Terveys ja hyvinvointi
Mitä divertikkelipotilas voi syödä? Voinko syödä grillattua ruokaa? – Apu-klinikka antaa vinkkejä sopivaan ruokavalioon
20.2.2021
 |
Apu

Kysymys:

Minulla on todettu divertikkelit noin 25 vuotta sitten, ja ne ovat tulehtuneet usein, viime vuonnakin kahdesti. Olen saanut penisilliinikuurin, kun tulehdusarvot ovat nousseet yli sadan. Voinko syödä poronkäristystä, jauhelihakastiketta, pullaa, makaronia, makkaraa ja grillattua ruokaa?

Vastaus:

Divertikkelivaiva on yleinen. Arvioidaan, että divertikkeleitä on lähes ­puolella yli 50-vuotiaista ja yli kahdella kolmasosalla yli 80-vuotiaista. Divertikkelien synty ja erityisesti siihen vaikuttava ruokavalio tunnetaan valitettavan heikosti.

Tiedetään, että kasvisvoittoinen ja hyvin kuitupitoinen ruokavalio vähentää jossain määrin divertikkelien muodostumista suoleen ja runsas lihan syönti ­puolestaan lisää niiden riskiä. Kannattaisi siis valita useammin kalaa, kanaa, tofua, kanan­munaa ja nyhtökauraa.

Osalle näitä suolen umpipusseja kuitenkin tulee, vaikka söisi kuinka terveellisesti. Divertikkeleiden muodostuminen näyttäisi olevan osittain perintötekijöistä kiinni.

Valtaosa ei onneksi joudu kokemaan tuollaisia ikäviä pussukoiden tulehtumiskohtauksia kuin sinä. Jos kohtauksia ei tule, divertikkeleihin ja ruokavalioon ei tarvitse ­kiinnittää sen enempää huomiota.

Divertikuloosi ja ruokavalio

Sinun tapauksesi on erilainen: divertikkelit ovat tulehtuneet jo monia kertoja. Usein tulehdukseen liittyy kuumetta ja vaikeaa vatsakipua vasemmalla. Tällaisessa tilanteessa ruokavalion tehoa voi kokeilla. Ohjeet perustuvat pitkälti järkeilyyn, eivät niinkään tutkimustietoon – jota siis puuttuu.

Jätä pois siemenet ja muut pikkuriikkisiin pussukoihin helposti kiinni jäävät ruoat. Pussukoihin mahdollisesti kiinni jääviä ruokia ovat myös huonosti pureskellut pähkinöiden ja viljan jyvien palat sekä sitkeät ja kovat kasviksien ja hedelmien osat. Pähkinöitä voi syödä, mutta ne pitää pureskella kiireettömästi hyvin ­hienoksi.

Kovia kasvisten osia voivat olla yrttien varret, omenan, päärynän, munakoison ja tomaatin kuoret, maissi, popcorn, rusinat, taatelit sekä sitkeät hedelmälohkojen seinämät esimerkiksi greipissä.

Mielestäni ei ole silti järkevää poistaa kaikkia pikkuruisia marjojen ja hedelmien siemeniä ruokavaliosta. Esimerkiksi mustikan ­siemenet tuskin aiheuttavat ongelmia.

Suosi hedelmiä ja marjoja soseina ja valitse sellaisenaan syötäväksi helposti sulavia lajeja, kuten meloneja (ilman siemeniä), omenia, kiiviä ja päärynää kuorittuna.

Suosi kypsennettyjä kasviksia

Käytä kasviksia erityisesti kypsennettyinä. Voit syödä kypsennettynä esimerkiksi parsa-, kerä-, kukka- ja ruusukaalia, porkkanaa, tomaatti­murskaa sekä sipulia.

Voit syödä poronkäristystä, jauhelihaa, kanaa, tofua, nyhtökauraa, härkistä, kalaa ja pullaa. Myös perunaa, riisiä, makaronia ja tasaiseksi jauhettua leipää (ei rouheita) voi syödä normaalisti. Grillattu ruoka ­tuskin jää pussukoihin kiinni, mutta se saattaa aiheuttaa vatsavaivoja muutoin. Söisin grilliruokaa vain harvoin.

Valitettavasti osalla potilaista vaiva uusii tiheästi vaikka mitä ruokavaliota noudattaisi. Jos liikapainoa on selvästi, laihduttamisesta voi olla apua.

Viimeisenä vinkkinä: lisää geeliytyvää jauhekuitua päivittäiseen ruokavalioosi 1–2 ruokalusikallista ja käytä runsaasti vettä. Mitä paremmin suoli vetää ja tyhjenee, sen parempi sen on olla. Geeliytyviä kuituja ovat esimerkiksi psyllium- ja kaurakuituvalmisteet.

Divertikkelitautiin liittyy usein suolen herkkä reagointi kaikenlaisiin suoliston olojen muutoksiin. Siksi ravitsemus­terapeutilla käynnistä saattaisi olla apua. Tällöin voisi pohtia, olisiko aiheellista kokeilla vatsakipujen helpottamista niin sanotulla fodmap-rajoituksella ja muilla vatsan oloja yleisesti tasapainottavilla ravintotempuilla.

Kysy terveydestä, Avun asiantuntijat vastaavat:

  • Reijo Laatikainen, ravitsemus
  • Jatta Rautkorpi, naistentaudit
  • Tapani Kiminkinen, yleislääketiede
  • Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
  • Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse ”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet.

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.