Turun Pansion kaupunginosassa on keskisuuri valkoinen talo nimeltään Höveli. Talossa on terveyskeskus, hammaslääkäri, sosiaalitoimi, pubi ja parturi. Myös K-kauppa ja seurakunnan kahvila. Entisen Osuuspankin konttorin on vallannut Me-talo.

Kun kello on yksi, ensimmäiset alakoululaiset pelmahtavat pankinjohtajan huoneeseen. He syövät välipalaa, tekevät läksyjä ja pimputtavat pianoa. Joskus he ovat päässeet pankkiholvin minidiskoon.

Me-taloon saa tulla kuka tahansa vauvasta vaariin. Paikka on tarkoitettu ihan tavallisille ihmisille, joilla ei tarvitse olla ongelmia. Alun perin Fingerroosin säätiö perusti sen pansiolaisten hyvinvoinnin tueksi. Nyt siellä piipahtelee kaikenikäisiä ihmisiä. Se on ylisukupolvinen paikka.

– Samassa pöydässä voi istua aikuisia, lapsia, työttömiä ja eläkkeellä oleva pankinjohtaja. Aikuiset tutustuvat aika helposti, kertoo talon isäntä Miika Neulaniemi.

Me-talo on käytännössä maksuton toimintakeskus, josta löytyy juttuseuraa ja mukavaa tekemistä. Lisäksi tarjolla on perhetyötä ja kuntouttavaa työtoimintaa.

Miika-isännän työnkuva on laaja. Hän hankkii rahoitusta toiminnalle, pestaa määräaikaisia ohjaajia, toimii esimiehenä ja pitää leivontakerhoa koululaisille.

Hän myös vastaanottaa talolle yrityslahjoituksia. Eräs yritys lahjoitti lavallisen karkkia. Niinpä monessa diskossa on ollut muikeat karkkipalkinnot.

Ada ja Sabina ovat 10-vuotiaita koululaisia, jotka osallistuvat Miikan leivontakerhoon. He kihertävät nyt  kertoessaan isännän sokeripaloista eli mokkapaloista. Taannoiset paistetut banaanit tuntuivat tytöistä ihmeellisiltä.

– Teen tätä työtä rakkaudesta lapsiin, Miika kertoo.

Me-talon isäntä on siviilissä innokas kotileipuri, jolla on taikinajuuri 1800-luvulta.

– Leivonta ylittää kulttuuriset rajat. Pullanteko on kansalaistaito!

Eniten talossa käy 7–10-vuotiaita lapsia, jotka eivät vielä ole löytäneet muuta harrastusta. Talo tarjoaa turvaa. Äidin on helppo soittaa talolle ja kysyä, onko hänen lapsensa siellä.

Lapsilla on talossa parlamentti, johon Ada on hakeutunut jo toistamiseen. Hän teki viime kierroksella ahkerasti vaalityötä äänestäjien joukossa. Vaalilupaus kuului:

– Mä vaan olen niin hyvä tässä.

Parlamentissa lapset puhuvat siitä, mitä talossa pitäisi tehdä.

– Ei pitäisi olla läksykerhoa. Talo auki lauantaina ja sunnuntaina!

Parlamentti on halunnut tehdä hyvää Pansion alueella, kuten siivota ja järjestää ruokajakelua. Lasten kanssa on tehty roskiskävelyitä eli noukittu roskia.

– Lapsilta tulee hyviä ideoita joka päivä. Ei pidä väheksyä sitä, miten suuri ymmärrys ja näkemys lapsilla voi olla, Miika toteaa.

Talossa kokoontuu myös muita toimijoita, muun muassa 4H-kerho, Auralan Settlementti ja Turun sarjakuvakerho.

Yläkerrassa on entinen pankkitoimihenkilöiden virkistystila. Nyt siellä on käynnissä Uno-peli. Nelikymppinen Toni ja Ali sekä ohjaajat Saadiya ja Sara läiskivät korttia.

Toni on käynyt Me-talossa 2,5 vuotta. Hän sai sytykkeen lukiessaan lehdestä tästä Pansion uudesta olohuoneesta. Myöhemmin hän houkutteli paikalle naapurinsa Alin.

– Ensin luulin, että tämä on päiväkoti. Kävin monta kertaa ovella vähän katsomassa mutten uskaltanut tulla sisään. Kerran kävin kaupassa ja tulin katsomaan. Nyt olen täällä melkein joka päivä, Ali kertoo. Tänään hän on paras Unossa.

Houkuttimena ovat ilmainen kahvi ja yhteinen ateria maanantaisin. Silloin syödään hävikkiruokaa, jota saadaan jopa Turun ravintoloista.

Pelaamisen ja kahvinjuonnin lisäksi talon väki käy pelaamassa kentällä mölkkyä, petankkia ja heittelemässä frisbeetä.

– Kun olemme ulkona pelaamassa, moni jää seisomaan ja katsomaan. Pyydämme mukaan, mutta he kävelevät pois.

Ehkä hekin ovat yksinäisiä. Ehkä he jonakin päivänä uskaltavat kurkistaa Me-taloon.

Me-talo on monelle hoitoalan opiskelijalle oiva harjoittelupaikka. Usein he ovat sosionomiksi opiskelevia ja lähihoitajan uralle tähtääviä. Sara, 22, tekee keikkatöitä, jotka hän on löytänyt kännykän Treamer-sovelluksen kautta.

Hän hakee opiskelemaan lähihoitajaksi toista kertaa. Ala tuntuu niin mieluisalta, että hän  aikoo hakea niin monesti, että varmasti tärppää. Saadiya, 23, opiskelee sosionomiksi.

– Tämä on tosi kiva paikka. Kehotan kaikkia tulemaan katsomaan. Ovesta sisään vaan! Sara ja Saadiya sanovat kuin yhdestä suusta.

Toni ja Ali ovat työttömiä ja asuvat yksin. Ali aloittaa pian kuntouttavassa työssä. Tonillakin on paikka tiedossa.

Henkilökunta pitää nyt maskia. Koronaa ei tännekään kaivata. Edellinen koronatauko oli miehille vaikea. Olo muuttui epävarmaksi. Kun Ali käveli yksin kaupungilla, se tuntui aavemaiselta.

Pansio oli ennen osa Raisiota, nyt se on Turkua. Alueen maine ei ole hivelevä, maksuhäiriötiheys on ollut suuri. Mutta eipä mustamaalata. Monelle paikka on aivan tavallinen kaupunginosa, jossa on kerrostaloja ja omakotitaloja.

Me-taloja puolestaan on Suomessa seitsemän: Turun lisäksi Helsingissä, Espoossa, Keravalla, Porissa, Lappeenrannassa ja Tampereella. Jokaisella on taustallaan oma organisaationsa, Pansiossa Fingerroosin säätiö.

Fingerroosin säätiön ydintehtävänä on ikäihmisten, lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukeminen.

– Työtä tehdään toisilta oppien, ”sukupolvet yhdessä” -periaatteella. Se toteutuu meillä, Miika sanoo.  

Me-taloja on perustettu alueille, joilla on ollut selvä tarve kansalaistoiminnalle. Käytännön tekeminen näyttää juttelulta ja kahvittelulta. Tavoite on, että ihmiset olisivat perillä toistensa asioista ja pitäisivät toisistaan huolta.

Pansion Me-talon oven tuntumassa tapaa usein ohjaaja Karita Palmin. Hän ottaa kävijät vastaan lämpimästi.

– Tärkeintä on ihmisen kohtaaminen. Se tarkoittaa, etten kysy ”mitä kuuluu” vaan kysyn ”mitä sinulle oikeasti kuuluu”. Olen käynyt aika rankkoja keskusteluja.

Sosionomiksi valmistuva nainen tarjoaa palveluohjausta. Hän siis neuvoo, mistä toinen voisi saada apua.

Sosiaalisuus on Karitan vahvuus.

– Uskallan kysyä ihmisiltä. Olen aika puhelias.

Ikäihmisille, 60–90-vuotiaille, talossa on yksi suuri houkutin: digineuvonta. Ihmisillä on monenmoisia puhelimia, tabletteja ja tietokoneita, mutta ei tietoa, mitä niillä tehdään.

– Mobiilipankki kiinnostaa eniten. Salasanoja tulee koko ajan lisää, ja ihmisistä se on ärsyttävää. Digituelle on valtava tarve ja kysyntä, kulttuurituottaja Olavi Helenius kertoo.

Torstaisin hän neuvoo Me-talolla. Hän tekee myös kotikäyntejä, jos neuvottavalla on liikkumisvaikeuksia.

– Kun olen jonkun asiakkaan luona saanut digihommat hoidettua, huomaan, että hän on muutenkin seuran tarpeessa. Juttu vain jatkuisi, mutta minulla on aikaa maksimissaan puolitoista tuntia. Yksinäisyyttä kohtaa paljon.

Olavi viihtyy työssään.

– Sanalla sanoen tämä on mahtava paikka.

Jos paikka onkin mahtava ja tarpeellinen, mitä sieltä puuttuu?

– Meillä voisi olla enemmän kumppaneita, jotka osallistuisivat lasten ohjaukseen. Esimerkiksi jokin järjestökumppani voisi ottaa vastuuta lasten kerhoista, Miika sanoo.

Fingerroosin säätiön unelmissa siintää uudenlainen asumismuoto. Hövelin taloon voitaisiin perustaa yhteisasumisen keskus, jossa asuisi vanhoja ja nuoria.

– Nuoret voisivat olla avuksi ikäihmisille, ja ikäihmisillä on nuorille paljon annettavaa: elämänkokemusta, tietoa ja taitoa, Miika Neulaniemi uskoo.