Rap-musiikin kehuminen sen kaltaisilla kommenteilla, kuten ”itseasiassa räppi on nykyajan runoutta”, on aina tuntunut vähän turhalta ja ”pihalla olevalta” heitolta. Miksi räppi tarvitsisi oikeutusta vertauksista korkeakulttuuriin?

Silti on sanottava, että yksi syy itselleni kuunnella Eevil Stöötä on se, että hänen musiikkia kuunnellessani koen samanlaisia tuntemuksia kuin lukiessani hyvää kaunokirjallisuutta. Sanat virtaavat, viittaavat toisiinsa ja tuottavat oivalluksia, jotka eivät tunnu vain päässä vaan myös kehossa. Stöön läpät ja kielikuvat ovat viihdyttävämpiä, syvällisempiä sekä vähemmän teennäisiä kuin monessa nykyajan kaunokirjallisessa teoksessa.

Yhdysvaltalainen runoilija Kenneth Goldsmith luonnehti yhdeksän vuotta sitten The Awl -verkkolehdessä, että älyllisten ja tyhmien kulttuurituotteiden lisäksi on myös olemassa ”smart dumb” -taidetta, joka hylkii molempia kategorioita. Älyllis-tyhmä taide leikkii typerää mutta on askeleen edellä. Se ei korosta tiedostavuuttaan ja lukeneisuuttaan. Älyllis-tyhmää taidetta ovat tehneet ja tekevät Goldsmithin mukaan muun muassa Samuel Beckett, Andy Warhol ja punk­-yhtyeet. Eevil Stöön voi luokitella samaan kategoriaan.

Muutaman vuoden takaisella Iso vauva Jeesus -albumilla Stöö räppäsi olevansa ”tunteellinen synkkämieli pilviräppi Geronimo”, yksinäinen tavalla, jossa lohtua tuo vain ajatus ”siiamilaisesta kaksosesta”. 6lackilla kuuntelijan päälle vyöryi tummasävyinen biitti, raskaana kuin suoraan kasvoille puhallettu dänkki vampyyreiden majapaikkana toimivassa pölyisessä kellarissa.

Viimevuotisella Marsipan Wavella Stöö teki täyskäännöksen, kuin vältelläkseen maneeriseksi muodostunutta synkistelyä. Jutut olivat kevyempiä, raskaiden biittien tilalla soi soul- ja jazz-sämplejä. Tuorein Puolikas tiili on Marsipan Waven sisarlevy, edeltäjäänsä karumpi ja pelkistetympi. Aivan kuin Stöön tavallisesti möreäksi pitchattu ääni soisi levyllä korkeampana ja luonnollisempana. Muuttuminen, ”liukkaus”, jatkuva itsensä määritteleminen sekä määrittelyiden pakeneminen pitää Stöön kiinnostavana. Pinnalta hänen musiikkinsa pysyy kuitenkin samanlaisena itsemytologian luomisena.

Eniten Eevil Stöössä puhuttelee silti maailmankuva.

Sen pohjalla on yksinäisyys, joka kytkeytyy suorituskeskeisen ajan halveksuntaan. Stöön yksinäisyydessä on kuitenkin kohtalonomaisempi, kosmisempi ulottuvuus, joka on tietoinen olemassaolon perimmäisestä traagisuudesta ja inhimillisen kommunikaation mahdottomuuksista. Nauru ja suru ovat saman kolikon kääntöpuolia. Stöö kykenee sekä naurattamaan että itkettämään, mikä on taiteessa ylipäätään harvinaista.

Levyn nimi Puolikas tiili viittaa Avaimen Punainen tiili -levyyn, jota kuuntelemalla moni kolmekymppinen on saanut ensi­annoksensa kapitalismikriittistä palopuhetta. Eevil Stöön musiikki ei ole ilmiselvästi kapitalismikriittistä, mutta se peräänkuuluttaa vallitsevien kulttuuristen arvojen kyseenalaistamista. Stöö antaa yksinkertaisia elämänohjeita, hyödyllisiä kenelle tahansa: tee vähemmän töitä, roiku vähemmän netissä, mene metsään, nuku ”vaikka iigeelivessä” jos väsyttää. Ulkopuolisuuden tunne on kääntynyt voimaantuneeeksi omaehtoisen elämän ylistämiseksi.

”Kestäispä pääki tän kaiken stressin mitä mul ei oo. Mul on sulle vinkki bro, kato ota iisisti, eiku iisimmin.”

Kahdenkymmenen vuoden omistautuminen musiikille ja oman jutun jalostamiselle kuuluu siinä, että Puolikas tiili vaikuttaa helpolta, mutta jutuista avautuu jatkuvasti uusia tasoja. Musiikki kuulostaa tuoreelta, mikä liittyy varmaan siihen, että hiihtopipon takana piileksivä Tommi Liikka on musiikkinörtti, joka tunnetusti seuraa yhdysvaltalaisen rap-musiikin uusimpia virtauksia ja suodattaa niistä jatkuvasti vaikutteita musiikkiinsa. Levy päättyy Nicon These Days -sampleen. These Days on hämmentävällä tavalla samaan aikaan eristäytyneen melankolinen ja lohdullisen valoisa kappale. Niin ikään Puolikkaasta tiilestä jää valoisa vaikutelma, tunne maailmaa kohti kääntymisestä ja itsekunnioituksesta: ”Tää on mun lempiväri, en mustaa pue päälle haikeen/ Tunnelma kuin hautajaisissa, jossa hautasin mun huolet.” Kuulija jää odottamaan, millaisia olomuotoja Stöö keksii seuraavaksi. Kolumnin lopuksi sopii siteerata YouTubesta löytämääni kommenttia: ”Stöö on kuin käänteinen Posti Group, toimittaa aina.”

Iida Sofia Hirvonen on vapaa toimittaja, joka meinaa ottaa Stöön neuvot vastaan ja levätä kesällä kunnolla.

Oikaisu 4.8. klo 10.28: Eevil Stöö räppää "pilviräppi Geronimo" Iso vauva Jeesus -albumilla, ei 6lack-albumilla, kuten kolumnissa alun perin väitettiin.