Tässä singahdetaan tyypin II diabeteksen ytimeen. Taudin taustalla ovat geeniperimä ja epäedulliset eläminen tavat (lihominen, liikkumattomuus). Geenejä ei voi vielä vaihtaa, enkä suosittele pikkujouluaikaan kiihtyvää geenien siirtoakaan, mikä on eri asia, ja paljastui entiseen aikaan viimeistään perunkirjoituksissa.

Lihomiseen ja liikkumattomuuteen liittyy paheneva insuliinin tehoamattomuus (insuliiniresistenssi). Suomalaisessa briljantissa tutkimuksessa on vuosituhannen alkajaisiksi osoitettu, että elämisen tapoja korjaamalla voidaan tyypin II diabetesta ehkäistä tai vähintäänkin siirtää. Ydinasiat ovat laihtuminen ja liikkuminen!

Kutsun näitä fysiologian palauttamiseksi geeniperimäämme vastaavaksi. Se on tyypin II sokeritaudin hoito. Lääkkeitä on pakko käyttää, ellei fysiologian palauttaminen ota onnistuakseen.

Kovin lihavilla tyypin II sokeritautipotilailla on saatu hyviä tuloksia lihavuuskirurgialla, jolloin on voitu merkittävästi vähentää pitkäaikaisesti lääkitystä tai luopua siitä kokonaan. Vastaan siis kysymykseesi: jos onnistut palauttamaan fysiologiasi elämäntavoilla, eikä tauti ole edennyt haiman insuliininerityksen suhteen liian pitkälle, on usein mahdollista luopua lääkkeistä ihan kokonaankin!

On surullista nähdä, miten jo yläasteikäisten lihoneiden ja liikuntaa harrastamattomien joukosta tapaa tyypin II sokeritautia tai sen esiasteita. Tällöin liikkumisen lisäys suorastaa romahduttaa insuliinitasot – toisin sanoen insuliiniresistenssi hellittää. Tämä nähtiin myös diabeteksen ehkäisytutkimuksessa: vaikka liikkuminen ei näkynyt puntarilla, se kuitenkin vähensi tyypin II diabeteksen puhkeamista noin 50 prosentilla. Paha harmaa rasva lähtee sisäelinten ympäriltä, keskivartalolta ja maksasta, ja hiljainen tulehdus lientyy. Liikkuminen on lääke! Sitä ei oikein voi pilleriksi puristaa.