Motokseni lainaan Clint Eastwoodilta: Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, joilla on ladatut aseet, ja niitä, jotka kaivavat.
Isä teki matkatöitä ja jäi etäiseksi. Vaari iskosti elämänmittaisen totuuden: köyhän on oltava nöyrä.
Äiti opetti, että totuuden puhujalle ei löydy yösijaa. Harmikseni toteutan oppia huonosti laukomalla kaikenlaista.
Kahden luokan kyläkoulussa ryntäillessäni iskin ohimoni pulpetin koukkuun. Valtaisa verenvuoto pysäytti miettimään koheltamiseni järjettömyyttä.
Eno kuunteli mummolan saunakamarissa Pomarkussa Veikko Lavia, Jukka Raitasta ja Jamppa Tuomista. 14-vuotiaana liikutuin kuullessani Aamu toi, ilta vei.
Pori oli yhtä kuin nuoruuden suloiset jutut: jalkapallo, VPK, partio, kuparinpakotuskerho. Kun ensimmäisellä punk-keikalla näin Pelle Miljoonan, tiesin, että minusta täytyy tulla soittaja.
Pelle Miljoona on tärkein esikuvani. Hän sytytti minussa roihun. Punk opetti tekemään itse niin paljon kuin mahdollista. Valitsen yhä kaikki lauluni itse.
Kun Popeda ja keulakuvansa Pate pärähtävät lavalle, alkaa armoton luukutus. Minä kiusaan itseäni analysoimalla tekemisiäni, Pate ei. Oppimisen paikka minulle?
Takanani on 15 raitista vuotta. Nuorena juominen oli sosiaalista ja poisti estoja. Sitten juominen muutti muotoaan. Läheisille alkoholistin remellys on helvettiä.
Onneksi löysin rajani ja minulla oli vielä perhe ja työ. En jäänyt tyhjän päälle. Saan nauttia elämästä siitä kiitollisena.
Siirsin lapsilleni vaarini opit kovan ja tunnollisen työnteon tärkeydestä. Idea on löytänyt hedelmällisen maaperän.
Pojaltani olen oppinut pitkämielisyyttä. Hän on isänsä poika. Tyttäressäni näen, miten elämässä pärjää ahkeruudella.
Naiset saattavat antaa hetkeksi periksi, mutta pitävät lopulta oman päänsä. Mies pystyy antamaan miehelle anteeksi koviakin juttuja, mutta nainen voi tuoda vuosikausia vanhan jutun tuoreena pöytään.
Vaimossani arvostan säästäväisyyttä ja sitä, että meillä on kaunis koti, jonne on ilo palata ja jossa kaikki on paikallaan.
Iso ilo on käydä avannossa. Talviuimareiden saunalla ja punttisalilla olen Olli vaan.
Jari Sillanpäälle tarjottiin laulua Hiljainen puutarha, mutta Jari piti sitä liian surullisena, ja kehotti antamaan sen minulle. Albumini Hyvässä ja pahassa ilmestyessä vahvistuu jäsenyyteni Surullisten laulujen ystävät ry:ssä. Surullinen laulu kanavoi tunteen ja on vertaistuki. Iloisempia lauluja en laula.
Esikuviani ovat kaikki ne, jotka elävät normaalia perhe-elämää ja tekevät töitä, eivätkä mittaa onneaan tavaramäärällä.
Kun minut haudataan, se on sitten siinä. Kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyy kokoomalevy. Tuolloin joku vielä muistaa minut, mutta lopulta vain laulut jäävät.
Teksti Hannu Koskela
Kuva Jaakko Jaskari
