Pertti Salovaaran, 48, elämä muuttui alkukesästä, kun Anna-vaimo ilmoitti hakevansa avioeroa neljän yhteisen vuoden jälkeen. Vanhemmat ja Isabella-tytär, 4, ja asuivat komeassa 280-neliöisessä omakotitalossa järven rannalla Lempäälässä. Juhannusviikolla vaimo ja lapsi muuttivat talosta pois, ja Salovaara jäi yksin mittailemaan seitsemän huoneen seiniä.

Salovaara aikoi ensin laittaa vuonna 1897 rakennetun pitsihuvilamaisen omakotitalonsa myyntiin.

– Sitten rupesin ajattelemaan, etten ikimaailmassa enää löydä näin upeaa taloa kaupungin keskustasta järven rannalta. Sattuma puuttui peliin ja remppamiehemme ehdotti, että hän voisi perheineen vuokrata talon. Vuokrasin kalusteineen päivineen.

Pertti muutti elokuun alussa vuokrakolmioon Lempäälän keskustaan. Ensimmäistä kertaa 25 vuoteen hän asui ja eli yksin.

– Se on taito, jota en osaa. Keskustelin ammattiauttajien kanssa, ja he kehottivat minua löytämään itseni: mitä jos opettelisit tuntemaan sen henkilön, jonka kropassa asut? Se tuntui hyvältä, joskin pelottavalta ajatukselta.

– Opettelen nyt tuntemaan sen ihmisen, yksinäisyyttä sureva Salovaara sanoo.

Salovaara yrittää löytää tasapainon yksinelämiseen: olla yksin, mutta ei yksinäinen.

– Kyllä minua yksinäisyys vaivaa. En kaunistele yhtään. On vaikeaa olla ja elää yksin. Minulla on kävelymatkan päässä baari, missä on aina kavereita ja voin pelata biljardia. Se auttaa.

Uudesta rakkaudesta Salovaara ei haaveile.

– Verkkoja ei ole vesillä, ei niin minkäänlaisia. Etenen nyt ihan rauhallisesti. Olen iloinen, että välit Annaan ovat hyvät. Tunteita on kuitenkin yhä pelissä. Jos on joskus rakastanut toista ihmistä, miksi haluaisit hänelle pahaa tai huonot välit?

Haastattelua seuraavana päivänä on Pertin 48. syntymäpäivä. Isabella-tytär puolestaan vietti neljättä syntymäpäiväänsä pari päivää isäänsä ennen.

– Juuri tänään kävimme Annan kanssa ostamassa yhdessä tarvikkeita Isabellan viikonloppuna pidettäviin juhliin. Kun kysyin, keitä Isabella haluaisi synttäreilleen vieraaksi, hän vastasi ”isän”. Se oli ihana kuulla.

Salovaaralla on kaksi muutakin tytärtä aiemmasta avioliitosta näyttelijä Elina Rintalan kanssa. 13- ja 18-vuotiaat lapset asuvat Tampereella äitinsä kanssa.

– Meillä ei ole vuoroviikkosysteemiä, vaan näemme satunnaisen säännöllisesti joka viikko.

Pertti Salovaara työskenteli keskustan kansanedustajana vuosina 2003–11. Hän olisi oikeutettu paljon puhuttuun kansanedustajan sopeutumiseläkkeeseen.

– En sitä kuitenkaan nosta enkä ole koskaan nostanut. Minulla on muita tuloja. Pärjään kyllä. Eihän leipä niin leveä ole kuin ennen, mutta ei tässä nälkää ole nähty, Salovaara vakuuttaa.

Kahdeksan vuotta eduskunnassa istunut Salovaara mainitsee seuranneensa kiinnostuneena Jani Toivolan ja Touko Aallon sairauslomia ja työuupumuksia. Salovaara itse joutui 2008–09 pitkälle sairauslomalle työuupumuksen ja masennuksen vuoksi.

– Sittemminhän selvisi diagnoosini oikea laatu eli sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Täytyy toivoa, että esimerkiksi Touko Aalto saa itsensä kuntoon. Parin viikon sairausloma ei kyllä riitä. Kansanedustajan työssä on valtavasti paineita. Väittäisin, että mahdollisuus uupua on kansanedustajana suurempi kuin monessa muussa työssä, Salovaara huomauttaa.

Salovaaran mielestä kansanedustajan laiskuus on myytti.

– En nähnyt yhtään laiskaa kansanedustajaa. Talo on täynnä ahkeria ihmisiä, joita ajaa näkemys siitä, miten maailmasta tehdään parempi paikka. Aika on silti kortilla. Jos viikossa on yksi vapaa ilta, rakenna siinä sitten kestävää ihmissuhdetta tai suhdetta lapsiin.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on sairaus, joka on määrittänyt Pertti Salovaaran elämää viimeiset kymmenen vuotta. Julkisuuteen hän kertoi sairaudestaan vasta 2014, kun hän julkaisi runokokoelman Vastustaa.

– Mielialahäiriö on maksanut minulle kaksi avioliittoa, työn ja perheen. Aika paljon menetyksiä. Kalliit on laulujen lunnaat, kuten Eino Leino sanoi.

Salovaara on täysin sujut sairautensa kanssa. Kun hän kertoo siitä, tuhansista radiolähetyksistä tuttu pehmeä ääni soljuu innostuneesti.

– Haluan auttaa ihmisiä ymmärtämään, mitä kaksisuuntainen mielialahäiriö merkitsee. Olen tehnyt paljon kokemusasiantuntijaluentoja mielenterveysyhdistyksissä ja -päivillä. Luentoni nimi kertoo olennaisen: Jokainen meistä voi sairastua. Se on totta, vaikka ihmiset niin helposti ajattelevat, että ”enhän minä voi oireita saada tai tuollaista kokea”.

Salovaara korostaa lääkityksen merkitystä. Hän huomauttaa, että kestää keskimäärin seitsemän vuotta, ennen kuin kullekin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivälle löydetään oikea lääkitys.

– Minä olin onnekas, ja sain oikeat lääkkeet kolmessa vuodessa. Niiden ansiosta voin elää normaalisti. Ihmisten lääkevastaisuus ärsyttää! Kysymys ei ole psyykkisestä sairaudesta, vaan fysiologisesta häiriöstä, johon reagoidaan psyykeellä. Lääkkeillä torjutaan aivojen fysiologista virhettä.

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä mielialat vaihtelevat voimakkaasti masennuksesta maniaan, mutta tuntemusten kesto vaihtelee. Tunnetilat voivat olla pitkiä tai pätkiä ja siltä väliltä.

Salovaara on kertonut, että vuodet 2007–10 menivät kuin usvassa eikä hän edes muista, mitä niinä vuosina tapahtui. Silloin oikeaa lääkitystä juuri etsittiin.

– Minullakin kokeiltiin ensin depressiolääkkeitä, mutta ne ovat aivan väärät. Masennuslääkkeet voivat jopa pahentaa tilaa, masinoida mielen nousuja ja laskuja suuremmiksi. Koin itseni synkäksi, näköalattomaksi, kaikin puolin arvottomaksi, Salovaara kuvaa.

Nousuvaiheessa taas iski kaikkivoipaisuuden riemu.

– Se on suorastaan orgastinen tunne siitä, että minä olen maailman tärkein ihminen. Isäni kärsi samasta sairaudesta. Hän saattoi viikossa hommata kolme työpaikkaa, paiskia hetken hulluna hommia kunnes hän yhtäkkiä katosi. Hänet löydettiin piileskelemästä Lapista kelohonkamökistä.

Pertti Salovaaran mukaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntyyn vaikuttaa kaksi tekijää: sukuperimänä usein kulkeva alttius sekä jokin laukaiseva tekijä. Se voi olla vaikkapa stressi, työuupumus, masennus tai iso elämänmuutos.

– En parane tästä koskaan, mutta turha surkutella. Lääkkeillä pääni pysyy kasassa, ja hyvä niin. Niin on hyvä, kun käy.

Radioon tai televisioon Salovaara voisi palata.

– Olen ikärasismin kohteena. On hassua, että Suomessa palvotaan nuoruutta. Esimerkiksi USA:ssa televisiossa kunnioitetaan ja arvostetaan työkokemusta.

Tänä syksynä Salovaaran piti palata juontajana ruutuihin, kun Alfa-tv:llä oli tarkoitus alkaa Viimeinen tähdenlento -niminen ohjelma. Jope Ruonansuun tuottamassa ohjelmassa toteutetaan suomalaisten toiveita, pieniä tai suuria.

– Valitettavasti ohjelmaa jouduttiin siirtämään Jopen syövän takia. Sovimme, että ohjelmaa aletaan esittää sitten, kun Jope saa ruokatorvensyövästään puhtaat paperit.

Useita kertoja Suomen parhaaksi radioääneksi valittu Salovaara kuuntelee radiota enää vaikoidusti.

– Radio Suomipopin Aamulypsyä jaksan kuunnella, samoin Yle Puhetta. Kun soittolistat aikoinaan tulivat, niiden piti vapauttaa toimittajan käsiä. Tuntuu, että on käynyt päinvastoin: sisältö on vain köyhtynyt. Radioita vaivaa varovaisuus, Salovaara analysoi.

Pertti Salovaaran mielestäni hyvän toimittajan pitää olla ”perspektiivikko”.

– Se on keksimäni termi sille, että toimittaja luo näkökulmia ja antaa perspektiiviä asioihin. Kaikkea ei tarvitse pureskella valmiiksi.