Olli Lindholm on menehtynyt 54-vuotiaana 11.–12.2. välisenä yönä. Julkaisemme laulajan muistoksi myös Apu.fissä hänen Apu-lehdessä 48/2012 julkaistun haastattelunsa.

Olli Lindholm näyttää hiekkatiellä hypellessään saunanraikkaalta, mutta hän on enemmän. Hän on avannonraikas. Juuri ennen tuloaan Helsinkiin hän ui ja saunoi tamperelaisessa talviuintipaikassa. Niitä hänen kotikaupungissaan riittää.

Lindholm jäi kiinni kylmän veden houkutukseen vuonna 2007. Avantouinti vei mennessään monesta syystä.

– Uiminen on minulle henkinen voimavara. Avantoporukoissa olen tutustunut erilaisiin ihmisiin kuin työkuvioissani ja huomaan kaipaavani uimakavereitani, jos ei ole vähään aikaan nähty. Uimisen jälkeen saatamme mennä istumaan Kalevan helmeen. Joku ottaa kivennäisvettä, toinen kaljan.

Olli Lindholm ottaa kahvia, koska hän ei ole kärsinyt alkoholin houkutuksesta 12 vuoteen.

Syksyn kiertue on silti ottanut voimille. Olli Lindholm ja Yö-yhtye antavat parhaansa joka ilta, kolmessakymmenessä konserttisalissa ympäri maata. Lindholm sanoo, että ikääntymisen tuntee nahoissaan tällaisena tiivistahtisena työsyksynä. Kiertueet vuosina 2007 ja 2009 eivät tuntuneet niin raskailta kuin tämänsyksyinen. Tämä ei tarkoita, etteivätkö esiintyminen ja palaute tuntuisi hyvältä. Yö on yhä suosionsa huipulla.

Olli Lindholm tietää entistä paremmin, että fyysisestä ja henkisestä kunnosta on pidettävä huolta.

Yhtyeen kappaleet ovat isoja, niin vanhat kuin uuden Pelko ja rakkaus -albumin laulut. Konsertin alkuosa on ennennäkemätöntä Lindholmia ja Yötä. Yleisön mielenkiinto vangitaan nyt hiljaisella elämänviisaudella ja musiikillisesti rauhallisella otteella. Tutumpaa Yötä kuullaan vasta väliajan jälkeen.

Illan konserttiin keskittyminen vie koko päivän, ja konsertin alkuosa on herkin hetki. Kun laulaja katsoo yleisöään, kolmen ensimmäisen kappaleen aikana on tapahduttava jotain: välähdys yksissäkin silmissä, reaktio, joka kertoo vastaanotosta ja ymmärryksestä. Tunne, että kokemus on yhteinen.

– Meidän pitää uusiutua ja tykätä itsekin omista lauluistamme. Emme voi esittää enää sitä, mitä vuonna 1983.

Olli Lindholm nousi aikoinaan pinnalle uhoavuudellaan, mutta se osui lopulta omaan nilkkaan.

Olli Lindholmin tapa hoitaa kuntoaan oli ison raudan nostaminen salilla. Mitä enemmän rauta painoi ja kolisi, sitä enemmän hän tunsi olevansa voimainsa tunnossa. Isot lihakset tekevät miehen, eivät venyttely tai hiljainen, sitkeä lihaskunnon kohottaminen!

Elokuussa 2011 hän tapasi personal trainerin, valmentajan, jonka puhetta alkoi tarkkaavaisesti kuunnella. Häntä alkoi houkutella niin sanottu fustramenetelmä, johon kuuluu lempeähköä treenaamista sekä tarkka ruokavalio ja ruokailuajat.

– Valmentajani oli katsellut minua salilla ja sanoi suoraan, että ”sä et näytä hyvältä”.

Nyt eivät nouse enää isot rautamäärät, vaan Olli Lindholm vaikkapa polkee stepperiä. Hän on ottanut uudet opit omikseen ja treenaa eri tavalla kuin aiemmin. Hän sanoo, että hyvän ruokavalion ja säännöllisten ruokailuaikojen noudattaminen vaatii luonteenlujuutta erityisesti kiertueaikoina.

– Huomaan itsestäni, miten valtavan määrän energiaa saan, jos pystyn noudattamaan ohjeita. Ne virkistävät mieltä. Kesä meni hyvin, mutta näinä tummien kelien aikoina sunnuntait ja maanantait menevät kotona helposti vain lukiessa ja nukahdellessa.

Perusluonteelleen Lindholm ei voi mitään. Häntä ärsyttää suunnattomasti huonosti mennyt treeni. Se on kai sitä porilaisuutta, josta mies ei 30 Tampereen-vuodenkaan jälkeen ole päässyt eroon.

– Porilaisuus on sitä, että jos ovessa lukee vedä, sitä työnnetään.

Porilaisuus ja Olli Lindholmin oma luonne yhdistettynä aiheuttivat sen, että hän hakkasi aikoinaan jalkansa tohjoksi lavalla ja reuhtoi käsillään niin, että olkapäät vaurioituivat.

Leikkauskierrettä kesti kuusi vuotta. Jo 1990-luvun lopulla ortopedi sanoi Olli Lindholmille, ettei tämä voi esiintyä niin rajusti kuin teki. Laulajan molemmat olkapäät leikattiin vuosina 2000 ja 2002 ja akillesjänne viisi kertaa vuoteen 2006 mennessä. Leikkausten jälkeen paraneminen hidastui pitkien ajomatkojen ja huonon lihaskunnon takia. Akillesjänteen ja pohjelihaksen kiinnityskohdan paraneminen vaati kärsivällisyyttä, jota laulaja vasta opetteli.

– Pitää saavuttaa kaikki tämä tieto ja taito. Nyt en hakkaa enää jalkaa samalla tavalla, sillä suhtautumiseni moniin asioihin on muuttunut paljon. Olin 1990-luvulla malttamaton kuumakalle – nyt olen rennompi ja ja harkitsevaisempi. Tyyneys katoaa tietenkin silloin tällöin, mutta monet rankat vastoinkäymiset ovat opettaneet hillintää.

Lindholm hymähtää armollisesti nuorelle miehelle, joka hän oli 1980-luvulla. Hän näkee itsensä hieman surkuhupaisena hahmona ja tunnistaa omat maneerinsa. Uudella Yö-yhtyeen levyllä kerrotaan hellästi nuoruuden katoamisesta ja ikääntymisestä, ajan nopeasta lennosta, joka ei säästä ketään. Katoavat hetket piirtyvät lauluissa kauniisti esiin.

Hänen eri-ikäiset faninsa tunnistavat ne. Kun täyden Finlandia-talon yleisö nousee tanssimaan Yön musiikin tahdissa, kiintymys tähteen on käsinkosketeltavaa. Paikalla on ennen kaikkea keski-ikäisiä naisia, mutta myös heidän äitejään ja tyttäriään. Ikään kuin innokkaimmat fanit haluisivat vakuuttaa koko suvulleen, että tällaista miestä, yhtyettä ja heidän musiikkiaan me rakastamme. Niiden perässä olemme juosseet jo 1990-luvulla.

On fanien joukossa miehiäkin. Olli Lindholm hämmentyy hieman kysymyksestä, onko hän miehille jonkinlainen esikuva. Hänellä ei ole olalletaputtelijoita, eikä hänen ympärillään liehu mielistelijöitä. Hyviä ystäviä hänellä on erityisesti jääkiekkopiireissä.

– En ole ajatellut itseäni esikuvana enkä halua saarnata mitään elämänfilosofiaa. Osa pitää minua varmasti junttina, mutta ahkera olen ollut aina ja toivoisin, että sellainen esimerkki kannustaisi ihmisiä ponnistelemaan työelämässä. Vaikka esimerkiksi nuorten työtilanne on huono, toivoisin nuorten tajuavan, että elämä on kipuineen ja iloineen hienoa. On sääli, jos elämän jättää kokematta.

Kahden vuoden päässä viidenkympin rajasta Olli Lindholm toivoo, että häntä pidettäisiin suorana ja konstailemattomana. Hän tietää antavansa joskus juron kuvan itsestään, mutta on sanojensa mittainen mies.

Juroudesta ei ole avannonraikkaassa miehessä nyt häivääkään. Hän iloitsee syystäkin musiikkinsa vastaanotosta – uusi levy myi jo ilmestymispäivänään kultaa. Vanhaa rauhattomuuttaan hän hoitaa kehittämällä itseään ja laajentamalla osaamistaan. Sitä on viime keväänä ilmestynyt Nukku-Matti ja Herra Kuu -tuutulaululevy, jolla Olli Lindholm laulaa Susanna Hietalan kanssa. Kaikki sanoitukset ovat Lindholmin uuden ystävän Vexi Salmen tekemiä.

Vuoden päästä pitäisi ilmestyä joululevy, jonka sanoitukset ovat niin ikään Vexin käsialaa. Sävellyksiä levylle saadaan muun muassa Mariskalta, Tuure Kilpeläiseltä, Paula Vesalalta, Juha Tapiolta ja Jonne Aaronilta.

Lindholm sanoo, että omista saavutuksistaan voisi jo iloitakin. Siitäkin, etteivät nuoren polven taiteilijat suhtaudu häneen ”vanhana ukonkäppänänä”, vaan lähtevät innokkaasti mukaan esimerkiksi joululevylle.

– Tuntuu hienolta, että on tullut huomatuksi. On raskasta, jos ei osaisi olla itselleen yhtään armollinen. Suurin pelkoni on, etten kykenisi reagoimaan, jos jokin menee huonosti, tai että kontrolli omaan elämään katoaisi.

Elämä on luopumista, mutta se ei tunnu Olli Lindholmista tuskalliselta.

Olli Lindholm puhuu kauniisti ja arvostavasti yksityiselämästään, avioliitostaan, joka on ”rakkausavioliitto viimeisellä varoituksella”.

– Olen tarvinnut vierelleni tällaisen vahvan ihmisen kuin vaimoni Satu on. Aina on joku ollut kotona ja pitänyt arjen langat käsissään.

Hän iloitsee myös lastensa määrätietoisuudesta. 20-vuotias Ossi tunnetaan rivakkana työmiehenä työpaikallaan maalausliikkeessä, ja 17-vuotias Ella opiskelee innokkaasti maatalousoppilaitoksessa ja lähettää isälleen kännykkäkuvia työmaaltaan. Isä iloitsee siitä, että näkee lastensa tarttuvan toimeen.

– Eikä kaikista tarvitse tulla johtajia!

Milloin Olli Lindholm on onnellisin?

– Tykkään hulluista asioista. Katson yöllä pimeässä televisiota, ja kun suljen sen, katselen pimeää pihaa. Ässien peleissä nautin tuttujen rutiinien toistumisesta. Ja jos on jokin ongelma, minulla on aina joku, jolle voin soittaa.

Turvallinen olo syntyy siitä, että arjessa on kaikki kunnossa.

Säveltämässään ja Pauli Hanhiniemen sanoittamassa laulussa Löytöretkellä Olli Lindholm sanoo sen näin: ”Niin monta kertaa oon jo ollut luovuttaa/ ja melkein menettänyt uskon kipinään/ oon pysähdellyt merkitystä miettimään/ ihmetellen mikä liekin sytyttää...”