Eräänä päivänä eräs lapsi kysyi itkien äidiltään, että miksi sinun pitää olla niin köyhä.

– Pyysin äitiä kysymään lapselta, mikä olisi sellainen asia, jonka lapsi haluaisi ja joka saattaisi lievittää mielipahaa. Kun lapsi sen keksii, annamme sen hänelle, Heidi Jaari sanoo.

Jaari istuu hyväntekeväisyysjärjestö Apuna ry:n toimitilan lattialla Helsingin Kontulassa ja täyttää pusseja sämpylöillä. Taustalla Helmi, Hanna, Suvi, Kirsi ja Ville pakkaavat ruokaa muovikasseihin.

Ruoanjakopäivä on alkanut aamuseitsemältä ja kestää myöhään iltaan. Päivän aikana vapaaehtoisten joukko pakkaa satoja ruokakasseja, joita kuljetusrinki kuskaa perheille ympäri pääkaupunkiseutua. Jokainen perhe saa monta kassia.

Yhdessä on muun muassa leikkeleitä ja juustoja, toisessa jauhelihaa ja kanaa, kolmas pursuaa vihanneksia ja etenkin lasten toivomia hedelmiä.

Kassirumbaa organisoiva Tiina Kåla katsoo listaa.

– Seuraavaksi yksi aikuinen ja viisi lasta.

Suvi alkaa poimia kasseihin kaurahiutaleita, spagettia, hapankorppuja ja donitseja. Äkkiä hän pysähtyy ja alkaa tuijottaa laatikoita.

Mitä nyt?

– Mietin, että mikä olisi tarpeeksi. Paljonko pitää laittaa, että se riittäisi viidelle lapselle viikoksi?

"Eräs oppilas oli todennut keskiviikkona opettajalle, että tänään pitää syödä paljon, koska isä saa rahaa vasta perjantaina eikä kotona ole ruokaa.”

Huhtikuussa 39-vuotias, kahden lapsen äiti Heidi Jaari oli umpiuupunut. Kun Jaaria haastateltiin MTV:n uutisiin, nainen oli kalpea ja totinen. Hän paiskoi pitkiä päiviä auttaakseen perheitä, jotka kirjaimellisesti kärsivät nälkää.

Kun koulut ja päiväkodit suljettiin koronan takia, kotiin jääneet lapset tarvitsivat yhden lisäaterian päivässä ja monista perheistä loppui ruoka. Avuntarvitsijoiden määrä räjähti käsiin.

– Kouluruoan jako oli hyvä, mutta se ei riittänyt. Ensin tilasin perheille ruokakasseja, mutta koronan takia kuljetus ruuhkautui pahasti. Aloimme siis itse ostaa ruokaa, pakata kasseja ja kuljettaa niitä perheille. Siihen tarvittiin muutama iso jääkaappi, pakastin ja vapaaehtoisista koostuva jakorinki.

Finnairilla lentoemäntänä työskentelevä Jaari on toinen pääkaupunkiseudulla toimivan Apuna ry:n avustusryhmän ylläpitäjistä.

Ryhmä ohjaa Facebookissa avun tarvitsijat ja auttajat yhteen. Tällä hetkellä ryhmän koko on jo yli 10 000 henkeä, josta puolet ovat avuntarvitsijoita.

Toiminta perustuu yksityisten lahjoituksiin, joiden avulla yhdistys pystyy antamaan myös suoraa ruoka- ja vaateapua vähävaraisille perheille. Säännöllistä ruoka-apua saa noin 3000 perhettä.

"Kuulin pienestä tytöstä, joka oli kävellyt koko pitkän pakkastalven liian pienissä kumisaappaissa, koska talvikenkiä ei ollut. Päätin, ettei näin saa koskaan olla, jos meillä on pienikin mahdollisuus puuttua asiaan.”

Jaari oli kerran ajamassa töihin, kun eräs äiti soitti. Kolme lasta oli tulossa koulusta, ja jääkaapissa oli vain yksi jugurtti. Jaari käänsi auton ympäri ja vei perheelle ruokalahjakortin.

Äkkiä yksi pakkaajista purskahtaa itkuun. Kaikki ovat itsekin äitejä, ja jokaisen sydäntä koskee nähdä, millaisessa hädässä jotkut perheet elävät.

Apuna ry ojentaa auttavan kätensä, kun yksinhuoltajan sähköt katkeavat kesken iltaa maksamattoman sähkölaskun takia tai kun Kelan päätöksiä odotellessa perhe joutuu olemaan rahatta hakemusten yhdentoista viikon käsittelyajan tai seitsemän viikon valitusajan.

– Vielä viisi vuotta sitten en tiennyt näin valtavan ongelman olemassaolosta. En tiennyt niin monen lapsen arkisesta kamppailusta ja vanhempien kauhusta, miten selvitä vailla rahaa ruokaan. Meillä on lapsia, joille ostamme adhd-lääkkeitä ja aikuisia, joille ostamme insuliinia, kun Kelalta ei saa maksusitoumusta.

Jaarin mukaan hyvinvointivaltio on sanana jäänne, niin kuin ”ilmainen terveydenhoito”. 

– Eletään yhteiskunnassa, jossa eräskin äiti joutui miettimään, ostaako sairaalasta kotiutetulle, kätensä murtaneelle lapselle kipulääkettä vai jauhelihaa, koska molempiin ei ollut varaa!

"Kuvittele äiti, joka miettii, mitä sanoisi lapselleen, joka iltakahdeksalta valittaa nälkää ja joka on syönyt lounaan viimeksi koulussa. Jääkaappi on tyhjä, Kela on lopettanut yhtäkkiä toimeentulotuen maksamisen. Tilillä on 16 senttiä. Äiti sanoo lapselleen: ’Koeta saada unta, kohta on aamu ja saat koulussa ruoan.’ Samalla äiti tiedostaa, että jos olisi perjantai, silloin ei voisi luvata edes sitä.”

Aikanaan Jaari alkoi selvittää, mihin pieneksi jääneitä lastenvaatteita voisi lahjoittaa. Facebookin kautta hän tapasi henkilön, joka oli perustanut ”Apua vähävaraisille pääkaupunkiseudulla” -ryhmän.

– Järjestimme kolme hyväntekeväisyystapahtumaa, joihin perheet saivat tulla hakemaan vaatteita ja muuta tavaraa. Mutta ihmisten kanssa jutellessa selvisi, että akuutimpi tarve oli ruoalle.

Jaari alkoi Facebookissa pyytää lahjakortteja, joilla hän kävi ostamassa ruokaa perheille. Vuoden aikana toiminta kuitenkin paisui, joten vuonna 2016 yhdistys rekisteröitiin ja se sai virallisen rahankeruuluvan.

Tänään Jaari pyörittää yhdistystä Merja Rantasalmen kanssa. Jaarin vastuulla on muun muassa rahankeruu ja hätäavun pyörittäminen, Rantasalmi pitää yhteyttä perheisiin ja tekee ruoanjakolistat.

Yhdistys saa satoja viestejä päivittäin, ja naiset ovat tavanneet jokaisen perheen. Tositteet, juttelu ja kohtaaminen estävät väärinkäytökset – tosin koronan aikana perheitä ei ole voitu kohdata kasvokkain.

Tarina pienen tytön kumisaappaista raastoi, joten Apuna ry alkoi järjestää kahdesti vuodessa lahjoitustapahtumia kesä- ja talvikausia varten, jotta lapsilla olisi säänmukaiset varusteet Suomen oloihin – vaatteita on myös aikuisille.

Yhdistys jakaa muun muassa koulujen alkaessa reput ja koulutarvikkeet, maksaa syntymäpäiväjuhlia sekä harrastuksia vähentääkseen lapsien sosiaalisen eriarvoisuuden kokemusta.

Yhdistys järjestää myös lapsille lomaruokailua sekä täyttää näiden kesätoiveita.

Monen lapsen kesähaaveena on Linnanmäen ranneke, mutta joskus haaveet ovat liikuttavan vaatimattomia: ”Jos saisi kerran ostaa jäätelön jäätelökioskista.”

"Lapsi oli odottanut joulua innoissaan. Joulun jälkeen hän oli todennut opettajalle pää painoksissa, ettei joulua ollut tänäkään vuonna kotona, mutta toiveikkaana todennut, että ehkä ensi vuonna sitten.”

Monet tekijät suistavat aivan tavallisia perheitä ahdinkoon: sairastuminen, työttömyys, hometalo, avioero, onnettomuus.

– Sen jälkeen perheiden tilannetta alkaa kiristää byrokratia. Kun tuesta päätetään, yksilöllisiä tilanteita ei huomioida päätöksiä tehtäessä, ja ihmiset putoavat järjestelmän aukkokohtiin.

Usein yhteydenotot tulevat öisin, mikä Jaarin mukaan kertoo siitä, ettei ahdistus ole antanut nukkua. Monet perheet yrittävät selvitä viimeiseen asti ja ottavat yhteyttä vasta, kun jääkaapissa on enää valo tai äitiä uhataan lapsen huostaanotolla, jos tämä ei pysty ruokkimaan lasta.

Jos perheen talous on tiukilla, vanhemmat hoitavat lapsen tarpeet ensin. Useimman eivät syö itse juuri mitään, jotta lapselle jäisi sekin vähän, mikä saadaan.

Jaari kertoo nähneensä myös lukuisia kertoja vanhemmilla teipattuja talvikenkiä ja hakaneulalla kiinni pidettäviä liian pieniä takkeja, kun varaa ei ole ostaa itselle mitään. Yksikin edesottamus suistaa vielä syvemmälle ahdinkoon.

– Me olemme usein se viimeinen oljenkorsi, jonka puoleen käännytään, kun apua ei saa enää muualta ja hätä on jo käsillä. Mutta olemme myös pystyneet auttamaan monia perheitä pois kriisistä ja autettavista on tullut auttajia. Tärkeintä on, ettei ihmisiä jätetä hädän keskellä yksin, Heidi Jaari sanoo ja lähtee kantamaan ruokakasseja autoihin.

"Kerran eräs urheiluvaatemerkki lahjoitti meille ylijäämävarastonsa tuotteita. Lahjoitustapahtumasta, jonka järjestimme, löytyi eräälle pojalle upouudet lenkkarit. Nämä olivat hänen ensimmäiset uudet kenkänsä. Voi sitä onnea ja intoa, mikä niiden saamisesta seurasi! Poika oli mukana kahden päivän tapahtumassa. Muistan kuinka juttelin, ihastelin, onnittelin, kehuin ja ihmettelin pojan kanssa kenkiä kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja tämän kahden päivän aikana. Sitä onnellisuutta ja riemua, mikä hänen kasvoillaan loisti, ei voi edes sanoin kuvailla.”

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Heidi Jaarin toimittamasta kirjasta Äiti, minulla on nälkä (Basam Books Oy 2020), joka kertoo tositarinoita vähävaraisista perheistä. Kirjan tuloilla autetaan vähävaraisia perheitä.

Päivitetty 20.9.2020 – Ilmestynyt 9.6.2020