Apulaiset-kampanjan ensimmäinen Apu-tonni myönnettiin Salolaiselle Anna Tukesi ry:lle. Se syntyi Sari Pesosen haaveesta tehdä maailmasta parempi paikka.

Salo on noin 53 600 asukkaan kaupunki Lounais-Suomessa, 52 kilometrin päässä Turusta. Se on myös kaupunki, joka kärsii pahoin teollisuuden myllerryksestä. Nokia sulki Salon matkapuhelintehtaan 2012, ja matkapuhelimet ostanut Microsoft koko Salon-yksikön kesällä 2015. Työpaikkoja katosi, perheiden tulotaso putosi ja elämä kiristyi. 

Moni keskustan liiketila on tyhjillään. Erään katutasossa sijaitsevan liikehuoneiston viemäri on rikki ja haju sen mukainen, mutta Anna Tukesi ry ei voisi olla tiloistaan onnellisempi. Tilan omistaja antoi sen yhdistyksen käyttöön ilmaiseksi. On toinenkin tyhjillään oleva rakennus, entinen Salon kaupan ja terveydenhuollon oppilaitos, josta kaupunki antoi huoneita yhdistyksen käyttöön ilman vuokraa.  Yhdessä huoneessa on kymmeniä vaatelaatikoita siisteissä riveissä seinänvierustalla, toisessa huoneessa lisää kasseja, säkkejä, leluja ja laatikoita. Kolmannen huoneen ovea Sari Pesonen ei kehtaa aukaista. Huone on kuulemma niin sotkuinen, täynnä vaatekasoja, lajittelemattomia vaatteita. Kaikki lahjoitukset, jotka tulevat, myös menevät.

Anna Tukesi ry on auttanut Salon talousalueella jo vuodesta 2014, virallisesti yhdistys rekisteröitiin alkuvuonna 2015. Sen tavoitteena on helpottaa hädänalaisessa elämäntilanteessa olevia. Viime vuonna yhdistys auttoi yli 300 taloutta vaate- ja tavaralahjoituksin, vei jouluna lahjoja ja ruokalahjakortteja yli 200 perheelle ja jakoi asunnottomien yö -tapahtumassa 80 paria villasukkia.  Yhdistys on järjestänyt vähävaraisten perheiden lapsille syntymäpäiväjuhlia yhdessä Pelastakaa lapset ry:n Salon-toimiston sekä paikallisten yritysten kanssa ja hankkinut Salon seudun sairaalan lapsille DVD-elokuvia ja PS3-pelejä. Lapsille kerätään myös harrastusvälineitä: talvisin luistimia ja suksia, kesäisin jalkapalloja ja nappulakenkiä. ”Teen tätä työtä täydellä sydämellä seitsemänä päivänä viikossa, työtunnit yhteensä ylittävät palkkatyöni tunnit.” Näin yhdistyksen perustaja Sari Pesonen kirjoitti Apulaiset 2017 -projektille ja sai raatilaisten sydämet puolellaan. Katri Helena, Mikko Kuustonen, Sanna Kiiski ja päätoimittaja Marja Aarnipuro päättivät, että historian ensimmäinen Apu-tonni menee Saloon. 

Matkalla Apu-tonnin luovutukseen Katri Helena on mietteliäs.  – Tässä toiminnassa kosketti ennen kaikkea se, kuinka ihmiset saattavat vuosikausia tehdä pyyteetöntä työtä hiljaisuudessa. Se, että näkee lähimmäisen avuntarpeen ja vielä toimii, on arvokasta. Sari Pesosen ja Katri Helenan tapaaminen järjestetään Salon kaupungintalon kahvilaan, sillä kaupunki on tukenut yhdistyksen toimintaa. Sari tuo mukanaan Anne Vähätalon, joka on ottanut vastuulleen yhdistyksen vanhustyön. Yhdistyksen tarina alkaa jo Sarin lapsuudesta. – Olen pienestä pitäen ollut mukana erilaisissa hyväntekeväisyysjutuissa avustamassa milloin ihmisiä, milloin eläimiä. Vuonna 2014 huomasin Facebookissa ryhmän, jossa pyydettiin lahjoitustavaroita. Etsin joukosta salolaiset ja keräsin heille tavaraa kavereilta. Auttamishalu kasvoi, sain ystäväni Päivi Lehtisen mukaan ja päätimme perustaa yhdistyksen, Sari kertoo. – Kun yksi ihminen tekee hyvää, siitä tulee ketju. Saadaan muitakin toimimaan yhdessä. 

Yhdistys saa noin 15 avustuspyyntöä viikossa, tosin Sari on kokenut myös yli 30 pyynnön viikkoja. – Eniten pyydetään lastenvaatteita ja hygieniatarvikkeita. Joskus pyydetään rahaakin, mutta sitä ei ole antaa. Paljon pyydetään myös apua: vanhus haluaisi mennä yhtiökokoukseen mutta ei selviä yksin, tai pienten lasten äiti haluaisi hetken nukkua.

Pari vuotta sitten yksi kaupungin huoltomiehistä postasi kaupungin Facebook-sivulle kuvan erään vanhuksen sotkuisesta kodista. Anna Tukesi ry otti kopin ja ryhmä vapaaehtoisia alkoi käydä säännöllisesti siivoamassa vanhusten koteja oman päivätyön jälkeen. Yksityiset ihmiset lahjoittivat pesuaineita, ja kaupunki antoi siivousvälineille varastotilan. – Kun ensimmäisiä kertoja mentiin, monilla ei ollut edes lakanoita. Olemme saaneet valtavasti lahjoituksia vanhuksille. Nyt jokaisella vanhuksella on esimerkiksi kengät, Anne Vähätalo kertoo.  Katri Helena hätkähtää. – Tässä maassa, jossa on toimiva sosiaaliturva, on ihmisiä, joilla ei ole kenkiä?  – Kun olet aina kävellyt Reinoilla, niin se jatkuu niin kauan, kunnes joku huomauttaa, ettei sinulla ole kenkiä. Ei yhteiskunta ole kääntänyt heille selkäänsä. Näillä vanhuksilla itsellään on elämänhallinta hieman kadoksissa, Anne vastaa.  Siivouskohteena on rivitaloyhteisö, jossa vanhukset asuvat itsenäisesti yksiöissään mutta saavat käyttää yhteistä ruokalaa.

Jonkin aika sitten yhdistys tapasi kaupungin iäkkäistä vastaavan sosiaali- ja terveyspuolen edunvalvojan. Tapaamisen seurauksena kriittisimpiin kohteisiin saatiin järjestettyä kaupungin virallinen siivouspalvelu. – Yhdistyksellä kun ei ole desifiointiaineita ja rätitkin pestään omilla pesukoneilla, Anne kertoo. – Joskus ei millään jaksaisi omien töidensä jälkeen mennä siivoamaan, mutta kun näkee onnellisen vanhuksen köpöttelemässä puhtaassa kodissaan, se palkitsee. Siivoamisen lisäksi vanhuksia yritetään aktivoida. Viime kesänä Anne järjesti heille menestyksekkään grillijuhlan. 

Voiton hetket ovat pieniä mutta sitäkin merkittävämpiä. Kun hädänalainen perhe saa kaipaamansa vaatteet, lapsi saa tärkeän harrastusvälineen, vanhus tiskaa oma-aloitteisesti tai suostuu vihdoin lähtemään ulos ihmisten ilmoille. – Eräs henkilö ei suostunut koskaan liikkumaan missään, sillä hän häpesi itseään. Se on nyt muuttunut. Kaksi vuotta sitten olin mukana, kun hän lähti itse ostamaan ruokakupongilla jouluruokia. Viime jouluna hän kysyi, että mahtaako hän saada jälleen samanlaisen kupongin, ”Sillä se oli paras joulu ikinä, kun lähdit mun kanssa kauppaan”, Anne kertoo. – Eräs toinen vanhus käytti päihteitä, elämä oli pitkään mennyt alamäkeä. Nyt hän on ollut puoli vuotta selvinpäin ja sai oman asunnon, jota olemme yhdistyksen avustuksella sisustaneet ja laittaneet kuntoon, Sari jatkaa. – Minuakin vanhusten tilanne sykähdyttää. Äidin kautta olen nähnyt, miten homma laitoksessa toimii, miten sielläkin on surullisia silmiä. Pyörätuoli tai rollaattori tulee vastaan käytävässä, ja ihmisen silmistä näkee sen yksinäisyyden. Kun siihen päälle tulee vielä hankaluudet käytännön asioiden kanssa, se on aika julmaa pitkän elämän eläneille ihmisille, Katri Helena sanoo. – Ja se vanhusten yksinäisyys on niin totta, Sari puistelee päätään.

Auttamisen halu on siirtynyt jo seuraavalle sukupolvelle. Sekä Sarin 16-vuotias Santeri että Annen 14-vuotias Konsta ovat usein olleet äitiensä mukana tekemässä hyvää. – Kerran Santeri huomasi Facebookissa Salossa asuvan pojan, joka kertoi, ettei hänellä ollut varaa harrastaa jalkapalloa. Santeri tuli sanomaan, että haluaa lahjoittaa pojalle omat nappulakenkänsä ja pallon. Ja näin tehtiin, Sari kertoo. – Viime jouluna Konsta vuorostaan ehdotti, että haetaan Joulupuu-keräyksestä lappuja, ja hän käy ostamassa lasten toivomia lahjoja. Että jos näin tehdään, hän tietää saavansa itse jouluna vähemmän, ”mutta se ei haittaa, kun on niitä, jotka eivät muuten saisi mitään”, Anne jatkaa. Salon kaupunki on saanut kovia iskuja, mutta silti ihmisistä löytyy halua hyväntekeväisyyteen? – Ehkä juuri niiden iskujen takia ihmiset haluavat tehdä yhteistyötä, puhaltaa yhteiseen hiileen, Sari ja Anne sanovat. ● Teksti: Eve Hietamies

Apulaiset 2017 Kannusteohjelma, jolla haetaan ihmisiä, ryhmiä, hankkeita ja toimenpiteitä, jotka auttavat yhteisöään lisäämään yhteiskuntaamme laatua sekä tuottamaan iloa ja hyvinvointia. Käynnistetyt hankkeet voi ilmoittaa ehdolle täältä. Apulaiset-raati valitsee kerran kuussa hankkeen, jolle lahjoitetaan Apu-tonni. Raatiin kuuluvat Katri Helena, Mikko Kuustonen, Sanna Kiiski ja päätoimittaja Marja Aarnipuro.