Kymmenen vuotta sitten auto­muotoilussa elettiin jännittäviä aikoja. Kiehtova uutuus – sähköauto – oli yleistymässä, ja nämä menopelit erottuivat edukseen katukuvassa. BMW:n pieni i3 kulki kapeilla renkailla, sen takaovet avautuivat jännästi ja katto oli aistikkaasti erivärinen kuin loppu- auto. Mitsubishin i-MiEV taas oli kuin pieni sähköinen muna pyörillä. Itselläni oli vähän aikaa käytössä Nissan Leaf, joka näytti kutakuinkin aggressiiviselta Muumipeikolta tulevaisuudesta.

Tuntui, että automuotoilijat olivat ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin elossa. Autoilussa oli edistyksen makua.

Kun pikakelataan kymmenen vuotta eteenpäin, muotoilu ei vaikutakaan enää niin progressiiviselta. Nissan Leaf näyttää nykyään maailman tavallisimmalta autolta. Mitsubishi i-MiEVin valmistus on Wikipedian mukaan lopetettu ”täysin”, mutta isoimman konservatiivisuushypyn on kuitenkin ottanut BMW. Sähköiselle manttelinperijälle i4:lle on jostain syystä isketty valtavat ilmanotto­aukot keulaan, jotka sähköautossa ajavat lähinnä koristeen virkaa. Takapuskuriin taas on muotoiltu kolot, jotka nopeasti vilkaistuna muistuttavat erehdyttävästi pakoputkia, joita ei sähkö­autossa ole. Mitä tapahtui?

Yleisesti tarjottu selitys on, että sähköautoilusta on tullut normaalia, eikä muotoilun avulla enää tarvitse viestiä edelläkävijyyttä. Mutta oma teoriani on, että koska netissä on pieni konservatiivinen joukko miehiä, jotka vastustavat henkeen ja vereen sähköautoja – kutsutaan heitä vaikka Sepoiksi – niin muotoilussa on vedetty käsijarrusta. Ja koska Sepon puheissa auton ainoa oikea voimanlähde on diesel ja Lappiin on pystyttävä ajamaan pysähtymättä, valmistajat ovat ryhtyneet varovaisiksi.

Sähköautoilua on ruvettu häpeämään.

Siksi vanha muotoilun mantra "form follows function” onkin vuonna 2022 muuttunut muotoon ”form follows Seppo”.

No, onko sillä loppupeleissä mitään väliä, miltä menopeli näyttää, kunhan sillä pääsee paikasta toiseen? Kyllä, koska se heijastaa asennettamme tulevaisuuteen. Vielä 1980-luvulla ajatus kotitalous­roboteista ja videopuhelimista tuntui kihelmöivältä ja jännittävältä. Prince lauloi, että aikoo juhlia niin kuin olisi vuosi 1999. Kaukana häämöttävä uusi vuosituhat tuntui loistokkaalta. Se vaikutti ajalta, jolloin teknologia olisi jo ratkaissut kaikki ongelmat.

Nyt kun uusi vuosituhat on jo parikymmentä vuotta vanha, on optimismi karissut. Imuroivat robotit ja kuvapuhelut ovat arkipäivää, mutta kukaan ei varsinaisesti hypi ilosta, kun luvassa on Teams-kokous. Robottiakin saa olla auttamassa kynnyksen yli. Elokuvat ovat joko jatko-osia tai uusia versioita vanhoista. Uusia puhelinmalleja tulee markkinoille, mutta ne eivät olennaisesti eroa vanhoista.

Ja jos joku sanoo, että pitäisi juhlia niin kuin olisi vuosi 2039, mitä se edes tänä päivänä tarkoittaa?

Sanotaan, että kaiken muun saa menettää paitsi toivon. Sähköautojen muotoilu kertoo minulle, että kukaan ei nyt jostain syystä usko tulevaisuuteen. Ja jos minulta kysytään, se on pahempaa kuin kaikki raportit ilmaston­muutoksesta yhteensä.