Pieni tyttö herää keskellä yötä siihen, että hän on yksin kotona. Äiti on työ- tai lomamatkalla, ja isä on lähtenyt ulos tytön nukkuessa. Tyttö itkee ja huutaa niin kauan, että nukahtaa itkuunsa.

Vähän isompana hän makaa ahdistuneena sängyssään ja tietää partaveden tuoksusta isän olevan lähdössä.

Kauppareissuilla tyttö ihmettelee, että isä jää aina tutkimaan lehtihyllyssä olevia miestenlehtiä.

Kun tytöstä tulee aikuinen, hän poseeraa itse Playboyn kuvissa, jopa kahdesti – ensin Italian Playboyssa, sitten Amerikan alkuperäisjulkaisussa.

Vuosia myöhemmin hän ymmärtää, miksi lähti kuviin ja millaista isän hyväksyntää niillä haki.

– En tajunnut parikymppisenä Playboyn kuvaajille poseeratessani, että kilpailin niiden naisten kanssa, jotka olivat vieneet isän minulta. Tai niiden naisten kanssa, joiden perään isä lähti yöllisille retkilleen. Minulla oli tarve olla haluttu, ei haluttava.

Tyttö oli Katariina ”Kata” Kärkkäinen, nyt kirjailijana ja taidemaalarina tunnettu Katariina Souri. Hän on omistanut uutuuskirjansa Saranan isälleen, pitkän ja hienon uran tehneelle rikosjuristille.

– Ymmärrän nyt isää ja sitä, miten hänen itsetuntonsa nujerrettiin jo lapsena. Hän paikkasi sitä aikuisena seikkailuillaan.

Isän kohtalo on yksi kirjan teemoista ja yksi syy Sourin vaikeaan viime vuoteen. Isän norjalainen puoliso on vaikuttanut siihen, että Alzheimerin tautia sairastava isä asuu nyt palvelukodissa Pohjois-Norjassa. Kata Souri ei sitkeistä yrityksistään huolimatta voinut estää isänsä siirtoa Norjaan, kauaksi omaisistaan ja ystävistään.

– Tauti syö häntä pala palalta. Enää en voi soittaa hänelle, sillä puhelinkeskustelut ovat liian tuskallisia. Yritän olla nyt armollinen itselleni ja vältän soittamista. Suunnittelen matkaa Norjaan ensi kesänä.

Hän on päässyt tapaamaan isäänsä palvelukotiin pari kertaa, viimeksi äitinsä kanssa. Se oli lohdullinen ja hyvä matka, jonka aikana eronneet puolisot tapasivat toisensa rauhallisissa tunnelmissa.

Sarana on rehellinen ja hätkähdyttävän avoin kirja Kata Sourin mielenterveydestä, viime vuoden ahdistuksesta ja vuosien terapioista. Niissä hän on yrittänyt selvittää, kuka on ja miksi on sellainen kuin on.

Vuosi sitten Kata Souri sai psykiatrilta nipun diagnooseja.

– Tämä psykiatri kuuluu maamme parhaimmistoon. Istuin hänen vastaanottohuoneessaan ja tuijotin naista tyynenä. Tai oikeammin tuijotin hänen neljää pystyyn nostettua sormeaan.

Kyseessä on neljä vakavaa ongelmaa.

– Minulla on todettu epävakaa persoonallisuushäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistuneisuushäiriö ja alkoholiriippuvuus.

Nyt Kata Souri istuu Helsingin Kruununhaassa, Liisankadulla sijaitsevassa Zouri-galleriassaan, jonka hän hankki viime kesänä. Seinillä on hänen isokokoisia, voimakkain vedoin ja värein maalattuja taulujaan sekä hänen puolisonsa Eliya Zweygbergin metalliverkosta tehtyjä vaikuttavia taideteoksia.

Kata Souri puhuu vilkkaasti. On vaikea uskoa, että hän oli viime vuonna syvästi ahdistunut ja etsi epätoivoisesti valoa elämäänsä.

Psykiatrin hän tapasi yhden ainoan kerran. Tämä määräsi hänelle psyykenlääkkeet ja epilepsialääkettä, jota käytetään myös manian ja persoonallisuushäiriöihin liittyvän impulsiivisuuden ja aggressiivisuuden hoitoon.

Kata Souri päätti olla hakematta lääkkeitä, mikä kuulostaa diagnoosien perusteella uhkarohkealta.

– Lääkkeitä toki tarvitaan. Olisi vastuutonta sanoa, ettei niitä pitäisi määrätä kenellekään. Lääkkeet eivät kuitenkaan paranna tai poista syytä. Ne vain helpottavat oireita. Jos lääkkeet parantaisivat, niin miksi sadattuhannet suomalaiset käyttäisivät niitä vuosikausia?

Hän oli huolissaan siitä, että joutuisi lääkitsemään itseään loppuikänsä.

– Niin psykiatri minulle sanoi. Pelkäsin myös kaikkia lääkkeiden aiheuttamia sivuoireita, joiden lista on loputon.

Kata Souri ihmettelee, miten yhden ainoan lääkärikäynnin aikana annetaan varma diagnoosi. Hän ei halunnut piiloutua sen taakse.

– Sain diagnoosin liian helposti. Olisi ollut niin paljon selvitettävää – ihan alkajaisiksi loppuun palamiseni syyt ja vaihdevuosien aiheuttamat oireet. Kyse ei ollut itsetuhoisista ajatuksista, sillä sellaisia minulla ei ole koskaan ollut.

Hän muistaa kuitenkin kauhun, jonka kolmikymppisenä puhjennut paniikkihäiriö aiheutti.

Paniikkihäiriön jälkeen Kata Souri on käynyt terapiassa yhteensä seitsemän ja puoli vuotta.

– Niistä kuusi vuotta psykoterapiassa, joka toimi minulla hyvin. Ehkä jatkan ylläpitävää jungilaista psykoterapiaa, jossa voin keskustella terapeuttini kanssa muun muassa unistani. Saan niistä paljon aineksia itseni ymmärtämiseen, samoin kuin astrologiasta.

Loputtomasta itsetutkiskelustaan hän sanoo, että ehkä ei pitäisi kelata niin paljon, vaan elää tätä elämää.

– Mielenterveysasioissa olisi keskeistä ymmärtää, että ihmisen pitää mennä välillä rikki ja rakentua palasista uudelleen. Kärsimys on osa elämää, eikä sitä pitäisi juosta karkuun. Meillä on vääristynyt kuva elämästä, joka perustuu pelkkään onneen ja onnistumiseen.

Omassa elämässään Kata Souri on tullut siihen tulokseen, että masennus ja muut oireet olivat merkki taitekohdasta, Saranasta, joka on hänen kirjansa nimi.

Viime vuoden kamppailuista keskeisimpiä oli Kata Sourin suhde alkoholiin. Hän päätti samaan aikaan olla hakematta lääkkeitä ja yrittää täysraittiutta.

Punaviinin juominen on kuulunut hänen tapoihinsa jo vuosia. Viiniä on kulunut päivittäin.

– En ole kuitenkaan juonut humalahakuisesti, sillä en pidä humaltuneena olosta. Olen silti tiedostanut jo

kauan, että minulla on riippuvuuskäyttäytymistä.

Yritys täysraittiuteen oli yritys hallita omaa elämää. Se ei kuitenkaan ollut Kata Sourille oikea ratkaisu, sillä pakonomainen yrittäminen johti hänet entistä vaikeampaan tilanteeseen.

– Se ei tehnyt minulle hyvää, vaan pahensi ahdistustani. Ymmärsin tämän vasta sitten, kun luovuin yrityksestäni jättää alkoholi kokonaan. Kuvittelin, että henkistyminen vaatii täydellistä puhtautta.

Metsä ja meri ovat Kata Sourille itsehoidon aakkosista tärkeimmät. Hänen, 14-vuotiaan Kiana-tyttären ja Eliya-puolison koti on Sipoossa, peltojen ja metsien keskellä.

Sourin työhuone on Suomenlinnassa. Jo lauttamatka sinne on henkistä keskittymistä ja rauhoittumista, jota hän on pitkään etsinyt.

– Aikoinaan selvisin paniikkihäiriöstäni, kun muutin poikani Kasimirin eli Kassun kanssa Suomenlinnaan. Asuimme siellä puolitoista vuotta, mutta nyt minulla on siellä työhuone.

Suomenlinnassa näkee horisonttiin, auringonlaskut ja -nousut.

– Itse olen kokenut, että luonto on parhaimpia psyyken hoitokeinoja. Luonnossa liikkumista pitäisi suositella kaikille ja erityisesti mielenterveysongelmista kärsiville.

Kata Souri ulkoilee joka aamu Ella-koiransa kanssa Sipoon metsissä. Kävellessä kohtaa valoa ja ääniä, joskus myös kauriita ja hirviä.

– Kannan niitä elämyksiä mukanani koko päivän.

Hän on ryhtynyt myös noudattamaan käytännön elämään liittyviä ohjeita, joiden on sanottu auttavan tunnetilojen tasaamisessa ja hallinnassa.

Viime vuoden aikana oli kuitenkin päiviä, jolloin Kata Souri ei jaksanut nousta sängystä ylös. Ongelmia ilmeni myös vuonna 2016 solmitussa avioliitossa Eliyan kanssa. Molemmilla puolisoilla oli omat taakkansa.

– Nyt parisuhde voi hyvin. Meillä on hyvä ja rauhallinen elämäntilanne raskaasta elämänvaiheesta huolimatta.

Luovassa taiteilijan työssä on alamäkensä, mutta nyt mennään ylämäkeä.

Isän tilanne ahdistaa Kata Souria yhä, ja tammikuussa kuoli hänen rakas dobermanninsa Ben. Jäljellä on toinen, Ella.

– Benin kuolema nosti pintaan isän menettämiseen liittyvän luopumisen tuskan. Voin kuitenkin sanoa, että kaikista haasteista huolimatta voin hyvin.

Kata Sourin sielunmaisema, rakkain paikka maailmassa oli aikoinaan saari Korppoossa. Hän vietti siellä vanhempiensa kanssa kaikki lapsuutensa kesät.

– Saari jouduttiin aikoinaan myymään, mutta ajattelen mielikuvaa Korppoon lautasta. Seison lautan perässä ja näen, miten taakse jää se, minkä pitääkin jäädä.

Hän on saranan, taitekohdan, jälkeen lauttamatkalla ja tulossa uuteen saareen. Kata Souri täyttää ensi lokakuussa 50 vuotta ja arvelee olevansa lähellä omaa osaamistaan, omaa itseään.

Lähteenä on käytetty myös Katariina Sourin kirjaa Sarana (Teos 2018).