Koronapandemia on herättänyt huolta siitä, millaisia mielenterveysvaikutuksia karanteeniin joutumisella riskiryhmään kuulumisen, sairastumisen tai lähikontaktin vuoksi on.

Yksi lähtökohta pohdinnoille on se, että eristämisen vaikutusta vankien mielenterveyteen on laajalti tutkittu. Vankihan voi päätyä eristetyksi, ikään kuin vankilaan vankilassa, sekä omasta halustaan että vaarallisuutensa vuoksi.

Tutkimushavainnot myötäilevät yleistä elämänkokemusta: reagointi eristämiseen on hyvin yksilöllistä.

Joillekin se on silkkaa kidutusta, joka pitkittyessään johtaa jopa psykoottiseen reaktioon eli aistiharhojen ja outojen kokemusten leimaamaan tilaan tai jäätyneen syvään depressioon. Suomessa sellaiset reaktiot johtavat Psykiatriseen vankisairaalaan, jossa toipuminen on usein nopeaa.

Erityisesti pimeään huoneeseen eristämistä on käytetty sotavankien kidutuskeinona Neuvostoliitossa jatkosodan aikana, tavoitteena saada uhrin mieli murtumaan niin, että hän alkaisi kertoa sotilassalaisuuksia.

Esimerkiksi suomalaiset lentäjät oli tiettävästi etukäteen valmennettu kohtaamaan sellainen tilanne. Eräs vangiksi joutunut hävittäjälentäjä kertoi ohjeistuksen mukaan koettaneensa tarkasti ympäristöä seuraamalla pysyä perillä päivien kulusta.

Lisäksi piti kerrata mielessään matemaattisia tehtäviä, saksan kielioppisääntöjä ja vahvoja verbejä sekä pelata itsekseen sokkoshakkia.

Vaikka yksinäisyys voi kidutuksesta käydäkin, on myös niitä vankeja, jotka sanovat viihtyvänsä eristyksissä oikein hyvin, ja todellakin myös näyttävät suorastaan nauttivan yksinäisyydestä kirjoineen ja televisioineen.

Onhan siviilissäkin itse osansa valinneita erakoita, joista merkittävä osa on niitä, jotka kyllä halutessaan tulisivat toimeen muiden kanssa. Osa on poikkeusihmisiä, joille sosiaaliset tilanteet tuottavat tuskaa, ja onpa keskuudessamme niitäkin, joille muut ihmiset vain eivät merkitse mitään.

Useimmille pitkittynyt yksinäisyys on raskasta, ja niinpä yhteydenpito puhelimitse, videopuheluin ja sosiaalisen median kautta tulee yhä tärkeämmäksi. Skype-ohjelman ilmaisversiossa ryhmäpuheluun voi osallistua jopa kymmenen kerralla.

Karanteeni ei edellytä sisällä pysymistä, jos terveys sallii ulkoilun riittävin turvavälein. Vanhan testamentin ja juutalaisten uskontulkintojen spitaalisille langettamia määräyksiä ei enää ole. Tuolloin täytyi pitää hiukset hoitamattomina, kulkea revityissä vaatteissa ”parta peitettynä” ja lyödä kumistimeen huutaen ”saastainen, saastainen”.

Aika on luonut uutta synkeää huumoria. Muuan keskustelija kuvasi, kuinka hän oli jutellut kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen kanssa karanteenin raskaudesta, ja kaikki olivat olleet samaa mieltä. Pesukoneelle hän ei viitsinyt puhua, koska se kävi kierroksilla, ja jääkaappi vaikutti hänestä kylmältä ja etäiseltä.

Onpa kerrottu Psykiatriyhdistyksen todenneen, että huonekasveille puhuminen on normaalia: ”Ottakaa yhteyttä vain, jos ne alkavat vastailla.”

Mutta vakavasti: Koska masentunut ihminen ei aina jaksa olla aloitteellinen ja koska tila voi syvetä, on karanteeniin päätyneille syytä ainakin kahdesti viikossa soitella ja kuulostella tunnelmia. Tuomisiakin voi viedä ulko-ovelle.

Hannu Lauerma on lääketieteen tohtori ja psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri.

Päivitetty 23.4. – Julkaistu 14.4.2020