Taisteluita käydään vain neljän, viiden kilometrin päässä kiovalaisesta sairaalasta, jossa Max, 23, ja hänen kollegansa Aleksei ovat lääkäreitä. Haastatteluhetkellä maanantai-iltana he kertovat olleensa töissä sairaalassa ympäri vuorokauden kaikkina sodan viitenä päivänä ja ovat kohdanneet työssään myös sodassa haavoittuneita. Heidän mukaansa sairaala toimii tällä hetkellä normaalisti myös muille potilaille.

Suomalaisen toimittajan puhuma venäjäkin arveluttaa heitä aluksi. He miettivät, voivatko luottaa siihen, että kysyjä todella on toimittaja Suomesta, eikä puhelua kuunnella. He pyytävät puhumaan suomea puhelimen toiseen päähän, jotta voisivat varmistua asiasta.

– Otamme vastaan ambulansseja ja sairaita, teemme leikkauksia. Olemme valmiita kaikkeen. Vietämme yötkin sairaalassa. Nukumme noin kaksi tuntia vuorokaudessa. Olen nukkunut yhteensä 10 tuntia näiden viiden päivän aikana, Aleksei sanoo.

Taisteluita käydään vain neljän, viiden kilometrin päässä sairaalasta, ja lääkärit näkevät tapahtumat koko ajan lähietäisyydeltä.

– Ennen sotaa minulla oli pasifistinen maailmankatsomus. Jo lääkärin ammattiin kuuluu puolueettomuus, meidän tehtävämme on pelastaa ihmishenkiä, ihmisestä riippumatta.

Nyt Aleksei on kuitenkin täysin valmis myös sotimaan, jos tilanne vaatii. Hän sanoo aina seuranneen uutisia monista eri lähteistä.

– Jos 80 vuotta sitten ihmisille olisi sanottu, että tulevaisuudessa Saksa tulee auttamaan Ukrainaa taistelussa Venäjää vastaan, se olisi kuulostanut naurettavalta.

Aleksei luottaa Ukrainan nykyiseen presidenttiin. Hän on sitä mieltä, että Volodymyr Zelenskyitä edeltävät presidentit Viktor Janukovytš ja Petro Porošenko pitkittivät nyt jo kahdeksan vuotta kestänyttä sotaa, koska halusivat hyötyä siitä.

Sen sijaan se, että Zelenskyi on yhä edelleen Kiovassa, tekee paikallisiin selvästi vaikutuksen.

– Tiedän, että Zelenskyi on täällä Kiovassa, muutaman korttelin päässä meistä ja hän näkee ympärillään saman kuin minäkin. Hän on yhtä lailla valmis tarttumaan aseeseen ja puolustamaan isänmaata, kuten kaikki muutkin.

Aleksei ei halua, että sota päättyy ehdoin, jotka eivät tyydytä Ukrainaa. Hän uskoo, että Putin haluaa pyyhkäistä koko Ukrainan kansan pois maailman kartalta. Hänestä sodan on päätyttävä niin, ettei Venäjällä ei ole sen jälkeen enää mitään oikeuksia Ukrainan suhteen.

– Sen vuoksi olemme valmiita menemään loppuun asti. Emme pelkää, eikä kukaan ole valmis antautumaan. Me olemme valmiita pysymään täällä sairaalassa vaikka neljä vuotta, niin pitkään kuin täytyy.

– Ukrainalaiset eivät halua asua venäläisessä Ukrainassa. Emme halua, että Ukraina ja Venäjä mainitaan edes samassa lauseessa.

Max sanoo tehneensä tietoisen valinnan jäädessään Kiovaan sodan alettua, vaikka kaupungissa on tällä hetkellä vaikea elää.

– Mutta me emme pelkää mitään.

Hänkin toivoo presidentti Zelenskyille voimia. Yhteisöllisyyden tunne on selvästi suuri.

– Me olemme yhtä kaikkien ukrainalaisten kanssa, Aleksei sanoo.

– Tällä hetkellä ruokaa riittää, mutta tulevasta en tiedä. Joka tapauksessa me olemme valmiita jatkamaan työskentelyä niin kauan kun täytyy.

Max pitää hiljaisen tauon puhuessaan lapsista ja naisista.

– Miten pienet lapset voivat suhtautua siihen, että heidän kotiaan vastapäätä räjähtelee pommeja? Sitä tapahtuu joka päivä.

Sekä Max että Aleksei ovat varmoja Ukrainan voitosta sodassa Venäjää vastaan.

Kysymykseen, mitä Max odottaa huomiselta, hän vastaa päättäväisesti:

– Huomenna Ukraina voittaa aseellisen sodan Venäjän kanssa ja ukrainan kielen ja maan ylle aukeaa kirkas taivas. Olemme siitä täysin varmoja. Me tulemme vielä juhlimaan Ukrainan voiton päivää. Haluan, että kaikki tietävät, että me tulemme voittamaan tämän sodan ja kaikki kääntyy hyvin.

Maanantai-iltana 28. helmikuuta 23-vuotias lääkäriopiskelija Marina viettää Kiovassa talonsa kellarissa jo viidettä vuorokautta. Hän on yhdessä alueen muiden asukkaiden kanssa hakeutunut kellariin suojaan pommituksilta. Hänkään ei halua antaa sukunimeään julkisuuteen.

– En toivo kenellekään sellaista, että joutuu eräänä aamuna heräämään kuudelta ja kuulemaan ”Marina, sota on alkanut”.

– Minulla on kauhea olo ja pelottaa. En ole viiteen päivään poistunut kellarista muuten kuin hetkeksi. Vietän yötkin täällä, koska ne ovat erityisen pelottavia. Saan nukutuksi vain muutaman tunnin kerrallaan.

Hälytyssireenit soivat useita kertoja vuorokaudessa.

– On myös ihmisiä, jotka ovat jääneet asuntoihinsa, eivätkä enää yksinkertaisesti jaksa tulla alas kellariin tai pommisuojiin kotieläimineen ja laukkuineen joka kerta kun sireenit soivat. Se tapahtuu noin 5–6 kertaa päivässä.

Kerran päivässä Marina poistuu kellarista laittamaan kotona ruokaa. Kaupassakäynti on hankalaa, sillä asuinalueella on vain kourallinen kauppoja, jotka ovat auki ja niihin on pitkät jonot. Ihmisiä päästetään kauppaan vain muutama kerrallaan. Näin yritetään välttää väärinkäytöksiä ja sitä, että tavara loppuisi kesken.

Marinan asuinalueelle on perustettu vapaaehtoisista koostuva tukiryhmä, jonka kautta naapuruston asukkaat auttavat toisiaan sekä rintamalla olevia miehiä. Ryhmän kautta voi saada apua muun muassa kaupassa käyntiin.

Myös Marina osallistuu tukiryhmän toimintaan auttamalla sotilaille lähetettävien pakettien keräämisessä. Miehille kerätään lämpimiä vaatteita, lääkkeitä ja ruokaa.

– Sotilaille olemme kokanneet muun muassa pastaa ja perunoita lihan kanssa.

Marinalla on vahva usko Ukrainan armeijaan. Hän tietää, että sotilailla on kova taistelumoraali ja he ovat hyvin aseistettuja.

– He taistelevat isänmaamme puolesta. Uskon, että päivä päivältä tilanne helpottuu ja olemme lähempänä voittoa. Uskon Ukrainan valoisaan tulevaisuuteen.

Puhelun lopussa Marina haluaa erikseen mainita yhden asian: ukrainalaiset ovat todella kiitollisia kaikesta kansainvälisestä tuesta.

Sodan ensimmäisenä päivänä Filip, 24, lähti kotikaupungistaan Kiovasta pakoon länteen, Slovakian rajan tuntumassa sijaitsevaan Užhorodin kaupunkiin.

Matka Kiovasta Užhorodiin kestää normaalisti 10 tuntia, nyt siihen meni 36 tuntia. Tiellä oli neljä kaistallista autoja, jotka ajoivat kaikki samaan suuntaan kuin hän – Kiovasta länteen. Vastaan tulevaa kaistaa pitkin ajoi vain Ukrainan tankkeja.

– Me lähdimme vielä hyvään aikaan. Sen jälkeen tuo matka on ollut vielä vaikeampi.

Filipin kuvaa, kuinka ihmiset yrittävät edelleen lähteä Kiovasta, mutta se ei ole ollut mahdollista nyt, kun kaupungissa on ollut ulkonaliikkumiskielto.

Filip pakeni Kiovasta isänsä, äitinsä, veljensä ja siskonsa kanssa. Hän lähetti siskonsa ja äitinsä rajan yli Unkariin turvaan, mutta jäi itse isänsä ja veljensä kanssa Užhorodiin.

– Miesten ei käytännössä ole tällä hetkellä mahdollista poistua maasta, joten me jäimme tänne, Filip sanoo.

Miehet majoittuvat tällä hetkellä väliaikaisesti tuttavien kautta löytämiensä ihmisten luona, mutta perheen isä koitti maanantaina etsiä perheelle majapaikkaa tuleville öille.

Kaupungissa on jo todella täyttä, sillä sinne on tullut paljon pakolaisia muualta Ukrainasta. Urheiluhalleja ja muita vastaavia tiloja on alettu avaamaan pakolaisille majoituspaikoiksi.

– Myös lähes kaikki paikalliset majoittavat luonaan tulijoita muualta Ukrainasta, Filip sanoo.

Sodan ensimmäiset kolme päivää olivat Filipin mukaan vaikeimmat. Ensimmäisinä päivinä hän ei käytännössä nukkunut eikä syönyt, kun he perheineen matkustivat Kiovasta Užhorodiin. Nyt hänen kohdallaan tilanne on paljon rauhallisempi, ja hän nukkuu öisin.

Filip kuvaa Užhorodin aluetta tällä hetkellä yhdeksi rauhallisimmista paikoista Ukrainassa. Kaupat toimivat normaalisti, eikä katukuvassa näy tällä hetkellä muuta sotatilaan viittaavaa, kuin kaupunkiin asti ulottuva pitkä autojono, joka vie Slovakian rajalle. Ihmiset jonottavat päästäkseen pakoon rajan yli.

– Tällä hetkellä olo on sekava, on vaikea uskoa, että tämä kaikki on totta, Filip sanoo.

– Seuraamme jatkuvasti uutisia ja sitä, mitä tapahtuu.

– Elämä on muuttunut täysin. Ennen oli normaaleja asioita, kuten opiskelua, töitä, salilla käyntiä. Nyt vain toivomme, ettemme jäisi ohjuksen alle.

Sodan alkamisen jälkeen Filip on käyttänyt päivänsä venäläisten nettisivujen häirintään ja hakkerointiin. Filipin mukaan ilmiö on laaja ja monet ukrainalaiset tietokoneosaajat ovat alkaneet määrätietoisesti häiriköidä Venäjän valtiollisten toimijoiden internet-sivustoja, kuten valtion medioiden ja Kremlin nettisivuja, sekä pankkien ja pörssien sivuja. Hakkerointiin osallistumista on alettu koordinoida ja siihen on saatavilla ohjeita, joiden avulla kuka tahansa tietokoneohjelmoinnin perusteet osaava voi tulla mukaan toimintaan.

– Olen ammatiltani ohjelmoija, mutta en ole koskaan ennen tehnyt mitään hakkerointiin liittyvää. Jokainen pyrkii nyt auttamaan omien mahdollisuuksiensa mukaan. Olen tällä hetkellä onneksi kaukana sotatoimista, mutta haluan tehdä edes jotain auttaakseni.

Filip kertoo, että venäläisin valtiollisiin nettisivuihin on kohdistunut nyt ennätysmäärä häiriköintiä ja monet sivut toimivat todella huonosti, useita on saatu kokonaan toimintakyvyttömiksi.

– Toivon, että venäläiset näkisivät totuuden propagandan alta ja lähtisivät kaduille ja pääsisivät eroon niistä valtaapitävistä, joka vievät maata umpikujaan.

Tulevaisuuden suhteen Filip näkee myös toivoa, jota tuovat viimeaikaiset uutiset Ukrainan armeijan menestymisestä monissa kaupungeissa. Tilanne on myös yhdistänyt ukrainalaisia, jotka auttavat nyt toinen toisiaan ja pitävät yhteishenkeä yllä.

– Toivon parasta tai ainakin sitä, että tilanne rauhoittuu.

Filip sanoo olevansa valmis ottamaan myös aseen käteen, jos sellainen tilanne lopulta tulee.

– Minulla on sellainen olo, että meidät on ajettu nurkkaan. Emme käytännössä voi enää paeta tätä kauemmas.