Ensin köröttelee kuvassa traktori. Se vetää jotakin perässään tietä pitkin. Sitten näkyy, kuinka vihainen mies sadattelee ja yrittää juosta traktoria kiinni.

Traktori painaa kaasua ja huomaamme, kuinka sillä on vetokoukussaan panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo. Katsojia somessa: miljoonia.

Maailmaa naurattaa, ja nauru on kauhun keskellä tervetullut tauko. Huumori vapauttaa sen, minkä aseet kahlitsevat.

Mutta katsominen synnyttää myös lisää kuvaamista, koska somevideot näkyvät myös ukrainalaisille itselleen.

Seuraavana päivänä toisen traktorin perässä on ilmatorjuntatykki, aivan toisella puolella Ukrainaa. Tämän jälkeen traktoreita on somessa päivästä toiseen aina vain enemmän.

Ja kun helmikuu kääntyi maaliskuuksi, nuori huoliteltu tubettajaneito Nastja Tuman näyttää Tiktokissa, kuinka tankkia käytetään – jos nyt sattuisi siis joku tankin saamaan käsiinsä.

Somevideot ovat jo monen vuoden ajan olleet täynnä erilaisia käyttö- ja näyttöohjeita, joissa opastetaan kädestä pitäen, miten erilaisia laitteita käytetään. Videosarja, jossa testattiin toistasataa tapaa käyttää tehosekoitinta, oli jo kymmenen vuotta sitten suosittu, huipentumana Nokian älypuhelimen heittäminen laitteen kitusiin. Hajalle meni sekin, tyytyväinen shown isäntä kehui laitetta ja kansa, jopa suomalaiset, nauroi.

Mutta kun nätisti lakatut pinkit kynnet painelevat lähikuvassa panssariajoneuvon kojetaulun nappuloita, ollaan tultu uudelle tasolle. Videot eivät vain viihdytä, vaan ne opastavat, ja ne sitovat ukrainalaisia ja maapallon asukkaita yhteen. Me aplodeeraamme paitsi huumorille, myös rohkeudelle, taitavuudelle ja kekseliäisyydelle, ja se innostaa äkillisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneita olemaan entistä rohkeampia, taitavampia ja kekseliäämpiä, mistä varmaan saamme jo huomenna ja ensi viikolla taas uusia videoita nähdäksemme.

Näin muodostuu kierre, joka on väkevämpi kuin yksikään perinteisen propagandan työkalupakin pajavasara.

Tarina Nastja Tumanin videon takana on muutenkin poikkeuksellinen. Venäjän Kaukoidässä asuva Tuman ei edes ole ukrainalainen, vaikka onkin Ukrainassa syntynyt. Hän on venäläinen automekaanikko, joka ajaa ja korjaa erilaisia kulkuneuvoja – ja kunnon feministi, joka kyllästyi siihen, että tytöt ei muka pärjäisi nelipyöräisten maailmassa.

Tuman ja hänen miehensä pyöritävät nyt miljoonien seuraajakuntaa YouTubessa, Instagramissa ja Tiktokissa. Vuosi sitten veteraanien merkkipäivänä Tuman pääsi luvan kanssa esittelemään miehistönkuljetusvaunua – silloin Venäjän armeija piti videota varmaan merkittävänä PR-tekona.

Kun Tuman nyt hyökkäyksen käynnistyttyä näki, että ukrainalaiset ottavat käyttöönsä venäläisiä vaunuja, hän postasi videonsa uudestaan uudella juonnolla: ”Jos näette, että jossakin sattuu lojumaan hylätty vaunu, niin näin sen saa käynnistettyä…”

Venäjän armeija ei ollut maannaisensa toiminnasta enää yhtä innoisssaan, vaan some-yhtiöt saivat raivoisia pyyntöjä poistaa video internetistä. Mutta mikä kerran on netissä, se jää sinne ikuisesti.

Ja jos se on hauska, kekseliäs ja oikeamielisyyteen vetoava, se jää sinne entistä isompana ja uusia videoita inspiroivana.

Venäläisten suhtautuminen ukrainalaisiin on monesti historian saatossa ollut vähättelevää, ja ukrainalaisia on pidetty maalaismoukkina. Tämänkin rahvaanomaisuuden ukrainalaiset ovat viikossa kääntäneet propaganda-aseeksi.

Ensin Mustalla merellä Käärmesaaren ulkovartioaseman rajamiehet kävivät puhelinkeskustelun Venäjän sotalaivan kanssa, jossa ne toivottivat laivan tervemenneeksi paikkaan, jota ei voi perhelehdessä toistaa.

Siinä missä suomen kielessä käytetään naisen sukuelintä, venäjäksi sama ilmaistaan miehen vastaavalla kapineella. Tämä keskustelu tallentui radionauhoitteeksi ja sitä tietä maailmalle.

Sitten sama ilmaus ilmestyi tienviittoihin, jotka normaalisti opastivat moottoritiellä kulkijoita kohti Kiovaa.

Viitat, joissa sekä oikealle, vasemmalle että eteenpäin ilmoitettiin suunnan olevan kohti sitä itseään (plus takaisin Moskovaan), olivat kuvamanipulaatioita, joissa toistettiin samaa ideaa kuin tosielämässä Tšekkoslovakiassa vuonna 1968, jolloin yritettiin aidosti eksyttää venäläispanssareita pääsemästä Prahaan.

Totta tai ei, nauru heltisi tälläkin, ja erävoitto ukrainalaisille. Voimasanojen käyttökin kertoo vain siitä, että hanttiin pannaan ja tosi on kysymyksessä.

Kuvallisen muistin kierrätys on keskeinen osa näitä meemeiksi kutsuttuja nopeasti linkkien kautta leviäviä pläjäyksiä. Niinpä tankkien eteen asettuvan yksinäisen protestoijan ikonista kuvaa Beijingin Taivaallisen rauhan aukiolta vuonna 1989 on jo nähty monina variaatioina Ukrainan kaupungeista ja kaduilta.

Mitä hämmentyneempiä venäläissotilaat ovat ja mitä vähemmän he tietävät, miten reagoida, sitä enemmän meitä elähdyttää ukrainalaisten rohkeus, koska joka kerta, kun tankki ei aja kenenkään päälle, syntyy toivoa ja uskoa.

Vakavin huumoriprotesti – jos tällaista ilmaisua voi käyttää – nähtiin sekin somevideolla, jossa pääosassa oli vihainen mummeli Henitšeskin rannikkokaupungissa.

Haukuttuaan miehittäjät pataluhaksi – nämä pyysivät kauniisti häntä siirtymään syrjään – hän kirosi ja kehotti heitä laittamaan taskuihinsa auringonkukan siemeniä, jotta vihollissotilaiden kuoltua näiden ruumiit versoisivat kukkia.

Auringonkukka on ennestään Ukrainan kansalliskukka, mutta nyt sen tietävät paitsi nuo muutama sotilas, myös koko maailma. Parhaita runoja eivät sittenkään kirjoita laakeriseppeleiset klassikkorunoilijat eikä parhaita vuorosanoja Hollywoodin isopalkkaiset käsikirjoittajat.

Meidän aikamme kansanrunous syntyy tässä ja nyt, mummoenergialla, paineen alla kuin timantit.