Elämme aikakautta, jolloin anekdootit ovat nousseet uuteen suosioon Venäjällä. Uutisvirran seuraaminen on näinä päivinä pelottavaa, mutta uutiset saavat ajoittain myös nauramaan.

Eikö muka ole huvittavaa, kun taloyhtiön työntekijät maalaavat umpeen talon seinään ilmestyneen graffitin, jossa lukee peräkkäin kaksi siivotonta sanaa: toinen alkaa kirjaimella "s" ja toinen "v" — "sota vittuun". Sen sijaan, että taloyhtiön työntekijät peittäisivät koko lauseen, he maalaavat umpeen vain ensimmäisen s-sanan, sillä jälkimmäinen on näinä aikoina paljon edellistä harmittomampi.

Tai se, kun oikeudenkäynnissä todetaan, että mielenosoituskyltin teksti "fasismi ei vetele" on Venäjän asevoimia halveksiva. Tuollaista punchlinea, eli sanallista iskua, ei keksisi paraskaan stand up -koomikko.

On todella huvittavaa, kun kuuluisa venäläinen elokuvaohjaaja Nikita Mihalkov kertoo omalla YouTube-kanavallaan ukrainalaisista muuttolinnuista, jotka kantavat Naton salaisissa laboratorioissa kehitettyä tappavaa virusta, jonka avulla haluavat tuhota koko slaavilaisuuden. Se on niin naurettavaa, ettei sitä voi uskoa todeksi. Absurdius on Monty Pythonin tasolla. Koko ajan odotat, että kohta hän naurahtaa ja sanoo “ottakaa rennosti, vitsailin vaan”, sillä vitsi on mennyt jo niin pitkälle.

Venäläinen todellisuus näyttää päihittävän huumoriarvoltaan ammattikoomikotkin. Luulen, että juuri siksi Venäjän valtio on iskenyt silmänsä nyt myös paikalliseen stand up- komiikan kenttään ja tuhonnut alan lähes täydellisesti.

Nämä kaksi edustavat eriäviä huumorin koulukuntia, jotka kamppailevat yleisön suosiosta. Toinen koulukunta puhuu totta ja vääntää siitä huumoria, antaen siten toivoa ja helpottaen ihmisten elämää. Toinen taas keksii äärettömän epätodellisia ja absurdeja väittämiä ja tuputtaa niitä kokonaiselle kansakunnalle.

Stand up -komiikan ammattikunta on tuhottu Venäjällä nyt kokonaan. Sen voi päätellä tapahtumista tämän jäävuoren huipulla. Kolme Venäjän huippukoomikkoa, Aleskandr Dolgopolov, Danila Poperetšnyi ja Ruslan Belyi, jotka ennen esiintyivät suurille yleisöille ja keräsivät miljoonia katselukertoja youtubessa, ovat käytännössä keskeyttäneet työnsä.

Dolgopolov lähti maasta ja ilmoitti sosiaalisessa mediassa, että ei voi enää olla hyödyksi Venäjälle. Hän aikoo ryhtyä vapaaehtoistyöhön Euroopassa auttaakseen pakolaisia.

Belyi poisti stand up -videonsa YouTubesta ymmärrettävistä syistä — välttääkseen vankilatuomion. Yksikin osuva vitsi voi tässä tilanteessa nousta syyksi rikostutkinalle tai muulle vainolle. Siitä on jo esimerkkejä. Monessa paikkaa Belyin esiintymisiä on peruttu.

Myös Poperetšnyi on lähtenyt maasta. Hän julkaisi ensin Ukrainan tilannetta käsittelevän videon, jonka joutui myöhemmin poistamaan Venäjän joukkoviestinnän valvontapalvelu Roskomnadzorin vaatimuksesta. Sen jälkeen hän ilmoitti, ettei pysty enää jatkamaan ammatillista uraansa. Syy on selvä: jos ei saa puhua totta, miksi puhua ollenkaan?

Pietarilainen koomikko Sergei Dogaev istui 10 päivää putkassa osallistuttuaan Ukrainan sodan vastaisiin mielenosoituksiin ja menetti samalla työnsä. Kazanilainen koomikko Viktor Kopanitse sai syyttäjänvirastosta kutsun kuulusteluihin liittyen sosiaalisessa mediassa tekemiin postauksiinsa.

Moskovan tärkein riippumattoman stand up -kentän kokoontumispaikka "Stand up -klubi №1" on suljettu. Ja niin edelleen. Puhumattakaan siitä, että moni koomikko allekirjoitti sodan alettua vetoomuksen "erityisoperaatiota" vastaan ja he saavat nyt tuta tuon ulostulonsa seuraamuksia.

Ketkä sitten ovat jääneet jäljelle? Jäljelle on jäänyt enää valtiovaltaa tukevan TNT-televisiokanavan koomikot sekä ne humoristit, jotka vitsailevat ainoastaan vaarattomista aiheista: ihmissuhteista, ruuhkista ja ruoasta esittäen kuin mitään erityistä ei tapahtuisi, kuin mitään sotaa ei olisi olemassakaan.

Minulla ei olisi heitä kohtaan mitään pahaa sanomista, ellen olisi tietoinen yleisestä kontekstista. Silloin, kun maassa on rauha eikä ihmisiä ympärillä kuole, kaikki on sallittua, ei ole kiellettyjä teemoja eikä sanavapautta rajoiteta, voi hyvin vitsailla mitättömistä asioista. Se on ihan sympaattista. Loppujen lopuksi ihmisen ei ole pakko puhua jatkuvasti politiikasta ja siitä, miten kaikki on huonosti.

Mutta tänä päivänä meidän elämämme tärkeimmästä asiasta vaikenemista voi verrata suoraan valehteluun. Jättämällä sanomatta sanaakaan siitä, mitä Ukrainassa tapahtuu, hintojen noususta, sadoista pidätyksistä, irtisanomisista ja maasta paenneista ihmisistä, henkilö valehtelee ja välittää vääristyneen kuvan todellisuudesta.

Kuitenkin, kaikesta tästä huolimatta valtiovalta on yliarvioinut sortopolitiikkansa voiman. Kun ammattikomiikan ala saatiin puhdistettua, kävikin ilmi, että tosielämään pureutuva huumori ei ollut kadonnut minnekään. Päinvastoin, sitä oli syntynyt entistä enemmän.

Huumori on vain siirtynyt takaisin kansanperinteeseen, vanhoihin hyväksi havaittuihin tyylilajeihin, joille kielitieteilijät olivat jo ennättäneet kaivaa hautaa: anekdootteihin, sanaleikkeihin ja epigrammeihin.

Yhden Poperetšnyin tai Dolgopolovan kaltaisen ammattikoomikon tilalle on ilmestynyt satoja ellei tuhansia vitsiniekkoja, meemien tekijöitä ja anekdootteja. Voi olla, että nämä uudet tulokkaat eivät vitsaile ihan yhtä hienostuneesti tai ammattimaisesti, mutta vähintäänkin yhtä terävästi ja rehellisesti. Ja mikä tärkeintä, anonyymisti. Onnea vaan neulan etsintään heinäsuovasta. Ei ole ketään, joka pidättää tai kieltää, koska koko kansaa ei voi laittaa telkien taa.

Heti sodan alettua 24. helmikuuta soitin ystävälleni, joka on ihmisoikeusaktivisti, ja aloitin hänen kanssaan keskustelun iänikuisesta aiheesta, eli siitä miten meidän tulisi toimia tästä eteenpäin. Tätä aihetta voi käsitellä loputtomiin, sillä kukaan ei tiedä siihen vastausta. Toistin hänelle sen, mitä monet muutkin noina päivinä: "Kaikki on lopussa, ulospääsyä ei ole. Kaikki rehelliset ihmiset ovat halvaantuneessa tilassa, kaikki ovat shokissa". "Ei se mitään", hän vastasi, "pian he kyllä tokenevat ja sanovat sanottavansa".

Ja toden totta, ei kulunut montaakaan päivää kun, huolimatta mediakentän puhdistuksista ja mielipiteenvapauden lakkauttamisesta, kansa alkoi puhua. Siihen ei tarvittu älymystöä sanansaattajaksi. Ja se on ääni, jota on mahdoton tukahduttaa. Se sama ääni kuului niin Stalinin aikaisessa Neuvostoliitossa kun Hitlerin Saksassakin. Kun ihmiset ovat peloissaan, he alkavat nauraa, sillä se auttaa ympärillä tapahtuvien kauheuksien käsittelyssä.

En ole kuullut yhtäkään mautonta vitsiä sodassa menehtyneistä tai haavoittuneista. Voi toki olla, että sellaisiakin vitsejä on, mutta ne ovat ennemmin poikkeus yleisestä linjasta. Sen sijaan on paljon ilkeitä vitsejä Putinista ja tämän lähipiiristä. Vitsaillaan elämän laadulle ja niille tahoille, jotka aloittivat sodan ja tekivät elämästä mahdotonta. Vitsien pääteemoja ovat sananvapaus (tai tarkemmin ottaen sen puuttuminen), absurdeja piirteitä saava valtion propaganda, kansainvälisten brändien lähteminen Venäjältä sekä hintojen ja valuuttakurssin nousu.

Kun Venäjän valtio alkoi estää kansalaisten pääsyä länsimaisten medioiden nettisivuille ja sulkea venäläisiä riippumattomia medioita, monet venäläiset alkoivat käyttää VPN:ää. Kun internetin käytön rajoitukset alkoivat koskea myös sosiaalisia medioita ja muita elintärkeitä palveluita, VPN:n käytöstä tuli massailmiö. Saman tien syntyi vitsi:

"Me olemme venäläisiä, VPN on kanssamme!"

Tämä vitsi satirisoi kuuluisan venäläisen 1700-luvulla eläneen sotapäällikkö Aleksandr Suvorovin lentävää lausetta: "Me olemme venäläisiä, Jumala on kanssamme". Kansallisen erityislaatuisen ja Jumalan valitseman kansan julistus muuttui tuossa tuokiossa oman avuttomuuden julistamiseksi. Ennen meillä oli Jumala, mutta nykyään voimme panna toivomme enää VPN:ään.

Monet tämän päivän anekdootit perustuvat vertailulle ja historiallisille viittauksille. Niin myös tämä: "Putin sai johdettavaksi atomipommilla varustetun Venäjän ja jätti sen seuraajalleen ilman McDonald'sia."

Tämä on viittaus kuuluisaan lausahdukseen: "Stalin sai johdettavaksi puisin auroin varustetun maan ja jätti sen seuraajalleen kera atomipommin." Yleisesti luullaan, että lauseen sanoi alunperin Winston Churchill, vaikka todellisuudessa se on peräisin The Times -lehdessä julkaistusta muistokirjoituksesta, joka käsitteli Stalinia: "The core of Stalin’s historic achievements consists in this, that he had found Russia working with wooden ploughs and is leaving her equipped with atomic piles."

Mielenkiintoista on se, että tässä anekdootissa Putinia ei verrata Staliniin hänen edukseen. Kansan silmissä Putin on kuin parodia Stalinista — epäonnistunut, puutteellinen Stalin. Stalin vahvisti maan puolustuskykyä, kun taas Putin sai aikaan sen, että jopa McDonald's -ravintolat sulkivat ovensa Venäjällä.

Tässä anekdootti reaktiona absurdille ukrainalasivastaiselle propagandalle:

– Sinä olet fasisti ja Banderan kannattaja!

– Kaikki meidän synagogassamme ovat sellaisia!

"Antifastistinen" retoriikka on Venäjällä mennyt niin pitkälle, että jopa juutalaistaustaista presidentti Zelenskyia syytetään natsismista. Siinä ei ole mitään logiikkaa, kuten ei muissakaan Venäjän valtion esittämissä väitteissä. Valtiovallan mukaan "kaikki siellä ovat natseja" ja "me käymme sotaa natseja vastaan". Toki Ukrainassa esiintyy kansallismielisyyttä, mutta ensinnäkin, se ei ole valtion ideologia tai edes kansan enemmistön maailmankatsomus, ja toisekseen, Venäjällä nationalismia on vähintään yhtä paljon.

Tämä tapa käyttää fasisti-sanaa huolettomasti miten sattuu juontaa juurensa pitkälle. Sana "fasisti" on aikaa sitten menettänyt Venäjällä alkuperäisen merkityksensä ja sitä on jo monta vuotta käytetty muihin tarkoituksiin. Johtaja, joka ei maksa palkkaa ajallaan on fasisti. Töykeästi käyttäytyvä kaupanmyyjä — fasisti. Vaimo joka petti — fasisti hänkin. Tällä tavoin sanasta "fasisti" on ihmisten mielissä tullut yleinen kirosana ja ilkeää ihmistä tarkoittava synonyymi. Ne, jotka ovat meitä vastaan eivätkä pidä meistä ovat "fasisteja".

Seuraava vitsi on erinomainen esimerkki siitä, kun taide muuttuu todeksi. Se kiteytyy uutisotsikkoa parodioivaan lauseeseen "Kaikki Mir-pankkikortin omistajat on pidätetty".

Venäjänkielisellä sanalla "Mir" on kaksi merkitystä. Sama sana tarkoittaa "rauhaa" ja "maailmaa". Venäjän keskuspankki otti vuonna 2017 käyttöön oman sähköisen maksujärjestelmän, joka sai nimekseen "Mir". Mir-korttien tarkoituksena on ollut vähentää riippuvutta ulkomaisista maksujärjestelmistä, kuten Visasta ja Mastercardista. Kortin nimessä sana "Mir" on tarkoittanut ennen kaikkea "maailmaa", mutta saman sanan voi tulkita merkitsevän myös "rauhaa".

Kyseinen vitsi ilmestyi kansan keskuuteen jo paljon ennen Moskovassa sattunutta todellista tapausta, jonka aikana mieshenkilö osoitti kadulla mieltään sotaa vastaan nostaen ilmaan Mir-nimisen pankkikortin. Poliisi pidätti hänet, mutta päästi vapaaksi pidettyään tämän kanssa opettavaisen keskustelun.

Sanasta "Mir" on tullut virkakoneistolle yhtä punainen vaate kuin sanat "sota" tai "Navalnyi" ovat. Jokin aika sitten eräs moskovalainen sai yli 500 euron sakot (se on suuri summa rahaa, sillä suunnilleen sen verran kuukausipalkkaa saa tavallinen moskovalainen työläinen) siitä hyvästä, että hänen mielenosoituskyltissään luki "Vapaus, totuus, rauha". Tuomioistuin katsoi, että kyltin teksti pilkkasi Venäjän asevoimia. Tuomiossa lukee: "Kyseisen julkisen agitaatiomateriaalin sisällössä on räikeästi ilmaistu negatiivinen suhtautuminen Venäjän Federaation asevoimiin ja Venäjän armejan ylipäällikköön."

Sen jälkeen, kun sana "sota" kiellettiin Venäjällä tiedotusvälineissä ja valvontapalvelu Roskomnadzor alkoi sulkea kyseistä sanaa käyttäneiden medioiden nettisivuja, joku vitsaili, että Lev Tolstoin romaanille Sota ja rauha on annettava uusi nimi Erityisoperaatio ja rauha. Muuten ei Tolstoitakaan armahdeta. Mutta nyt myös sanaa "rauha" on vaarallista käyttää.

Tilanteen huumoriarvoa lisää se, että Mir-pankkikortti on yksi viimeisistä venäläisistä pankkikorteista, jotka vielä toimivat Venäjän ulkopuolella sen jälkeen, kun Venäjä eristettiin Swift-järjestelmästä. Se on siis yksi ainoista laillisista tavoista tällä hetkellä kuljettaa rahaa ulkomaille.

" – Sotajoukot ovat valmiina, kalusto testattu, tiedustelu suoritettu… Miksi ette hyökkää?

– Emme keksi syytä miksi."

Tämä anekdootti syntyi jo ennen sodan alkamista, mutta yhä edelleen moni on ymmällään siitä, miksi armeijamme hyökkäsi Ukrainaan, minkä puolesta me siellä sodimme? Jos sodimme hyvän elämän puolesta, niin se toivo on jo mennyttä. Elämänlaatu Venäjällä on huonontunut moninkertaisesti. Ne rahat, joiden olisi pitänyt mennä sosiaalipalveluihin, on nyt käytetty sotaan. Tätä tilannetta kuvaa toinenkin kitkerä vitsi: "Venäjän eläkerahaston rippeet etenevät kohti Ukrainan rajaa."

Jo me taas sodimme, koska vastustamme "Naton aggressiivisia suunnitelmia" (tämä propagandalause juontaa juurensa jo kauas Neuvostoliiton aikoihin), niin nämä "aggressiiviset suunnitelmat" eivät ole kyllä mitenkään vaikuttaneet tavallisen kansan elämään. Ne "suunnitelmat" ovat olemassa vain Kremlin omien politiikan tutkijoiden mielissä ja television propagadatoimittajien puheissa. Kukaan ei ole hyökännyt meidän kimppuumme, me olemme itse aloittaneet hyökkäyksen.

Järjellisten sotaa puoltavien perustelujen ja ylipäätään minkäänlaisen selkeän ideologian täydellisen puuttumisen huomaavat kaikki. Tästä huomiosta syntyi parodisoiva lausahdus: "Isänmaan ja Abramovitšin luksusjahtien puolesta! Valtionyhtiö Gazpromin puolesta!"

Vaikka saattaa näyttää siltä, kuin Venäjän kansa olisi menettänyt järkensä propagandan vaikutuksesta, niin todellisuudessa moni kyllä ymmärtää, että isänmaan etu on äkkiä vaihtunut talouseliitin ja virkavallan kunnianhimon tyydyttämiseksi. Eikä noita tahoja ole Venäjällä perinteisesti koskaan pidetty arvossaan. Mutta juuri niiden takia venäläiset sotilaat kuolevat nyt Ukrainassa.

Samaa teemaa sivuaa myös seuraava anekdootti:

"– Mitä kuuluu, lapsenlapseni?

– No… käymme sotaa Ukrainan kanssa…

– Ketä vastaan?"

Kyseinen anekdootti on rakennettu kielelliselle leikille. Sana "kanssa" voi tässä yhteydessä tarkoittaa joko "yhdessä" tai "vastaan". Anekdootin henkilöhahmoista isoisä, mahdollisesti toisen maailmansodan veteraani, ei voi kuvitellakaan, että Venäjä sotisi Ukrainaa vastaan. Siis sitä maata vastaan, jonka kanssa venäläiset taistelivat yhdessä rintamassa todellista fasismia vastaan. Siksi isoisä kysyykin lapsenlapseltaan: "Ketä vastaan me taistelemme yhdessä Ukrainan kanssa?" Koska Ukraina on lähtökohtaisesti liittolaisemme ja ystävämme, hän ei voisi kuvitella mitään niin järkyttävää ja älytöntä, kuin sota Ukrainaa vastaan.

Samankaltaisia anekdootteja on satoja ja niitä syntyy lisää joka päivä. Mitä julmemmaksi ja ilottomammaksi elämä Venäjällä muuttuu, sitä enemmän anekdootteja aiheesta syntyy. Tälle faktalle ei voi kääntää selkäänsä. Sitä paitsi se toimii todisteena vastoin virallista statistiikkaa ja sosiologisia tutkimuksia.

Kun Venäjän valtion mediat julistavat iloiten sitä, kuinka kansa sankoin joukoin tukee sotaa ja vihaa ukrainalaisia, tekee mieli muistuttaa heitä, että kansa on se, joka luo kansanperinnettä ja sanataidetta, kuten anekdootteja. Ja se kansa on sotaa vastaan, se ei halua sotaa.

Päivitetty 19.4. – ilmestynyt 6.4.2022