The Duffer Brothersin käsikirjoittama ja ohjaama Stranger Things on kolmannella kaudellaan entistä rivakampi yhdistelmä loputtomia populaarikulttuuriviitteitä, näsäviisasta dialogia, elämää suurempia ja kuolemaa pelottavampia hirviöitä ja ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa.

Matt ja Ross Dufferin (s. 1984) ja Netflixin yhteistyö on kannattanut: jo muutamassa päivässä sarjan kolmas, vuoteen 1985 sijoittuva kausi keräsi yli 40 miljoonaa katsojaa. Sen tuotesijoittelu on paitsi poikkeuksellisen runsasta (markkinointisopimuksen on tehnyt 75 eri brändiä) myös silmiinpistävää – sarjassa juotu virvoitusjuomamerkki ei jää kellekään epäselväksi.

Itse asiassa Coca-Cola otti Stranger Thingsin kolmoskauden myötä USA:ssa joksikin aikaa uudelleen myyntiin yhden markkinointihistorian suurimman epäonnistumisen, New Coken. Alkuperäisen Cokiksen syrjäyttäjäksi kaavailtu juoma synnytti aikanaan Yhdysvalloissa kansanliikkeen, ja yhtiötä syytettiin suunnilleen maanpetoksesta. Stranger Thingsin ihastuttavaan triviamaailmaan kuuluu, että hahmot rinnastavat väittelyssään vanhan ja uuden Coken sekä The Thing -elokuvan alkuperäisen ja modernisoidun version.

Sarjan eräänlainen päähahmo Eleven (Millie Bobby Brown) lakkaa hänkin hetkeksi synkistelemästä, kun pääsee ostoskeskukseen muuttamaan stailiaan ja harrastamaan Starcourt Malliin (josta tulee myöhemmin eeppisen taistelun näyttämö) serious shoppingia. Taustalla soi asiaankuuluvasti Madonnan Material Girl. Ja kas kummaa: muutamallakin brändillä, H&M:stä ja Nikestä alkaen, on oma kasaria kirkuva Stranger Things -mallistonsa. Jopa nykyään niin paheelliset savukkeet käryävät kuin Kaurismäen elokuvissa, eli tuotantotaaloja on pukannut siltäkin suunnalta.

Juonesta riittää tiedoksi, että paha vaanii taas Hawkinsin pikkukaupunkia (selvä vastine Stephen Kingin Derrylle) Indianan osavaltiossa. Muutaman hieman verryttelyltä tuntuvan jakson jälkeen Dufferit avaavat kaikki hanat, ja science fictionin, kauhun, teinidraaman ja -komedian, musiikkivideon, seikkailuelokuvan ja loputtoman popviitekavalkadin sokerihumalainen vyöry yltyy täyteen voimaansa.

Vaikka ST on paikoin hyvinkin hauska sarja, pilteimmille sitä ei voi suositella (Netflixin ikäraja on 16+), sen verran hyytäviä kamera-ajoja (Evil Dead, Alien) ja niljakasta veripaltun uudelleenmuovautumisen kuvia (Blob ja miljoona muuta b-leffaa, mutta 4K-yksityiskohdin) Dufferit katsojalle tuuppaavat. On muuten riemastuttavan nostalgista, että yrmyjen hirviöiden ohella pikkukaupunkia uhkaavat jamesbondiaanisen tutusti ilkeät, maailmanherruutta havittelevat neuvostoliittolaiset – siis, herran tähden, kommunistit! Ilmankos John Miliuksen mielisairaan typerä Red Dawn mainitaan ihan erikseen.

Teinit ovat yhä Stranger Thingsin tähtiä, ja vaikka sydäntä riipiikin tämä todeta, jopa Winona Ryder jää melko lailla joutavaksi hahmoksi. ST3 on ennen kaikkea verevää nörtteilyä sen kaikissa positiivisissa merkityksissä.

”Totuutta ei voi peittää”, vakuuttaa Stranger Thingsin keskushahmoihin alusta asti kuulunut, sympaattisesti lespaava Dustin (Gaten Matarazzo) sarjan uudelle hahmolle Ericalle (Prias Ferguson). ”Ensinnäkin olet matikkanero. Toiseksi olet hulluna politiikkaan. Kolmanneksi olet My Little Pony -fani. Siis: olet nörtti.”