Muistan kun olin nuori, vastavalmistunut lääkäri. Kuuluisa näyttelijä saapui vastaanotolleni kuvailemiesi oireitten kera. Sanoin hänelle, mitä lääkärin tulee sanoa: kihti se on. Hän ei hyväksynyt ollenkaan diagnoosia vaan poistui päätään pudistellen. Siitäkin huolimatta – kihti se oli.

On vaikeaa kuvitella, mikä muu vaiva aiheuttaisi jalkaterään äkisti alkavan ja parissa viikossa itsestään ohi menevän ankaran kivun, kun taudinkuvaan yhdistyy turvotus ja reipas punoitus. Voihan varpaiden välien ihorikosta tai sienestä toki levitä tulehdus, joka voi joskus itsestäänkin rajoittua ja parantua, mitä emme lähde enää antibioottiaikana kokeilemaan. Lisäksi rasitus voi provosoida jalkaterän pikkunivelien liikakuumenemistilanteen (rasitus voi provosoida kihdinkin). Vaivaa tuntematon lääkäri erehtyy usein luulemaan kihtiä bakteeritulehdukseksi.

Joillakin on tunnetusti kusta päässään, mistä olen yhden kirjan suoltanut (narsismi). Virtsahappoa voi kertyä elimistöönkin liikamäärin, jolloin se alkaa kiteytyä kylmässä. Kylmintä on sydämestä kauimpana – ulkonevassa jalkaterässä ja varpaissa. Kiteet ovat teräviä kuin neulat, mikä selittää äkillisen, kovan ja ankaran kivun (joskus yöllä niin, ettei ukkovarvas kestä lakanan painoa).

Kihti on siis niveltulehdus. Jos virtsahappoa on ilman niveltulehdusta liikaa elimistössä, puhutaan hyperurikemiasta. Kihti iskee yleisimmin ukkovarpaan ja muidenkin varpaiden niveliin, jalkaterään ja nilkkaan. On mahdollista, että sitä esiintyy muissakin nivelissä ja joskus jopa sepsistä (verenmyrkytys) muistuttavana tilana, jollaisen olen yhden kortisonilla hoitanut. Valkoista kihtimassaa voi kertyä pehmytkudoksiin.

Kihdin syntyä edeltää vuosia kestänyt hyperurikemia, minkä yleisimpiä syitä ovat metabolinen oireyhtymä, munuaisten vajaatoiminta, alkoholi, nesteenpoistolääkkeet ja yllättäen myös pieniannoksisen ASA:n (asperiini) käyttö. Sitä esiintyy ihopsoriaasissa ja sellaisissa verisairauksissa, joissa verisoluja tuhoutuu. Ruokavaliossa tulee välttää sokeroituja juomia, lihaa, kalaa ja äyriäisiä. Kihtipotilaille on räätälöity tarkemmat ohjeet.

Kihdin (siis niveltulehduksen) diagnoosi perustuu käytännössä esitietoihin ja aistinvaraisiin havaintoihin. Kohtauksen aikainen virtsahappopitoisuus on usein matala, mikä hämää epätietoista lääkäriä. Kultaiseksi standardiksi muodostuvat nivelnesteen punktiosta löydetyt natriumuraattikiteet. Näytettä on vaikeaa saada pikkunivelestä. Tilanne on vähän sama kuin anemiassa, minkä maallikko mieltää usein raudanpuutteeksi, mikä on vain yksi anemian aiheuttaja. Raudanpuutteen kultainen standardi on luuydinnäytteen rautavärjäys, mikä on harvoin tarjolla.

Kihtiartriitin paras ja nopeimmin tehoava hoito on niveleen suunnattu kortisonipistos. Käytetään myös suun kautta annostelua, mitä en itse suosi – olen pistosmiehiä. Voidaan hyödyntää myös tulehduskipulääkkeitä – itse vain pistän. Toki molempia voi käyttää yhtä aikaa.

Virtsahappo voi kiteytyä pienempinäkin pitoisuuksina muuallekin elimistöön, jolloin se saattaa lisätä sydän- ja verisuonisairauksien vaaraa, mistä on saatu ensimmäisiä viitteitä. Hyperurikemiaan suositellaan estolääkitystä ensimmäisen kihtikohtauksen jälkeen, jos potilas on alle 40-vuotias ja uraattipitoisuus on yli 480 myymol/l tai potilaalla on liitännäissairauksia. Hoidossa tavoitellaan pitoisuuksia alle 360, jolloin kiteytyminen elimistössä estyy. Yleisin lääke on allopurinoli, joka estää virtsahapon muodostumista. Lääkettä ei pidä aloittaa kihtikohtauksen aikana.

Jos potilas käyttää diureettia (nesteenpoistaja), sillä heitetään vesilintua, mikäli mahdollista. Perusasia kaikille potilaille on ruokavalion sekä elämäntapojen optimoiminen.