Köyhyys koettelee: ”Pitäisi tutkia, kuinka paljon Suomessa on aliravittuja ihmisiä, elävät makaronilla”
Puheenaiheet
Köyhyys koettelee: ”Pitäisi tutkia, kuinka paljon Suomessa on aliravittuja ihmisiä, elävät makaronilla”
Ryhmä yksinhuoltajaäitejä kertoo, miltä ikuisen penninvenyttämisen keskellä tuntuu katsoa, kun oma lapsi yrittää salata pettymyksen kyyneleensä suojellakseen äitiään. Toiveuusinta.
31.10.2020
 |
Apu

Kaikki menee peruselämiseen. Ja sitten tulee eteen tilanne, ettei ole rahaa edes kirpputoriin. Mitäs siinä vaiheessa tehdään?

Naiset nyökyttelevät. Tuttu tilanne, kaikille.

Maanantai-iltapäivä hämärtyy Helsingin Sörnäisissä, hyytävä pakkanen paukkuu ulkona. Viisi naista istuu Pienperheyhdistyksen perhekahvilassa. Kahvikupit on haettu keittiöstä, voileivät tehty, mandariinit kuorittu. Naapurihuoneesta kuuluu leikkivien lasten kiljahduksia.

Sohvaryhmässä istuvat yksinhuoltajaäidit ovat kolme-nelikymppisiä. Joku on töissä, joku opiskelee, joku on sairauseläkkeellä, joku aktiivisesti yhteisö- ja vapaaehtoistyössä. Jollakin on yksi lapsi, jollakin useampi.

"Lapsi joutui lopettamaan mieleisen harrastuksen, koska mulla ei ollut varaa maksaa sitä. Mitä tapahtui? Lapsi menetti kaikki kaverisuhteet."

Jonkun lapsi aloittaa vasta koulunkäyntiä, toisen lapsi on jo lentänyt pesästä. On iltatähtiä, erityislapsia, vaativia teinejä ja myös lapsia, jotka eivät koskaan pyydä mitään, koska he tietävät, ettei äidillä ole ylimääräiseen varaa.

Tänä iltana naiset ovat kokoontuneet kertomaan pienperheiden taloudellisesta tiukkuudesta.

Lapsia halutaan suojata kiusaamiselta

Naiset esiintyvät tässä jutussa anonyymeinä, koska he haluavat suojella lapsiaan kiusaamiselta. Ettei kenenkään tarvitse kuulla koulussa lausetta: ”Äitis kertoi lehdessä, että te ootte köyhiä”.

– Ympäri maailman on köyhyyttä, mutta Suomessa köyhä ei kulje ryysyissä ja syö vain riisiä. Jostain saat aina vaatteita ja ruokaa, mutta ne eivät ole välttämättä sitä, mitä haluaisit tai toivoisit. Oikeastaan en ole köyhä vaan vähävarainen. Vai onko sillä jotakin eroa? Onko vähävarainen vähän parempi kuin köyhä, yksi äideistä miettii.

– Mun lapset häpeää meidän köyhyyttä. Lapsi joutui lopettamaan mieleisen harrastuksen, koska mulla ei ollut varaa maksaa sitä. Mitä tapahtui? Lapsi menetti kaikki kaverisuhteet, toinen äiti jatkaa.

”Sinulla ei ole rahaa lasten harrastuksiin. Sinun lapsesi eivät voi harrastaa.”
Sosiaalitoimiston virkailija

– Minä taas pelkään koko ajan, että lapsi löytää jonkun kalliin harrastuksen. En edes laske lasta kokeilemaan niitä kalliimpia, koska tiedän, ettei meillä tulisi olemaan siihen kuitenkaan varaa, kolmas miettii.

Yksi äideistä kertoo olleensa sosiaalitoimistossa kartoittamassa taloudellista tilannetta, kun virkailija sanoi äidille: ”Sinulla ei ole rahaa lasten harrastuksiin. Sinun lapsesi eivät voi harrastaa.”

– Vastasin, että niin kauan kun ne jotain harrastaa, ne eivät ole kadulla sortumassa huumeisiin.

– Mitä se sanoi siihen?

– Että 16-vuotiaan pitäisi ottaa opintolainaa harrastuksiaan varten. Ja kertoi sen myös lapselle, joka ahdistui asiasta kovasti.

Väärät uskomukset

Yksi yleisimmistä vääristä uskomuksista on se, että yksinhuoltaja saa kaikki tuet ja että sosiaalitoimisto maksaa loput. Yksinhuoltajuus itsessään ei tuo oikeutta muuhun kuin lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen, mikäli vanhempi asuu lapsen tai lasten kanssa yksin. Lapsilisän yksinhuoltajakorotus on 53,30 euroa, ja se maksetaan lapsilisän päälle.

Monen yksinhuoltajan lapsi joutuu ottamaan opintolainaa päästääkseen lukion läpi ja ajautuu korviaan myöten velkoihin, ennen kuin edes aloittaa jatko-opinnot. Moni äitikin haluaisi opiskella, mutta ei rahan puutteessa pysty.

Kun yksi aikuinen maksaa kaikki perheen kustannukset, suuri osa tuloista kuluu asumiseen. Lisätukea toki saa, mutta se on edelleen niukkaa.

– Vanhin lapseni asuu isällään ja tulee joskus käymään. Junaliput korvataan, ja lapsi saa myös ruokarahaa: seitsemäksi päiväksi 38 euroa. Teini-ikäinen!

"Voi kun olisi vielä se velkavankeus. Menisin niin mielelläni lusimaan velat. Vankilassa saisi kolme lämmintä ateriaa päivässä plus välipalat."

Kun oikein tiukaksi menee, yksinhuoltaja saa elatustukea.

– Lapsesta maksetaan 300 euroa kuukaudessa siihen asti, kun se täyttää 17 vuotta. Sillä rahalla syötät teini-ikäisen, käytät sen parturissa, maksat harrastukset, bussiliput, kouluun tarvittavat asiat, vaatteet ja mitä kaikkea muuta se tarvitsee. Se haluaa myös kännykän, tietokoneen, elokuvalippuja sekä käydä joskus hampparilla, että olisi samalla levelillä kuin muut kaverit. Kaikki toiveet eivät ihan tuolla rahalla toteudu.

Toinen yleinen väärä uskomus on, että yksinhuoltajat loisivat verorahoilla.

Moni käy töissä, mutta työn ja perhe-elämän yhdistäminen on edelleen haastavaa, sillä hoivaköyhyys on osa elämää: se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi vuorotyön ja lastenhoidon yhdistäminen on huomattavan vaikeaa. Työnantaja taas pitää yksinhuoltajaa usein taakkana.

Jos palkkatyön lisäksi joutuu vielä turvautumaan erilaisiin tukiin, työinto vähenee. Naisten sohvaryhmä tunnistaa tämän.

– Ennen sanottiin, että työ on parasta sosiaaliturvaa, nykyään se tuntuu olevan vain elämään sisältöä antavaa mielenterveyshoitoa. Olen hoitoalalla, käyn töissä, mulla on kaksi lasta, mutta en silti tule toimeen! Vaikka kuinka haluaisi itse selvitä, totuus on, että palkan lisäksi moni yksinhuoltaja joutuu hakemaan toimeentulotukea ja asumistukea. Tukien pyytäminen on nöyryyttävää ja työlästä.

Mistä pitää selvitä?

– No v...u kaikesta!

Ilman rahaa eläminen

Sanotaan, että raha ei tuo onnea. Yleensä se kuullaan sen suusta, joilla on rahaa.

– Raha tuo vapautta. Tarvitsen uudet lasit, koska nämä on aivan väärillä arvoilla. Uudet silmälasit ovat pois perheen ruokarahoista, joten laitoin laseista Kelaan hakemuksen. Nyt Kelalle pitää lähettää lisäselvityksiä. Veivata ja perustella sitä, miksi ihminen tarvitsee silmälasit! Haluaisin vain mennä kauppaan ostamaan lasit perustelematta asiaa kenellekään. Että ostan nämä, kiitos ja näkemiin!

– Koko ajan on skarpattava. Jos lapsi pyytää, että tilataan pitsat, me ei tilata pitsaa. Ostan ne Lidlistä ja lämmitän, koska se on halvempaa. Kolmen pitsan tilaaminen maksaa yli kaksikymppiä, sillä saa moneksi päiväksi ruokaa.

– Lapsille ei ole varaa hankkia mitään ekstraa. Jotkut vie lapsia Stokkalle, minä vien niitä Hopelle.

Millaisia valintoja joutuu tekemään arjessa?

– Ne, joilla on mahdollisuus valita, tekevät niitä valintoja. Useinkaan meillä ei ole mahdollisuutta valita, yksi naisista sanoo.

Tätä tarjotaan: eläkää halvemmin, menkää metsään keräämään marjoja. Ostakaa alennusmyynnistä, älkää harrastako tai matkustako.

– Sitä tekee kaikkensa… ostaa, myy, vaihtaa… kohta pitänee varastaa tai alkaa myydä itseään. Voi kun olisi vielä se velkavankeus. Menisin niin mielelläni lusimaan velat. Vankilassa saisi kolme lämmintä ateriaa päivässä plus välipalat. Voisi levätä, urheilla, harrastaa, ulkoilla. Saisi jopa kuntoilla, käydä tietokonekurssilla ja joku toinen hoitaisi lapset.

Yksi äideistä kertoo luopuneensa paljosta ja opetelleensa elämään rahalla, mitä on.

– Haaveita on… mutta ensin pitää neuvotella ulosottoviranomaisten kanssa.

Arkea tässä pöydässä on halvin kilohinta, ilmaiset tekemiset, kauppojen oranssit 30 % -alennuslätkät, ruokajono, Hursti, Hope ry, Tukikummit. Hope ry. toimii ympäri Suomen ja se jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille muun muassa konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia. Viime vuonna Hopelta sai apua 8 311 perhettä ja 19 894 lasta.

– En olisi selvinnyt joulusta ilman Hopea. Käytiin siellä joulubrunssilla, ja lapset saivat lahjan. Poika pidätti itkua, kun ei saanut sitä, mitä se toivoi. Koska se toivoi kaikkea sellaista, mitä sen ei ollut mahdollista saada. Kuulokkeet, padin. Elämä on.

Kirkolta saa euron lounaan kerran viikossa, ja alennusmyynnit ovat suuri helpotus, mikäli siis rahaa on silloin, kun ne alkavat.

– Kierrätysidea on hyvä, mutta kun se on niin kokoaikaista, ainoa vaihtoehto.

Surua ja vihaa

Monellako teistä lapsen isä on mukana lapsenne elämässä?

Tuhahduksia. Ärtyneitä ilmeitä. Kyynisyyttä.

– Julkisuudessa on paljon puhuttu vieraanuttamisesta, harvemmin puhutaan jättäytymisestä. Siitä, kun lapsen isä jättäytyy syrjään lapsen elämästä. Monelle isälle oma lapsi merkitsee vain kuukausittaista elatusapusummaa, ja siitäkin yritetään usein kieriskellä irti tai painaa summa mahdollisimman pieneksi.

Kela maksaa elatustukea silloin, jos elatusvelvollinen vanhempi ei ole maksanut elatusapua tai elatusapu on vahvistettu elatustukea pienemmäksi elatusvelvollisen vanhemman taloudellisen tilanteen vuoksi. Täysi elatustuki on 158,74 e/kk.

– Mies hokee: että ”En maksa mitään ylimääräistä, koska maksan elarit” (elatusmaksut. toim. huom) tai ”En voinut viedä lasta uimahalliin, koska se on kasvanut ulos uimahousuista. Osta uudet. Muista, että maksan elarit.” Sillä lauseella ne saavat itsensä vapautettua kaikesta vastuusta. ”Maksan elarit”. Joo. 50 euroa kuussa, Kela maksaa loput. Sen satasen.

– Mun 14-vuotias jo syö pelkästään enemmän kuin 150 eurolla kuukaudessa. Ja jalka kasvaa koko ajan.

Kuinka paljon Suomessa on aliravittuja ihmisiä!

Pienperheyhdistyksen perhekahviloiden vastaava ohjaaja Susanna Vettenranta kertoo tauolla hälyttävän asian syömisestä.

– Pitäisi tutkia, kuinka paljon Suomessa on aliravittuja ihmisiä, koska näillä perheillä on taloudellisista syistä hyvin yksipuolinen ravinto. Elävät makaronilla.

Äidit eivät ole niukkuudesta pelkästään surullisia, he ovat myös hyvin, hyvin vihaisia. Jokapäiväinen euron venyttäminen vetää pinnan totisesti kireälle.

– Mä olen raivona! Joka päivä niin järkyttävän pahalla tuulella! Koko ajan on päällä sellainen valmiustila: taistele tai kuole, yksi äideistä sanoo.

– Raivo tulee siitä, että olemme myös hirveän haavoittuvassa asemassa. Meihin isketään sen kaikkein pahimman kautta: lasten kautta. Koko ajan joudut miettimään sitä lasta ja sen lapsen hyvinvointia, tarpeita. Sitä, mitä se saa ja mitä se ei voi saada.

Se on sitä, kun joutuu aina katselemaan vieressä, kuinka lapsi nielee pettymyksen kyyneleitä ja yrittää urheasti salata niitä suojellakseen äitiään. Kun lapsen kaverit lähtevät elokuviin eikä äidillä ole varaa antaa kymmentä euroa elokuvalippuun. Kun tietää, että lapsella on haaveita ja toiveita, eikä äidillä ole minkäänlaista mahdollisuutta niitä toteuttaa. Se raastaa sydäntä.

"On Tokmannin vaatteet ja Stockmannin vaatteet. Ai mikä ilo, kun alennettu tuote osuu kohdalle silloin kuin sitä tarvitsee."

– En voi ruveta itkemään, koska en voisi sitä ehkä lopettaa.

– Minä taas sairastun, kun kuormitus nousee. Kun yrittää, laskee, miettii ja tekee koko ajan parhaansa niillä vähillä, mitä on, eikä se kuitenkaan riitä.

– Oikeasti me ollaan todella sitkeitä! Mä olen, saatana, vetänyt tätä orkesteria perässäni kohta kuusitoista vuotta, eivätkä lapset ole sortuneet päihteisiin.

Oma hyvinvointi jää taustalle arjen taistelussa.

– Äiti ei voi haluta mitään.

– Sitä kutsutaan rakkaudeksi….

– Lidlistä saa silmänympärysvoiteen neljällä euroilla.

Mikä olisi ylellisyyttä?

– Käydä lomalla edes Tallinnassa. Saisi tauon, loman.

– Mennä ruokakauppaan miettimättä, paljonko ruoka maksaa. Maksaa kaikki laskut ja rahaa jäisi vielä jäljelle.

– Saisi vielä ihmisoikeudet.

Mikä helpottais taloudellista kireyttä?

Monella haastatteluun osallistuvalla naisella ei ole tukiverkkoa. Joko sukulaiset asuvat kaukana tai niitä ei ole.

– Mulla on sukulaisia, mutta yksikään ei ymmärrä, kuinka tiukilla olemme. Eräskin laittoi Facebookiin jouluviestin, että ”lahjoitin joulukorttirahat köyhien lapsiperheiden jouluruokiin X-paikkakunnalle”. Arvatkaa, tekikö hiukan mieli kommentoida...

Vertaistukea näille äideille löytyy täältä, Pienperheyhdistyksen perhekahvilasta, yhdistyksen järjestämistä tapahtumista ja sosiaalisesta mediasta. Yksi äideistä alkaa katsella ympärilleen.

– Tämä Pienperheyhdistys… tiedättekö taustan? Viisikymmentä vuotta sitten ryhmä Ensikodissa asuneita äitejä perusti AU-yhdistyksen ja alkoi taistella lasten oikeuksien puolesta. Mikseivät kaikki Suomen lapsiperheet lähtisi taistelemaan näistä asioista yhteisrintamana?

– Ehkä silloin myös tämän maan lapset saisivat vihdoin tasa-arvoisen lapsuuden, samat oikeudet ja mahdollisuudet, toinen äiti jatkaa.

Mikä helpottaisi kaikkien lapsiperheiden taloudellista kireyttä?

– Asumiskulut alas, ja se koskee koko maata. Verotuksessa pitäisi myös paremmin alkaa huomioida erilaisia perhetilanteita. Kahden vanhemman perheissäkin on jo taloudellisia ongelmia. 80-luvulla perheet otettiin paremmin huomioon verotuksessa, ja lapsilisän ostovoima oli ihan toista kuin tänä päivänä. 80-luvulla lähdettiin lapsilisäpäivänä shoppailemaan, tänään täytetään jääkaappi Lidlin avulla!

Alkaa olla myöhä, on aika lopettaa ja lähteä kotiin. Naiset pukevat takkeja päälleen. Yksi naurahtaa, silittää toppatakkiaan.

– On Tokmannin vaatteet ja Stockmannin vaatteet. Ai mikä ilo, kun alennettu tuote osuu kohdalle silloin kuin sitä tarvitsee.

– Mä löysin vedenkeittimen kirppikseltä.

– Ja minä lapselle talvisaappaat kolmella kympillä...

Perhekahvilan ulko-ovi loksahtaa kiinni. Viisi naista sulautuu Helsingin alkuillan ruuhkaan niin tavallisina, etteivät he erotu kadun kanssakulkijoista millään tavalla.

Päivitetty 31.10.2020 – Ilmestynyt 12.4.2019

2 kommenttia