Juttu ilmestyi alun perin Avussa 10.2.1984.

Kun Suomen suosituin rocktähti Olli Lindholm, 19, matkusti äskettäin junassa, keski-ikäinen humalainen mies tuli räyhäämään hänelle. Mies kirosi ja huusi:

– Kuinka paljon olen menettänytkään rahaa sinun takiasi. Ja mikä olet? Mitätön korvakorun roikottaja!

Ollille tuli paha mieli – miehen tyttären puolesta.

– Tytöt kirjoittaa usein, että kun ne menee keikkapaikoilta kotiin, isät huutaa ja jopa hakkaa. Varsinkin jos on nimikirjoitus kädessä.

– Jos tyttö käy tanssipaikalla, itkee ja laulaa mukana ja saa siitä hyvän olon, niin mitä pahaa siinä on?

– Vanhemmat on ihmeen epäjohdonmukaisia. Ne kieltää, mutta ei pysyt perustelemaan kieltojaan. Ja ne kieltää sellaisiakin asioita, joissa ne ei pysty näyttämään itse esimerkkiä.

– Miks nuoret kiroo, juo ja polttaa tupakkaa? Siks kun vanhemmat näyttää esimerkkiä. Syitä ei tarvitse hakea sen syvempää.

Kun Olli oli kolmetoistavuotias, hänelle oli ehdottoman tärkeätä saada pitää valkoista kauluspaitaa. Isä kielsi sen.

– Nyt jo naurattaa, mutta silloin se oli katkera paikka, todella katkera paikka.

– Miks jokaisen sukupolven pitää vuorollaan unohtaa, miten tärkeitä tietyt jutut nuorena on? Mä pelkään oikein tosissani, että mustakin tulee kerran sellainen tiukka äijä, joka vaan kieltää ja kieltää. Ja puolustelee vielä itseään sanomalla: kun olen rahaakin antanut. Se on tosi pahaa.

Olli vietti lapsuutensa ja osan nuoruuttaankin Pomarkussa ja oli omasta mielestään hyvin maalainen. Kun hän muutti Poriin, hän säilyi yhä maalaisena.

Mutta sitten tuli Pelle Miljoona.

– Sekosin niin, ettei maailmaani vähään aikaan mitään muuta mahtunutkaan.

Nyt Olli on itse monin verroin suositumpi kuin Pelle Miljoona ja hänen Yö-yhtyeensä ensimmäistä levyä on myyty enemmän kuin yhtäkään Pellen levyä.

– Kun me alettiin tehdä omia lauluja, mä olin varma, että meistä tulee suosittuja. Ne laulut on niin hyviä.

– Mä tykkään itsekin niin paljon meidän lauluista, että mä kuuntelen usein yksikseni kotona meidän levyä, Olli Lindholm kertoo.

Levyseppä-hitsaajan koulutuksen saanut Olli ei enää kolua viemäreiden pohjilla. Hän on tähti. Hän tienaa sen verran hyvin, että haaveilee asunto-osakkeen ostamisesta.

– Kyllähän mä tiedän, ettei tätä kauan kestä…

Edellisenä iltana hän oli pistänyt viisisatasen sileäksi. Se oli hänen mielestään älytöntä. Yhtä lailla älytöntä hänen mielestään on polttaa tupakkaa. Sen tavan hän opetteli saatuaan ensimmäisen nahkatakkinsa ja päästyään ensimmäistä kertaa mopon selkään.

– Olen ostanut äidille kasettisoittimen ja itselleni leveämmän sängyn. Muuten raha vain menee.

– En mä ole tähti. Muut pitää mua tähtenä. Mutta kyllä tämä suosio on semmoista, että se voi nostaa helposti pissan päähän. Sitä mä pelkään.

– Ja sitäkin mä pelkään, etten mä osaa lopettaa ajoissa: että mä jään väkisin roikkumaan kuvioihin.

– Mä tiedän tyyppejä, jotka norkoilee lopun ikäänsä keikkamuusikoiden mukana, koska ne ei osaa enää puhuakaan muiden ihmisten kanssa. Jo nyt mä huomaan itsestäni, että mun elämänpiiri on tullut kapeammaksi. On tullut pelkkiä muusikkotuttuja. Ei se ole hyvä asia.

Kun Olli päätti viime vuonna jäädä pois kaupungin hommista, hän sai puhua pitkään äitiään ympäri. Hän joutui vetoamaan muun muassa siihen, että Juice asuu nyt omassa omakotitalossa, mutta ettei hän suinkaan tienannut sitä ensimmäisenä vuotena.

– Nyt mä voin antaa äidille viissatasen siinä kun ennen satasen. Mutta musta tuntuu, että äiti arvosti niitä viemäritöillä tienattuja rahoja enemmän.

Olli on avioerolapsi. Hän asuu äitinsä kanssa ja sanoo, että he pärjäävät hyvin yhdessä. Äiti on hänelle tärkeä ihminen.

– Vaikka se on jo yli viiskymppinen, se tuli kerran keikallekin mukaan. Meillä oli vaikeuksia kamojen kanssa ja multa lipsahti lavalla helvetti. Silloin äiti oli polkenut jalkaa ja uhonnu, että enkö minä ole sitä poikaa opettanu…

Olli tunnustaa, että hän katselee tyttöjäkin äidin neuvojen mukaan.

– Äiti on aina sanonu, että tytön pitää osata tarttua töihin. Niinpä mä panen paljon arvoa sille, että tyttö esimerkiksi tiskaa oma-aloitteisesti. Eikä se ole mun mielestä mitään sovinismia.

Varhaisnuoruudestaan Olli haluaa muistaa alakoulun. Silloin meni hyvin. Oli oma pulpetti ja oma opettaja. Elämä oli turvallista.

– Kun yläluokilla luokkahuoneet vaihtui ja opettajat vaihtui, kaikki alkoi pyöriä. Päässäkin pyöri. Enkä mä enää pärjänny.

– Ei ole hyvä, kun kaikki on nykyään niin laitosmaista. On koulukuraattoria ja muuta auttajaa, mutta kyllähän nuori tajuu, ettei ne meistä välitä. Palkkansa eteen ne vaan tekee töitä.

Kun Olli puhuu ikäistensä asioista, esiin nousee säännöllisesti eri yhteyksissä kolme asiaa: turvattomuus, arvottomuus ja välinpitämättömyys.

– Eihän nuori tiedä eikä ymmärrä niinku aikuinen. Mutta ei meihin silti sais suhtautua niinku meidän mielipiteillä ei olis mitään arvoa.

– Jos kolmetoistavuotias kakara ilmoittaa, että hän jättää koulun, on ihan oikein, että vanhemmat pistää hanttiin. Mutta sekin pitää tehdä asiallisesti. On meillä aivot.

– Mulle äiti sano aina, että käy poika kouluja, niin pääset helpommalla. Kyllä se tuli joskus mieleen, kun kaivoin 25 asteen pakkasessa soraa viemärin pohjalla.

Kun Olli haluaa rentoutua, hän menee reiluun ruumiilliseen työhön, esimerkiksi autokorjaamolle pariksi päiväksi.

– Loppujen lopuksi mä olen duunari. Tykkään tehdä kovaa ruumiillista työtä. Ja auton ajamisesta mä tykkään. Voi olla, että musta tulee isona rekkakuski.

Olli mahtuu taulukkomittoihin. Hän on 185 senttiä pitkä ja painaa 83 kiloa. Silti menestys on kasvattanut kohtuuttomasti leuan alustaa ja vatsaa. Olli puhuu laihduttamisesta.

Vasemmassa korvassa killuu koru.

– Ensimmäisen korvakoruni hankin viisi vuotta sitten. Tein itse hakaneulalla reiän ja korva oli pitkään pahasti tulehtunut.

Ennen Olli kulki keskellä katua niin että näkyi ja kuului. Ennen hän kiersi kaupungilla tekemässä kolttosia ja kiusaamassa poliisia. Hän itse teki itselleen ongelmia ja syytti muita.

Nyt se on ohi. Niin kuin sekin jengi, jossa huviteltiin polttamalla nukkuvan ystävän vaatteet tai naulaamalla hänet lattiaan kiinni.

– Useimpiin vaikeuksiinsa nuoret ovat itse syypäitä, Olli miettii nyt.

Hänen ikätoverinsa opiskelevat, ovat töissä tai työttöminä. Olli uskoo, että useimmilla on jotenkin veemäinen olo.

– Nuoret turrutetaan. Syötetään liikaa kaikenlaista. Jopa rauhanasia on saatu sellaseksi, että sekin tympii.

– Kaikki kaunis on katoamassa elämästä.

Ollin tovereista monet ovat jo naimisissa. Nimenomaan pakkonaimisissa.

– Pojat jättää ehkäisyn kokonaan tyttöjen asiaksi. Jos tyttö ei huolehdi, niin lapsihan siitä tulee ja sitten vanhemmat pakottaa naimisiin. Ei sellasella liitolla tulevaisuutta voi olla.

Ollille elinikäinen avioliitto on kaunis haave, johon hän uskoisi mielellään, jos voisi.

– Olen tehnyt itselleni selväksi sen, että kun menen naimisiin ja jossakin vaiheessa alkaa mennä huonosti, niin mikään asia ei saa estää eroamista.

– Avioerojen yleistyminen johtuu kai siitä, että ihmisille tarjotaan liikaa. Kokeile sitä ja kokeile tätä. Osta uusi, heitä vanha pois.

Erojen pahin seuraus Ollin mielestä on se, että lapset saavat isän puolikkaita ja äidin puolikkaita.

– Ei isäpuoli voi rakastaa, kohdella ja kasvattaa lasta niinku oma. Kyllä se jättää jäljet. Se on sellanen pakkosuhde, luonnoton.

Olli itse seurustelee vakituisesti kauniin vaalean tytön kanssa. En tullut kysyneeksi, onko hän juuri se muusa, jota Olli piti hautausmaan aidalla sylissään ja huokasi, että yö on ihana. Niin oli keksitty yhtyeelle nimi.

– Voisi olla ihan kivaakin olla naimisissa. Sais keikalta tultuaan mennä oman vaimon viereen nukkumaan.

Naisista suositulla tähdellä ei ole pulaa, sehän tiedetään. Vaikka suurin osa ihailijoista on tavallisia kunnon tyttöjä, joukkoon mahtuu aina myös niitä, jotka tulevat tyrkyttämään itseään muusikoille. He ovat Ollin mielestä surullisia tapauksia.

– Jos nykyisin vien tytön kotiin eikä hän anna rakastella, olen siitä yksistään onnellinen.

– Loppujen lopuksi me pojat ollaan täysiä sikoja. Jos tyttö antaa, hän on huora eikä siis minkään arvoinen. Jos tyttö ei anna, hän on pihtari eikä taaskaan minkään arvoinen. Mitä me oikein halutaan?