenä turvan sai Ykspihlajan Matkustajakoti, vuonna 1896 rakennettu satamakonttori, alueen suurin ja kaunein hirsihuvila.

Vuonna 1896 valmistunut satamakonttori on siis nyt uusi matkustajakoti. Aiemmin siirretty, toinen satamakonttori, on puolestaan asukasyhdistyksen pyörittämä Kakaravaaran päiväkoti. Se perustettiin aikanaan, että alueelle kaavoitettuihin uusiin merenrantataloihin muutti asukkaita, mutta päiväkotia alueella ei ollut. Kaikkinensa asukasyhdistys päätti, että taantuvan teollisuusalueen leimasta siirrytään pala kerrallaan kohti normaalia asuinaluetta.

Strategia onnistui. Väkeä tuli niin paljon, että Kokkolan kaupunki rakennutti Ykspihlajaan jopa koulun. Nyt tänne on avattu myös kunnallinen päiväkoti.

– Enää ei välttämättä tarvita meidän omaa päiväkotia, Airola sanoo – ja alkaa jo suunnitella rakennukselle uutta käyttöä:

– Siitä voisi tulla vaikkapa ikäihmisten kommuuni. Sillä ajatuksella, että asukkaat voisivat auttaa toisiaan, paremmin voivat käydä kaupassa huonojalkaisemmille.

Kun toimittaja Laura Friman kirjoitti kärkevän kolumnin (Yle) vuosi sitten ”Olen kyllä yrittänyt, mutta Suomi on hirvittävä matkailumaa” -otsikolla, hän poimi juttuunsa viisi trendikästä hittikohdetta Instagramista – ja yksi oli Kokkolan Yksipihlajassa sijaitseva Kahvila Saha.

Nostalgiaa hehkuva Kahvila Saha sijaitsee Matkustajakoti Ykspihjajan naapurissa. Mitä tästä ajattelet?

–Tuo on minusta vähän yllättävää. En itse ole mikään matkailija, olen yleensä aina täällä kotipihalla. Mutta jos näin vähällä vaivalla saa tällaisen matkakohteen rakennettua, niin luulisi, että niitä on enemmänkin, Airola kommentoi.

Ehkä Kahvila Sahan ja sen pihalla heinäkuussa järjestettävän, noin 10 000 kävijää keräävän Ykspihlajan Kulttuuriviikon viehätys onkin juuri siinä, että kaikki on toteutettu muusta syystä kuin tuoton maksimoimiseksi?

– Ehkä tänne tulevat ihmiset, joita ei haittaa, että jotkut pöydät ovat vähän vinksallaan. Ehkä he sitten itsekin uskaltavat olla. Ehkä ihmiset ovat kyllästyneet siihen, että kaikki on niin kliinistä, laskelmoitua ja viimeisen päälle.

Entäs nämä kuuluisat Ykspihlajaan uutta elämää tuoneet kulttuuri-ihmiset, sijoittajat ja osuuskunnan jäsenet. Mistä he tänne tulivat? Ja miksi? He tuskin odottavat saavansa Matkustajakodista voittoa….

– Koronan kurittama kulttuuriala pystyi kaivamaan kuvetta. Uskon, että kaikki omistajat ymmärtävät, että tämä on jonkinlainen sijoitus kulttuuripääomaan. Varmaan heidän lapsilleen jää perinnöksi osuus vanhasta satamakonttorista, Outi Airola kertoo.

Mutta eivät Yksipihlajan ja Outi Airolan yhteydet Suomen huipulle ole tulleet sattumalta. Monelle alueella toimivalla kulttuurintekijällä, kuten ohjaaja Juho Kuosmasella ja näyttelijä-ohjaaja Leea Klemolalla, on kokkolalaiset juuret.

Outi Airolan perheessäkin on jo enemmän tähtiä kuin suomalaisessa huippuhotellissa.

Outi Airola on nimittäin myös viiden kulttuuriammattilaisen äiti.

Oona ja Anna Airola ovat valmistuneet Teatterikorkeakoulusta näyttelijöiksi, Oona on voittanut jo kaksi parhaan naisnäyttelijän Jussi-palkintoa ja Anna nähdään Ylen Aikuiset-sukupolvisarjan naispääosassa tänä syksynä kolmatta tuotantokautta.

Sara Airola taas on sirkustaiteilija ja Laura Airola toimittaja, musiikintekijä ja kulttuuriaktiivi. Ja kuopus Aaro ”Arppa” Airola on kovassa nousussa olevan Arppa-yhtyeen keulakuva, yhtyeen kolmas albumi julkaistaan tänä syksynä.

– En katso esityksiä äitinä vaan kuin mitä tahansa esitystä. Vältän ottamasta kantaa enkä ajattele, että siellä se minun poikani nyt laulaa. Tietysti olen iloinen, että Arppa löysi musiikin. Mutta löysikö hän sen harrastukseksi vai työksi, sillä ei ole niin väliä. Hänen asenteensa on hyvä: skeittaaminen voi viedä voiton musiikista edelleen. Hän tekee nyt tätä ja viiden vuoden päästä ehkä jotain muuta. Olen koittanut kannustaa, että menee sitä kohti, mikä tuntuu nappaavan.

– En ikinä kannustanut lapsiani kulttuurialalle. Olin sitä mieltä, että harrastuksena kulttuuri on hyvä. Niin olen itsekin elämäni rämpinyt. On palkkatyö, ja sitten ihminen vapaa-aikanaan aikanaan harrastaa henkisiä ja ruumiillisia asioita, Outi sanoo.

Millä mielellä katsot lapsiaan esiintymislavoilla? Voisi kuvitella, että kovin ylpeänä…

– Olen tietysti hirveän ylpeä, kun jokainen on pysynyt omana itsenään. Mutta ennen kaikkea olen ylpeä siitä, jos heillä pysyy elämässä ihmissuhteet, parisuhteet ja he ovat tyytyväisiä. Ylpeys on siinä, että he pärjäävät ja tekevät perusteltuja, rohkeitakin valintoja, hän vastaa.

Outi Airola ei myönnä tarvitsevansa elämässään paljon mitään. Rahakin on sivuseikka.

– Eihän tässä ole mitään yritystä, koska en ole yrittäjä. Minun ei tarvitse saada tästä palkkaa. Riittää, että tämä pyörii plus-miinus-nollalla, kun minä saan palkkani toimittajantöistä.

Hän sanoo inhoavansa shoppailua, joten hänen voittaessaan viime syksynä Pohjanmaan Taidepalkinnon ja 10 000 euroa piti rahalle miettiä tarkasti käyttöä.

– Ei minulla ole mitään sellaisia toiveita, jotka liittyisivät rahaan, ajattelin. Mutta sitten tunnustin: tykkään käydä paljussa ja katsella tähtitaivasta. Ostin sitten sellaisen. Olen mahdoton saunomaan.

Outi Airola on tyytyväinen. Elämä on tuonut eteen monta raskasta läheisen ihmisen menestystä ja vaikeaa kokemusta, mutta paljon myös hyvää on tapahtunut. Lapset ovat maailmalla, Matkustajakoti on nyt avattu ja toinenkin iso tavoite on saavutettu: koko matkustajakodin ja kahvilan alue on nyt kaavoitettu perinnekortteliksi.

– Kun se varmistui, päättyi 40 vuoden taistelu, Airola hymyilee.