Olisiko teillä hetki aikaa puhua Jeesuksesta? Yhdysvaltalaisella makuuhuonepopparilla Alex G:llä on. Vajaa kolmekymppisen lauluntekijän God Save the Animals -levyllä mainitaan ”God” 13 kertaa. Levyn arkisessa maailmassa Jumala on yhtä kuin kaikessa ilmenevä kauneus. Se on voima, joka kannattelee, kun kaikki muu tuntuu epävarmalta. ”After all/ People come and people go away/ Yeah but God with me he stayed.”

Levyn hauras, pyhyyttä etsivä eetos muistuttaa keväällä ilmestyneestä, ruotsalaisten Bladeen ja Ecco2k:n yhdessä tekemästä Crest-albumista. Alex G ja Bladee & Ecco2k tekevät musiikkia, jossa kaikuu Elliott Smithin ja Bright Eyesin 1990-luvulla tekemä teiniangstista herkkyyttä huokuva lofi-folk. Se ei sisällä maskuliinista uhoa, vaan kristillisyys kytkeytyy ajoittaisista hurmoksen hetkistä huolimatta oman vajavaisuuden hyväksymiseen. Se edustaa jotain, mitä esseisti Pontus Purokuru on nimittänyt Komeetta-verkkomediassa ”heikoksi estetiikaksi” eli taiteeksi, joka voimaantuneen taituruuden sijaan on rikkinäistä ja voimattomuuden tunteista ammentavaa.

Kauas on tultu 1980-luvusta, jolloin katolisen kasvatuksen saanut Madonna räväytti Like a Prayer -biisin musiikkivideolla tanssimalla palavien ristien keskellä. Like a Prayerissä pelkkä rakastetun puheääni muistutti enkelten liidosta ja vastaansanomattomasta kutsumuksesta. Madonna puhui sanoituksissaan maallisista iloista, romanttisesta rakkaudesta ja eroottisesta intohimosta uskonnollisen hurmoksen kielellä, mikä järkytti Vatikaania.

Erotiikka on hiipunut nykyajan pornoistuneesta mutta algoritmien siistimästä popkulttuurista. Kun huumeet ovat arkipäiväistyneet, kristillinen symboliikka voi edustaa pari-kolmekymppiselle jotakin transgressiivista. ”We got better pills than ecstasy/They’re miracles and crosses”, summaa Alex G Miracles-kappaleessa.

Osittain tilanteeseen vaikuttaa 2010-lukua läpäissyt keskustelu kulttuurisesta omimisesta. TikTokin valkoiset muotivaikuttajat ”omivat” nyt uskonnoista patriarkaalisimman eli katolisuuden symboleita: videoilla esitellään rukousnauhoja, kynttilöitä ja vaatekappaleita, joita kelpaisi käyttää pyhäkoulussa. Suosittu indievaatemerkki Praying taas julkaisee bikineitä Father/ Son/Holy ghost -printeillä.

Newyorkilaisissa taidepiireissä pyörivät Wet Brain -podcastin juontajat ”edgyttävät” syyttelemällä toisiaan messun missaamisesta. Tällaisella trad cath (traditional catholic) -puheella voi järkyttää liberaaleja, jotka pitävät pyhänä lähinnä tasa-arvoa ja demokratiaa. Puhetapa on osittain ironian läpäisemää, mutta siitä välittyy kuitenkin todellinen merkityksellisyyden etsintä. Jos politiikka ei tarjoa uskottavia tulevaisuusvisioita, lohtua voi yrittää etsiä kristin­uskosta. New York Timesin mukaan kyse on kulttuuri-ilmiöstä, sillä varsinaisesti kirkon jäsenluvuissa uskon ”trendaaminen” ei näy.

Muusikot käyttävät uskonnollista ajattelua kuitenkin monitasoisemmmin kuin TikTok- ja podcast-vaikuttajat. Bladee & Ecco2k:n maailmassa uskon tuottama hybris vuorottelee epäilyksen kanssa. Voitokasta ”Gloria in excelsis Deo, Deo Excelsior, we excel everything” -julistusta seuraavat buddhalaiset pyrkimykset hyväksyä kaiken katoavaisuus ja vapautua kärsimyksestä: ”Could it be? /That heaven is fleeting and always/ And nothing is forever, and wishing will get you nowhere.”

Suomalaisista uusista artisteista (emme toki unohda Joose Keskitaloa!) vain pehmoaino on tähän mennessä flirttaillut trad cath -estetiikan kanssa. Hän julkaisee Instagramissa usein kuvia krusifikseista, pukeutuu valkoisiin kaapuihin ja on jopa versioinut EP:llään Suojelusenkelin. Hänen omassa musiikissaan on virsimäinen sävy, vaikka sanoituksissa ihmissuhdevaikeillaan suomipopille tyypilliseen tapaan. Uskovaiseksi pehmoaino ei ole kuitenkaan tunnustautunut, ”edes läpällä”, vaan kertonut olevansa ateisti.

Jos uskonnollisiin tunteisiin sukellettaisiin syvemmin, yhtymäkohdat helluntailaisuuden tai lestadiolaisuuden tyyppisiin herätysliikkeisiin alkaisivat olla liian lähellä. Arkisesta evankelis-luterilaisuudesta on vaikeampi vääntää muoti-ilmiötä kuin koristeellisesta, dramaattisesta katolilaisuudesta.

Iida Sofia Hirvonen on on toimittaja, jonka mielestä kaikki paras musiikki on jollain tapaa henkistä, niin kuin esimerkiksi Prince.