Redin kauppakeskuksen alakertaan Helsingin Kalasatamassa on avattu uusi S-market, jota mainostetaan kaupungin suurimmaksi. Kauppa on väljä ja valaistu lämpimästi. Tuoreet paprikat, kurpitsat, sesongissa olevat satsumat ja syvän tummanvihreät kesäkurpitsat ottavat asiakkaan vastaan. Fresh.

Hedelmähyllyjen jälkeen aukeaa paistopiste, jonka vieressä on kahviautomaatti. Kuin lupauksena tauosta, kahvin ja pullan tuoksut sekoittuvat toisiinsa.

Kahvipisteen takana on leivoshylly. Sattumalta monet paakkelssit menevät juuri sinä päivänä vanhaksi. Hylly loistaa neonpunaisia alennuslappuja. Vaniljaiset, suklaiset, mansikkaiset, mustikkaiset, täytetyt ja rullatut kakut odottavat noutajaa. Ruokahävikin riski leijuu ilmassa.

Kaupan takaseinälle on tuoretiskin lisäksi sijoitettu kokonaisia pieniä ravintoloita, joista saa esimerkiksi sushia ja broilerinsiipiä. Nopeaa ja vaivatonta!

Makeishyllyjä on usean kymmenen metrin verran. Kiiltelevät, pulleat sipsipussit seisovat terhakkaasti keltaisina ja punaisina riveissään. Kauden herkkuja, eli halloween-makeisia, glögiä ja suklaata on aseteltu puulaatikoihin keskelle käytävää. Tunnelma tavoittelee maalaismarkkinoita.

Ilman kontekstia tämä kaikki on vain materiaa, jota ihminen muuntaa kehossaan energiaksi ja massaksi. Tässä ajassa ruoka ei kuitenkaan koskaan ole vapaa merkityksistä.

Karkit, sipsit, snäksit ja snapsit. Näitä kaikkia pitää ongelmana lääkäri Pekka Puska. Kansanterveyteen erikoistunut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen entinen pääjohtaja on huolissaan suomalaisten lihomisesta, ja hän syyttää siitä ruokaympäristöä. Toisin sanoen sitä, miten ruoka on meille esillä, kuinka helposti törmäämme epäterveelliseen ruokaan tai mainoksiin siitä lähes missä hyvänsä.

– Suomalaisten geenit eivät ole viimeisen vuosikymmenien aikana muuttuneet, mutta elintarvikeympäristö on. Kyllä se ruoka on avainasemassa tässä muutoksessa, Puska sanoo.

Lihavuuskeskustelu on ikiliikkuja suomalaisessa mediassa. Se käynnistyy aika ajoin uudelleen, ja jutuissa kerrotaan samat faktat. Joka neljäs suomalainen on lihava, eli painoindeksi on yli 30. Ylipainoisia on kolme neljästä aikuisesta. THL ennustaa, että määrä jatkaa kasvamistaan.

Keskustelua lihavuudesta käyvät yleensä samat, tutut osapuolet. Suomalaisten pulskistumisesta on Puskan lisäksi huolissaan myös painoon erikoistunut lääkäri, Terve paino -yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Mustajoki.

Mustajoki ja Puska pitävät lihavuuden yleisyyttä ja siitä koituvia ongelmia yhteiskunnallisena huolena, johon tulisi puuttua politiikan keinoin.

Puskan ja Mustajoen kanssa peistä mielipidepalstoilla taittavat Syömishäiriöliiton edustajat ja lihavuusaktivistit. Heidän mielestään yhteiskunnan ongelmana on lihavuuteen liittyvä stigma ja kulttuurinen läskiviha. Esimerkkejä näistä ilmiöistä esitellään kirjailija ja aktivisti Raisa Omaheimon tuoreessa kirjassa Ratkaisuja läskeille.

Molemmat osapuolet ovat tavallaan oikeassa, sanoo terveyssosiologian professori Piia Jallinoja. Hän on tutkinut terveyden ja ravitsemuksen välisiä jännitteitä sekä julkista ruokakeskustelua Suomessa.

Väestötasolla saamme jatkuvasti enemmän energiaa ruoasta kuin tarvitsisimme. Samalla kun liikunta on vähentynyt ja työelämä muuttunut fyysisesti kevyemmäksi, on autoilu ja somen selaaminen niska mutkalla lisääntyneet.

Toisaalta lihavien syrjintä on aito ongelma, ja paino saa terveyskeskustelussa ylikorostuneen roolin. Yksilön eletty elämä tunteineen jää näkymättömiin.

– Uskon, että näiden näkemysten väliltä olisi mahdollista löytää synergiaa, Jallinoja sanoo.

Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian apulaisprofessori Hannele Harjunen on samaa mieltä Jallinojan kanssa, että eri alojen ihmiset voisivat tehdä paremmin yhteistyötä. Näkemysten yhteensovittamisessa riittää tekemistä.

Harjunen toteaa, että vaikka elintarviketeollisuus on osatekijä väestötason lihomisessa, on yhteiskunnan eriarvoisuus ruokakaupan valikoimaa suurempi ongelma. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sosioekonominen asema vaikuttaa sairastavuuteen ja lihavuuteen.

– Elintarviketeollisuuden demonisoimisen sijaan terveyspuolen ihmiset voisivat kiinnittää huomiota siihen, onko ihmisellä varaa, tietoja ja taitoja koostaa itselleen sopivaa ruokavaliota, Harjunen sanoo.

– Ymmärrän toki sen, että verotukseen on helpompi puuttua kuin ihmisten köyhyyteen.

Ruokaa on tarjolla enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan. Samalla ihmisten keskimääräinen varallisuus on kasvanut. Ruokaan kulutetaan enemmän rahaa kuin ennen, mutta se vie pienemmän osuuden tuloista. Ravintolakulttuuri on monipuolistunut ja ulkona syöminen yleistynyt verrattuna takavuosikymmeniin. Lounaspaikoissa on usein buffet-pöytä, josta on helppo ottaa enemmän kuin tarvitsisi.

Ruokaa on myös paikoissa, joissa sitä ei ennen ole ollut, kuten apteekkien ja postitoimistojen kassoilla. Kouluissa on limsa- ja karkkiautomaatteja. Kaduilla on street food -autoja. Joissakin elokuvateattereissa voi syödä kokonaisen aterian alkoholijuomineen. Ennen kuin elokuva alkaa pyöriä, täyttyy valkokangas pikaruokaravintoloiden, energiajuomien ja eineksien mainoksista.

– Snack-kulttuurin tulo on eräs keskeinen murtumakohta ruokakulttuurissa. Aterioiden lisäksi tarjolla on paljon välipaloja, joita voi olla vaikea vastustaa, Jallinoja sanoo.

Myös terveellistä ja tuoretta ruokaa on saatavilla, edullisemmin kuin yleisesti kuvitellaan. Se mikä pistää kaupoissa silmään, ei olekaan vain makeisten ja sipsien määrä. Enemmän ihmetyttää kaiken ruuan määrä. Aivan tavallisessa lähi-K-marketissa saattaa soijakastikkeita olla yli kymmenen erilaista hyllyssä. Elintarvikeympäristö on päinvastaisessa tilanteessa kuin varsinainen ympäristö: uusia lajeja syntyy jatkuvasti lisää.

Yksi ihminen ei tarvitse kymmentä erilaista soijakastiketta, Jallinoja sanoo, mutta jos ihminen saa valita, niin yksi haluaa luomua, toinen vähäsuolaista, kolmas halvinta ja neljäs munkkiluostarissa tehtyä.

– Se on osa konsumerismin voittokulkua, eli ruoasta on tullut kuluttamisen objekti, Jallinoja sanoo.

– Ruoka tarjoaa viihdykettä, identiteetin rakennuspalikan, tyydytystä epävarmuuden hetkellä.

Fyysisestä maailmasta elintarvikeympäristö jatkuu mediaan, niin perinteiseen kuin sosiaaliseen. Somen ruokasuhde vaihtelee ankarasta lempeään. On resepti-iloittelua ja kokkausvinkkejä. Fitness-tileillä esitellään ”oikeita” ja ”vääriä” tapoja syödä ja liikkua. Langanlaihat naiset muhkeissa pakaroissaan esittelevät parsakaaliannoksiaan.

Vastapainoksi somesta voi löytää myös lihavia kehoja joogaamassa, kuntosalilla, nostamassa painoja, tanssimassa ja juoksemassa. Lehtijuttujen kuvituskuvissa näkyy yhä “päättömiä läskejä”, eli kuvia lihavista keskivartaloista ilman kasvoja, yleensä mittanauhan kanssa. Niihin verrattuna on radikaalia nähdä somessa lihavia kehoja nauttimassa tavallisesta, terveestä elämästä.

– Ei se some ole mikään automaattinen paha, sanoo ravitsemusterapeutti Anette Palssa, joka jakaa itsekin Instagramissa tietoa työstään.

Somen algoritmit on mahdollista kouluttaa tarjoamaan omaa arvomaailmaa tukevaa sisältöä. Sellaisen sisällön taas voi hiljentää, mitä ei halua nähdä. Se edellyttää sitä, että tulisi tietoiseksi siitä, mikä on itselle hyväksi ja mikä ei.

– Sen sijaan iltapäivälehtien otsikoille en voi mitään. Varo tätä, tee tätä, älä tee näin. Käyttäytymistutkimuksesta tiedetään, että pelottelu, uhka tai riski ei riitä motivoimaan muutosta toiminnassa.

Koska kovistelu ei toimi, on keksittävä muuta. Terve paino -yhdistys on laatinut listan politiikkaehdotuksista elintarvikeympäristön muuttamiseksi. Elintarvikeyritysten pitäisi muuttaa tuotteidensa koostumusta terveellisempään suuntaan. Siis vähentää rasvaa, suolaa ja sokeria. Monet yritykset ovat näin tehneetkin.

Tuore esimerkki on Euro Shopper -energiajuoman, eli ES:n reseptin muutos. Nuorten parissa suositun juoman sokeri- ja suolapitoisuutta vähennettiin heinäkuussa 2022.

Uusi litku ei maistu. ES:n myynti on vähentynyt.

Terve paino -yhdistyksen mielestä energiajuomien myynti alle 15-vuotiaille pitäisi kieltää kokonaan. Yhdistys ajaa myös sokerisen ja rasvaisen ruuan markkinointikieltoa lapsille. Se on energiajuomakiellon ohella toimi, josta monet ovat samaa mieltä. Lisäksi yhdistys vaatii ruokapakkauksiin selkeitä merkintöjä, jos tuote sisältää paljon sokeria, rasvaa, suolaa tai energiaa.

– Sydänmerkki tarkoittaa kohtuullisen hyvää tuotetta. Maailmalla on kehitetty tiukempaa liikennevalosysteemiä, eli vihreitä, keltaisia ja punaisia merkintöjä ruuille, Pekka Puska kertoo.

Liikennevalosysteemi on herättänyt paljon kritiikkiä. Syömishäiriöliitto ja ravitsemusterapeutit suosittelevat, ettei ruokia luokiteltaisi hyviin ja pahoihin tai terveellisiin ja epäterveellisiin.

– Monet asiakkaani ihmettelevät, kuinka he voivat olla lihavia, vaikka he eivät koskaan syö hampurilaisia tai pitsaa. Se johtuu siitä, että mikään yksittäinen ruoka ei aiheuta ongelmia, Palssa sanoo.

Myös paljousalennuksista pitäisi luopua, kuten alkoholinkin kohdalla on tehty, Pekka Puska sanoo. Sellaisiin voi törmätä varsinkin kioskeissa. Viisi patukkaa viidellä eurolla, kirkuu tarjous. Kahvi ja pulla erikseen kaksi euroa kappale, yhdessä yhteensä vain kolme euroa, huutaa toinen. Kaksi karkkipussia neljällä eurolla!

– R-kioski on järkyttävä lihavuuskauppa, Puska sanoo.

Sokeriveroa Terve paino -yhdistys ajaa voimakkaasti. Yhdistyksessä ajatellaan, että runsaasti sokeria sisältävien tuotteiden korkeampi hinta ohjaisi kulutusta toisaalle. Samalla vero kannustaisi elintarvikeyrityksiä suunnittelemaan ruokia, joihin vero ei iskisi niin lujaa.

– Se on talouselämän laki. Hinta nousee, kulutus vähenee, Puska sanoo.

Palssa pitää paljousalennuksista luopumista ja suklaapatukoiden kieltämistä kassan luona hyvinä tavoitteina, mutta epäilee niiden toteutusta.

– Voidaanko me kapitalistisessa yhteiskunnassa sanoa kauppiaalle, että vähennä myyntiä?

Britanniassa haittaveroja on vastustettu työväenluokan polkemisen välineinä. Hannele Harjusen mukaan terveysvalistus on usein hyvin keskiluokkaista. Oletetaan, että ihmisellä on sellaisia resursseja itsestään huolehtimiseen, kuten aikaa ja rahaa. Sellainen valistus ei huomioi kahta työtä tekevää ihmistä, joka tuskin ehtii mikroateriaa välissä lämmittää.

– Haittaveroilla ei auteta ihmisiä, joiden taloudellinen tilanne on jo valmiiksi heikko, Harjunen sanoo.

Elintarvikeympäristöön puuttuminen on väestötason toimi. Tausta-ajatuksena on, että terveellisempi ruokavalikoima vähentää yksilön painetta omista valinnoistaan.

– Ylivoimainen enemmistö ylipainoisista haluaisi laihtua, mutta se on nykyisessä ympäristössä vaikeaa, Pekka Puskakin sanoo.

Toinen näkökulma on hoitaa syitä vinoutuneen ruokasuhteen takana. Se, että ruokaa on tarjolla, ei vielä selitä sitä, miksi ja miten ihmiset sitä syövät.

– Olen toiminut ravitsemusterapeuttina 20 vuotta. Tiedän, että painonnousuun vaikuttavat kiire, stressi, elämän murheet, tunnesäätelyn ongelmat, ajankäyttö, mielihalut. Se, että on pimeä ilma ja haluaa jotain hyvää, Palssa sanoo.

Syömishäiriöliiton näkökulmasta väestötason katse tulisikin siirtää lihavuudesta eriarvoisuuteen. Kenties lihavuuden ennaltaehkäisemiseksi tehokkainta politiikkaa olisikin rahan laittaminen mielenterveyden hoitoon ja perheiden tukemiseen.

Jallinojakin uskoo, että stressin vähentäminen, paremmin nukkuminen ja iloa tuovan liikkumisen lisääminen arkeen olisi sokeriveroa parempi ratkaisu.

Ehkä sitten ne kurpitsat ja kakut kaupan hyllyllä olisivat vain sitä, mitä ne ovat. Ruokaa.

Päivitys: Otsikkoa muutettu 11.11. – Ilmestynyt 3.11.2022