Poptähden elämä ei someaikana vaikuta erityisen houkuttelevalta: pitäisi kommunikoida elämästään autenttisesti, olla esikuvallinen ja tiedostaa etuoikeutensa. Samalla fanien odotukset ja vihapostit vyöryvät silmille kellon ympäri.

Viimeistään 2020-luvulla valtavirran ja indien rajat ovat romahtaneet ja sekoittuneet. Brittiläinen elektropoppari Charli XCX aloitti Myspacesta mutta on vähintään flirttaillut valtavirran kanssa yli kymmenen vuoden ajan. Isommat hitit ovat kuitenkin jääneet syntymättä.

Tällainen keskitason suosio jossain indien ja valtavirran välissä voi olla nykypopparille siunaus. Kun Charli XCX julisti tekevänsä viidennestä albumistaan ”major label-levyn”, ei vaikuttanut siltä, että tulossa on isoja mullistuksia. Indie-­orientoineemmilla artisteilla ja tuottajilla ei ole popin kanssa mitään menetettävää mutta paljon voitettavaa. He voivat ottaa popin haasteena: onko mahdollista tehdä popkappale, joka toimii, tinkimättä taiteellisesta kokeilunhalusta?

Charli XCX on kertonut syleilevänsä uudella Crash-levyllään ”kaikkea mitä popin pitää tarjota”: julkisuutta, pakkomiellettä ja globaaleja hittejä. Estetiikkaa ja asennetta voi pitää ainakin jossain määrin nostalgisena. Viitepisteinä toimivat kasari, ysäri ja dancehitit, jotka soivat radiossa ennen vuoden 2008 talousromahdusta. Kaupallisessa popissa biitti oli raskas, melodiakoukut euforisen suuria ja ääni käsitelty hehkuvaksi kuin vastapesty auto.

Viimeisen parin vuoden aikana TikTok-fashionistat ovat alkaneet etsiä innoitusta tuon ajan julkkiskulttuurista. Viraali­hittilistoille ovat nousseet esimeriksi Timbalandin tuottamat biisit 2000-luvun alusta. Syötteessäni on vilissyt Victoria’s Secret -alusvaatemallien kuvia ja strassikoristeisia matalalantioisia farkkuja. TikTokissa muhkea jumputus soi kunto­salitreenejä ja aamurutiineja esittelevien montaasien taustalla: juoksumatolla kävely on houkuttelevampaa, kun kuvittelee olevansa julkkis, it girl.

Monta Crashin biisiä tuottamassa ollut A. G. Cook on onnistunut tekemään futuristisen kuuloisia popbiisejä ilman tyylilleen ominaista kikkailua. Levottoman monipuolinen kokonaisuus on Charli xcx:n paras levy tähän mennessä. Kohokohdaksi nousee Constant Repeatin elektropop, joka kuulostaa ekstaattiselta kuin anime-­elokuvan tunnari.

Kaikki Crashilla kuulostaa silti monta kertaa kuullulta, vakuumi­pakatulta eilisen salaatilta. Good Ones lompsii lateksisaappaan lailla samaan tapaan kuin Lady Gagan biisit 2000-luvun lopulta. Beg for You:ssa puolestaan sämplätään Septemberin Cry for You -dancepop-hittiä vuodelta 2005. Kaikki koukut kertosäettä myöten mukailevat alkuperäistä kappaletta. Kun sekoitukseen ei lisätä juuri mitään ”omaa”, loppu­tulos kuulostaa pikemminkin TikTokia varten tehdyltä editiltä kuin uudelta biisiltä.

Mutta sellaista se nykyään on. TikTok on tällä hetkellä suoratoistopalveluita tärkeämpi musiikkitrendien määrittelijä. Kaikkialla, jopa nuorison suosimalla somekanavalla, soi usein vuosikymmeniä vanha musiikki. Ilmiö on kirvoittanut jopa huolestuneita puheenvuoroja: ”Onko vanha musiikki tappamassa uuden musiikin?” kysyi kriitikko Ted Gioia Atlantic-­lehdessä vuoden alussa.

Toisaalta voisi kysyä: suhtautuvatko popkriitikot liian pakkomielteisesti uuden keksimiseen? Ilmiönä ”popkappale” on kuitenkin alle sata vuotta vanha. Sen kehitystä ovat muovanneet radio, äänilevyt sekä musiikkivideot. TikTok on taas yksi uusi teknologia, joka vie 70-, 80-, ja 90-luvun studiovuosien kultakausien aikana kehittynyttä poppia muutosten äärelle.

Filosofi Walter Benjamin kirjoitti 1900-luvun alussa, että kun taidetta uusinnetaan mekaanisesti, aura, tunne ainutlaatuisuudesta, hälvenee. Modernissa ajassa taiteen äärelle ei hiljennytä vaan sitä tarkastellaan hajamielisessä olotilassa.

Mikä kuvastaisi TikTokin skrollaamista paremmin kuin levottomuus? Se ja auran häviäminen eivät kuitenkaan olleet Walter Benjaminin käsityksessä negatiivisia käänteitä, toisin kuin joskus on tulkittu. Vanhan kopioiminen, kierrättäminen ja jäljitteleminen eivät tuhoa popmusiikkia vaan muovaavat siitä jotain uutta. Ehkä se, mitä tuo uusi lopulta on, vasta odottaa syntymistään.

Iida Sofia Hirvonen on toimittaja, joka on alkanut käyttää 2000-luvun pissisvaatteita vasta kolmekymppisenä.