Muovi on levinnyt kaikkialle maapallolla, erityisesti vesistöihin. Viidessä valtameressä on kussakin valtava roskapyörre, merivirtojen mukanaan kuljettama kelluva muovijätelautta.

Tutkijat ovat löytäneet muoviroskaa kaukana asutuksesta Pohjoisella jäämerellä, Etelämantereen ympäriltä ja jopa maapallon syvimmästä kohdasta, Mariaanien haudan pohjalta.

Merissä olevasta jätteestä muovin osuuden arvioidaan olevan jopa 80 prosenttia. Muovia päätyy maailman valtameriin jäteautollisen verran minuutissa. Ja määrä kasvaa: arvion mukaan vuoteen 2050 mennessä maailman merissä on enemmän muovia kuin kalaa.

Maailma uhkaa tukehtua muoviin, mutta onko se ongelma Suomen luonnolle ja vesistöille?

Suomen 200 000 tonnin vuosittaisesta muovijätekuormasta osa päätyy myös luontoon. Muoviroskan osuus Itämeren rannoilta kerätystä roskasta vaihtelee 30–80 prosentin välillä.

Tuuli, sateet ja linnut lennättävät luontoon päätyneet isommat roskat rannoilta ensin ojiin, puroihin ja jokiin ja lopulta järviin ja mereen. Merkittävä määrä roskaa kulkeutuu vesistöihin kaupunkien suodattamattomien hule- eli sadevesien sekä lumenkaatojen mukana, pienempiä mikromuoveja vesistöihin päätyy puhdistettujenkin jätevesien myötä.

Muoviroskan tarkkoja määriä tai kulkureittejä Itämereen ja muihin Suomen vesistöihin ei vielä kuitenkaan tiedetä.

Suomen ympäristökeskus (SYKE) toteutti huhtikuun lopussa pääkaupunkiseudulla Keravan- ja Vantaanjoella tutkimuksen, jossa seurattiin viikon ajan roskan päätymistä vesistöihin. Tutkimus on osa BLASTIC-projektia, jossa seurataan meriroskan määrää ja lähteitä Itämeren alueen valtioissa.

– Rannoilla ja keräyspuomeissamme oli eniten solupolystyreeniä eli niin sanottua styroksia, kertoo SYKEn erikoistutkija Outi Setälä.

Keravanjoki kulkee Vantaalla Tikkurilan keskustan läpi ja yhtyy Vantaanjokeen Tammiston kohdalla, missä keräys tehtiin.

– Tiheän asutuksen läpi virtaavasta Keravanjoesta kerääntyi monenlaista tavaraa: pulloja, tölkkejä, hampurilaisravintolan pakkauksia ja ilmapalloja, sekä EPS-eristelevyjen kappaleita, Setälä luettelee.

Vantaanjoki virtaa peltojen läpi, ja sieltä kertyi lähinnä pientä EPS-hippua.

– Joku ne on sinne heittänyt. Eristelevymateriaalin suuri määrä voi selittyä paikallisella rakennustoiminnalla sekä mahdollisesti Vantaanjoen jokavuotisella kaljakellunnalla, jonka aikana joessa kulkee kaikenlaista kelluketta, arvioi Setälä.

Viime kesänä SYKE toteutti samanlaisen keräyksen Aurajoella Turussa. Sielläkin nähtiin, kuinka kaupungin keskellä virtaava joki kerää rannoilta roskat kaupunkilaisten piknikeiltä.

Mikromuoveilla tarkoitetaan alle viiden millimetrin kokoisia muovinpaloja. Ne ovat siis nähtävissä olevaa muovimurskaa ja sitä pienempiä, veteen sekoittuneita mikrokokoisia palasia. Muun muassa Yhdysvallat ja Euroopassa Iso-Britannia ja viimeisimpänä Ruotsi ovat jo kieltäneet mikromuovin käytön kosmetiikassa. Suomi odottaa edelleen kaikkia jäsenmaita velvoittavaa EU-sääntelyä.

Myöskään järvet eivät ole säästyneet muovisaasteelta. Hätkähdyttävästi esimerkiksi merkittävästä kesämökki- ja virkistyskalastusjärvestä, Kuopion Kallavedestä, löytyy mikromuovia siinä missä merestäkin.

– Itämereltä ja Kallavedestä kerätyistä pintavesinäytteistä on löytynyt aika samoja mikromuovipitoisuuksia, eli selvästi alle 10 yli 300 mikrometrin kokoista muovihiukkasta kuutiossa vettä, kertoo Outi Setälä.

Ylen mukaan Kuopiossa juomavesi on alun perin järvivettä, josta tehdään tekopohjavettä. On siis ainakin teoriassa mahdollista, että mikromuovia kulkeutuu myös talousveteen.

Suomen ympäristökeskuksen tutkija, meribiologi Julia Talvitie on tehnyt ensimmäisenä Suomessa väitöstutkimuksen mikroroskasta. Aalto-yliopistossa toukokuussa tarkastettu väitöskirja osoittaa, että suomalaiset jätevedenpuhdistamot toimivat hyvin. Jopa 99 prosenttia yli 20 mikrometrin kokoisesta muoviroskasta saadaan puhdistettua.

– Vesistöihin asti pääsevä yksikin prosentti voi silti olla ympäristön kuormituksen kannalta merkittävä asia, koska puhdistamoiden kautta kulkee jätevettä suuri määrä. Ja toisin kuin hulevesien suhteen, jätevesien virta on lakkaamaton, Julia Talvitie toteaa.

Hän huomauttaa, että puhdistussuhde voi olla aivan pienimpien roskien osalta huonompi, sillä kaikkein pienimpiä mikropartikkeleita ei ole käytettävissä olevalla tekniikalla mahdollista määrittää.

Varovaisen arvion mukaan tuo puhdistamaton prosentti vastaa 480:tä miljardia mikromuovipartikkelia, jotka pääsevät Suomen vedenpuhdistamoista vesistöihin joka vuosi.

– Yleisesti ottaen Suomi on hyvää keskitasoa jätevedenpuhdistuksessa. Jätevesiä voitaisiin puhdistaa myös paljon korkeammalla teknologiatasolla – esimerkiksi Singaporessa jätevedestä tehdään jälleen juomakelpoista. Puhdistamoiden näkökulmasta mikromuovit ovat tosin vain yksi ongelma, Talvitie sanoo.

Talvitien mukaan prosessia voidaan aina parantaa, mutta se maksaa.

– Huipputeknologiaa käytetään lähinnä alueilla, joissa vedestä on pulaa, tai joissa vastaanottava alue ei kestä likaantumista ollenkaan.

Merkittävä kysymys on myös, mitä puhdistamojen lietteelle tapahtuu. Jätevesiliete sisältää muovi- ja kemikaalijätteiden ohella arvokkaita ravinteita, ja lietteen hyötykäyttöön on painetta esimerkiksi kaupunkien viherrakentamisessa.

Toistaiseksi ei ole tutkittu, päätyykö kerran jätevedestä eroteltu muovi sitä kautta uudestaan luontoon.

Mistä vesistöjemme mikromuovi on sitten lähtöisin? Kyse ei ole vain joka pesussa muovikuituja veteen päästävistä keinokuitutekstiileistä ja muovirakeita sisältävistä kuorintavoiteista, vaan lähteitä on monia.

Kansainvälisissä tutkimuksissa tieliikenteen päästöt sekä auton renkaiden ja tiemerkintöjen kuluminen ovat yksi merkittävimmistä potentiaalisista mikromuovin lähteistä vesistöissä. Vesitutkimuksissa kuitenkin havaitaan paljon synteettisiä tekstiilikuituja.

– Muovilaaduista yleisimmät ovat polyesteri, polyetyleenit ja polypropyleeni. Niitä tuotetaankin eniten, joten roskamäärä kulkee käsi kädessä käytön kanssa, kertoo Julia Talvitie.

– Pyykinpesussa irtoaa synteettisiä kuituja, kuten polyesteriä, ja niistä muodostuu merkittävä osa vesistöjen mikromuovista. Lisäksi on hirveä määrä hienojakoista, rikkoutunutta muovia, jonka lähdettä ei tiedetä. Se voi olla irronnut vaikka muovisesta leikkuulaudasta, elintarvikepakkauksia lavuaarissa avattaessa, kosmetiikasta ja pesuaineista, toteaa Talvitie.

Kallavedestä löytyneistä muovihiukkasista miltei kaksi kolmasosaa on nimenomaan synteettisiä kuituja.

Meribiologi Talvitien mukaan kosmetiikan osuus lähteenä on melko pieni, mutta siitä puhutaan paljon, koska vaatekuitujen tavoin kosmetiikassa käytettävät mikromuovit ovat visuaalisesti keskenään kaikki samanlaisia ja siksi tunnistettavissa.

Vaarana onkin, että mikromuovi kulkeutuu kasveihin ja eläimiin ja sitä kautta myös ihmiset altistuvat mikromuoveille. Ympäristökeskuksen tutkimuksissa Itämeren kaloista vain hyvin pienestä määrästä on toistaiseksi löytynyt mikromuovia. Tutkimusala on kuitenkin uusi, ja sekä Setälä että Talvitie painottavat, ettei kaikkia lähteitä eikä seurauksia luonnolle tai ihmiselle tunneta kunnolla.

Suomesta jätteet eivät ehkä päädy valtamerten roskapyörteisiin. Pitääkö meidän olla silti huolissamme?

– Ihminen kemikalisoi ympäristöä jatkuvasti. Ongelma on se, että synteettiset hiukkaset hajoavat pienemmiksi, eikä niitä voida kerätä vesistöistä, toisin kuin isompia roskia. Toisaalta olemme jatkuvasti muutenkin kosketuksissa erilaisten muovien kanssa, toteaa Talvitie.

Maailmalla kansalaisjärjestöt ja yritykset, The Ocean Cleanup etunenässä, pyrkivät kehittämään ratkaisuja valtamerten muovipyörteiden roskamäärän keräämiseen.

– Muoviroska on maailmanlaajuinen ongelma, mutta lähiympäristömme on omissa käsissämme. Vaikka globaalisti löytyy pahemmin roskaantuneita paikkoja, kaikki omassa ympäristössämme on lähtöisin omasta toiminnastamme, ja siihen voimme itse vaikuttaa, muistuttaa Julia Talvitie.

Lue 7.6. ilmestyvästä Avusta laaja paketti Suomen vesistöistä ja muovista.