Pähkinöitä suositellaan syötäväksi noin 20–30 grammaa päivässä. Mielestäni esimerkiksi vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavat voivat syödä niitä enemmänkin.

Maapähkinä ei ole virallisesti pähkinä, kuten toteat. Sen ravintoarvo on kuitenkin lähempänä pähkinää kuin hernettä. Itse asiassa maapähkinä on tavallisista pähkinöistä kuitupitoisimpia hasselpähkinän ohella ja siinä on eniten folaattia eli B9-vitamiinia. Maapähkinän ravintosisältö on hämmästyttävän lähellä cashew-­pähkinää paitsi folaatin ja kuidun määrissä, joissa maapähkinä on siis voittaja.

Useat erilaiset tutkimukset osoittavat, että maapähkinät ovat terveellisiä. Terveys­tutkimuksissa maapähkinöillä on saatu yhtä hyviä tuloksia kuin useimmilla muilla pähkinöillä. Ei ole maapähkinässä moittimista tässäkään suhteessa.

Maapähkinän arseenipitoisuus ei ole tiettävästi merkittävä ongelma. ­Kohtuullinen annos (30 g) maapähkinöitä sisältää vähemmän arseenia kuin esi­merkiksi annos riisiä tai katkarapuja. Itse asiassa vuonna 2004 julkaistun tutkimuksen mukaan useissa muissa pähkinöissä ja manteleissa näyttäisi olevan enemmän arseenia kuin maapähkinässä. Maa­pähkinän puolesta puhuu myös muita pähkinöitä edullisempi hinta.

En malta olla mainitsematta, että eri pähkinöissä on vielä kolme keskeistä eroa toisiinsa verrattuna. Parapähkinä sisältää todella paljon seleeniä, jopa niin paljon, että seleenimyrkytyksen riski on olemassa, jos syö säännöllisesti vuosien ajan yli viisi parapähkinää päivässä. Maapähkinässä tai muissa pähkinöissä ei ole tätä riskiä.

Maapähkinä sopii herkkävatsaiselle paremmin kuin cashew- ja pistaasi­pähkinät, jotka sisältävät vatsassa kaasuuntuvia fodmap-hiilihydraatteja. Saksanpähkinä eli aivopähkinä on puolestaan ainoa pähkinä, jossa on runsaasti omega-3-rasva­happoja, ja siinä asiassa se on maapähkinää parempi.