Tutkija Maria Ohisalo: ”Järjestelmä pakottaa ihmiset jonottamaan ruokaa”
Puheenaiheet
Tutkija Maria Ohisalo: ”Järjestelmä pakottaa ihmiset jonottamaan ruokaa”
Leipäjonot syntyivät alun perin 1990-luvun taloudellisen tilanteen ja massatyöttömyyden vuoksi, mutta vähitellen niistä muodostui tapa tukea heikoimmassa asemassa olevia.
3.2.2018
 |
Apu

Tänään ruoka-apua hakee Suomessa viikoittain yli 20 000 henkilöä, ja sadat eri toimijat jakavat ruokaa ympäri maan. 

Tämä on kuitenkin jo vanha luku, uudempaa ei ole. THL:n mukaan sadattuhannet suomalaiset joutuvat päivittäin tuskailemaan taloutensa kanssa, eivätkä rahat silti riitä edes välttämättömiin menoihin

Nähdäänkö Suomessa nälkää?

– Väitöskirjassani Murusia hyvinvointivaltion pohjalla – leipäjonot, koettu hyvinvointi ja huono-osaisuus kysyttiin ”Oletko tuntenut itseäsi nälkäiseksi”, ja viidesosa haastateltavista vastasi myöntävästi, sanoo köyhyyttä ja erityisesti leipäjonoissa käyvien tilannetta tutkinut yhteiskuntatieteiden tohtori Maria Ohisalo Y-Säätiöstä.

Kaduilla kiemurtelevat leipäjonot ovat järjestöjen, seurakuntien ja yksityisten ihmisten aikaansaamia avunpaikkoja yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville.

–  Näkisin suomalaisen nälän laajemmin myös erilaisten resurssien puutteena. Aineellisen ruoan puutteen lisäksi se voi olla myös nälkää siitä, ettei ole ihmissuhteita tai ettei pääse osalliseksi, Ohisalo kertoo. 

Ohisalon mukaan elämä on keskittymistä siihen, että saa perustarpeet tyydytettyä. Sitä, kun elämä kapeutuu selviytymiseen ja pärjäämiseen. Tilanne on erilainen kuin ennen. Suurempi absoluuttisen nälän kokemus on isommilta joukoilta poistunut.  Nälkä keskittyy tietyille ryhmille.

Vuonna 2014 Ohisalo tutki professori Juho Saaren kanssa tarkemmin ruoka-apua Kunnallisalan kehittämissäätiön selvityksessä Kuka seisoo leipäjonossa. 

Selvityksen mukaan ruoka-avun huono-osaisuuden notkelma pitää sisällään lähes koko elämän kirjon.

– Leipäjonoissa seisoo ennen kaikkea keski-ikäisiä, työttömiä tai lomautettuja miehiä sekä pienituloisia tai eläkkeellä olevia naisia. Samoin kotona lapsia hoitavia äitejä, opiskelijoita sekä töissä pysyvästi tai määräaikaisesti olevia ihmisiä, jotka eivät pärjää palkallaan. 

Noin 60 prosenttia kyselyyn vastaavista asui yksin ja 80 prosenttia vuokralla.

– Avun tarpeen ymmärtää, kun tiedetään suurten kaupunkien kova vuokrataso sekä edullisempien kaupungin asuntojen huutava tarve.

Avunhakijoilla oli myös monia koulutustasoja, mutta suurin osa oli käynyt vain peruskoulun tai suorittanut toisen asteen tutkinnon. Korkeasti koulutetut olivat vähemmistö.

– Toki on akateemista työttömyyttä, mutta silti koulutus suojaa edelleen vahvasti työttömyydeltä. 

Toisessa selvityksessä Avun tilkkutäkki: suomalaisen ruoka-apukentän monimuotoisuus Ohisalo sai Saaren kanssa haarukoitua 400 avunantajaa ympäri maan. 

Sekin kirjo on laaja: yhdessä päässä lähikauppa jakaa ylijääneet leivät, toisessa päässä Helsingin Myllypurossa leipäjono venyy kilometrin pituiseksi. 

– Lisäksi on näkymättömämpää apua: sosiaali- ja diakoniatyön antamat maksusitoumukset. Niitä ei ole juuri tutkittu. Kiinnostaisi tietää, ovatko ne tilapäistä apua vai jatketaanko sitä jonkun kohdalla pidempään, ja poistaako se tämän ihmisen tarvetta mennä leipäjonoon. 

Käytäntö on Ohisalon mukaan inhimillisempi kuin leipäjonot, sillä ihminen voi itse mennä kauppaan milloin haluaa ja valita mitä haluaa. 

– En siis kritisoi toimijoiden työtä vaan itse järjestelmää, joka pakottaa ihmiset jonottamaan ruokaa. 

Työnsä ohella Vihreän puolueen varapuheenjohtajana toimiva Ohisalo kertoo, että esimerkiksi Tanskassa ruoka-apu katsotaan ekologiseksi asiaksi ja se sidotaan ruokahävikkiin. Suomessa ruoka-apu nähdään sosiaalipolitiikan epävirallisena jatkeena.Leipäjonot ja köyhyys kulkevat samaa tietä.

– Tarvitaan sellaista politiikkaa, jossa perusturva olisi riittävä. Missä asuminen, lääkkeet, terveydenhuolto ja ruoka eivät olisi liian kalliita, missä eläke olisi niin säällistä, että sillä pärjäisi.

Kenenkään hyvinvoinnin ei pitäisi riippua toisten armeliaisuudesta, Ohisalo sanoo. 

– Jos kolmannen sektorin antama ruoka-apu loppuisi, moni jäisi ilman peruselintason täydennystä. Monelle leipäjono on tärkeä paikka myös sosiaalisesti, paikka mihin mennä ja kohdata muita. Tästä vaan puhutaan vähemmin. Ulkona jonottamiselle olisi kuitenkin olemassa vaihtoehtoja.

Kirkon Yhteisvastuukeräyksen teema 2018 on nälkä.

Teksti Eve Hietamies, kuva Satu Nyström

Lue myös: 

Kommentoi »