Musta, vuoden ikäinen Ransu on täpinöissään. Koira on päässyt viikon lomalle tuttuun paikkaan, Lapinjärven kuntaan Rutumin kartanoon; sen omistajapariskunta Marja ja Kari Hirvonen ovat ennenkin toimineet Ransun sijaisperheenä. Lomaviikkoon kuuluu ulkoilua ja pitkiä lenkkejä, hyvää ruokaa sekä halauksia. Loman jälkeen Ransu palaa kouluttajansa tykö ja jatkaa oppimista.  Ransua kouluttaa eläkkeellä oleva ylikonstaapeli, entinen Poliisikoiralaitoksen kouluttaja Lauri Kanerva, jonka edesmennyt koira Jami tuli tutuksi televisiosta 1980-luvun lopulla Poliisikoira Roi -roolissa.  Monta ihmistä hyörii pienen koiran ympärillä. Jos Ransun kanssa kaikki menee hyvin, avustajakoiratoiminta pystyy laajenemaan myös niihin perheisiin, joihin ei allergian takia ole aikaisemmin aputassuja voitu ottaa.

Sanna Kiiski lahjoitti Apulaiset-raadin puo­lesta kuukauden Apu-tonnin Avustajakoira  – Assistenthund Ry:n puheenjohtaja Pauli Ritolalle. Raha menee Ransun kouluttamiseen. 

Avustajakoirina käytetään yleensä labradorinnoutajia, mutta allergisille ne eivät sovi. Ongelma on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta viime vuonna Avustajakoira – Assistenthund Ry:n puheenjohtaja Pauli Ritolan vaimo Hannele Rossinen löysi sopivan rodun: Australian opaskoirayhdistuksen käyttämät ja jalostamat Australian labradoodlet. Kuullessaan pennun koulutustarkoituksesta sipoolainen kenneli Wonder’s ALD/ACD lahjoitti Ransun ilmaiseksi. Ransu on ollut siitä lähtien Suomen ensimmäinen oman rotunsa avustajakoira. Lauri Kanerva otti Ransusta koulutusvastuun, ja auttavaksi kouluttajaksi ryhtyi Sastamalasta Marja Mäkelä, jolla on aikaisempaa kokemusta avustajakoirien koulutuksesta. Ransun ja yhdistyksen toiminta hellyttivät Apulaiset-raadin, joten Avustajakoira – Assistenthund Ry:lle luovutettiin historian toinen Apu-tonni. Raha menee suoraan Ransun koulutukseen. – Kuulin, että myös opaskoirakoulu olisi ottanut Australian labradoodlen koulutukseen, Pauli Ritola naurahtaa.

Rutumin kartanon lähellä on omakotitalo, jonka pihalle on rakennettu iso koira-aitaus. Tilaa tarvitaan, sillä tulijaa tervehtii labradorinnoutajat Late (isä), Piki (äiti) ja Ansku (edellisten tytär) sekä Aamu (isän täti). Seassa hyörii australianterrieri Hessu. Koirat kuuluvat Pauli Ritolalle ja Hannele Rossiselle. Talon isäntä Pauli Ritola vammautui traktorionnettomuudessa vuonna 1989 rakentaessaan taloaan.  Muut talon koirat ovat tavallisia seurakoiria, mutta 12-vuotias Aamu teki pitkän uran Paulin henkilökohtaisena avustajakoirana. Se jäi kahdeksan kuukautta sitten eläkkeelle.  Oman talon koirat pidetään takahuoneessa sillä aikaa, kun Ransu on vierailulla, sillä nyt ei ole leikkiaika.  Hannele istuu tuolilla ja pitelee kädessään valkoista rasiaa, valokatkaisijaa.  – Ransu! Valo! Koira tökkää rasiaa kuonollaan, katkaisin naksahtaa, ja Ransu saa namin. Jos katkaisin olisi ollut seinässä, Ransu olisi juuri laittanut valon päälle. Sitten Hannele pudottaa kännykän lattialle. – Ransu! Anna! Ransu nappaa puhelimen suuhunsa, antaa sen Hannelelle ja saa taas namin. Koira on aivan innoissaan: leikitäänkö lisää? Hannele käskyttää koiran jäämään paikoilleen ja menee itse kauemmaksi. Ransu ei ryntää perään, vaan malttaa odottaa. Jonain päivänä Ransun on jäätävä paikoilleen odottamaan, vaikka omistaja menee nurkan taakse pois silmistä. Tämä on yksi avustajakoiran ehdottomista vaatimuksista.

Koiran näkökulmasta työtehtävät ovat kivaa yhdessä tekemistä ihmisen kanssa. Sellaisena avustus tulee sille aina pysymäänkin, mutta vuoden päästä leikillä on vakavampi tarkoitus.  Pian koira osaa tunnistaa esineitä nimeltä ja noutaa niitä pyydettäessä. Avustajakoira avaa ja sulkee ovia sekä laatikoita, painaa valokytkimien lisäksi esimerkiksi hissin tai liikennevalon painikkeita, avustaa pukeutumisessa ja riisuutumisessa, pienissä kodin askareissa sekä kantaa ostoksia ja roskapusseja.  Lopulliset tarpeet määrittää Ransun tuleva omistaja, pyörätuolia käyttävä, töissäkäyvä mieshenkilö, jonka puolitoistakerroksisessa kodissa kännykkä tuntuu aina olevan väärässä kerroksessa. Sen sijaan, että pitäisi sompailla itsensä tuolihissiin, tulevaisuudessa voi pyytää Ransua kipaisemaan yläkertaan ja hakemaan puhelimen. Tai laittamaan pyyheliinan pesukoneeseen, tuomaan sukat laatikosta tai hakemaan keittiön pöydältä sanomalehden. Mihin nyt tarve kulloinkin on.

Kun Ransulla on liivit, siihen ei saa koskea eikä kiinnittää huomiota. Se on virkatehtävissä.

Avustajakoira on fyysisesti toimintarajoitteisen henkilön apuväline ja henkilökohtainen hyötykoira, joka avustaa käyttäjäänsä päivittäisissä toimissa.  Koira mahdollistaa vammaisen itsenäisen elämän, liikkumisen ja pärjäämisen sekä tukee käyttäjän osallistumista arjen toimintoihin, työhön, opiskeluun ja harrastuksiin. Invalidiliiton puheenjohtaja Pekka Hätinen törmäsi avustajakoiriin 1990-luvun alussa Kanadassa ja toi idean Suomeen.  Ensimmäiset suomalaiset avustajakoirat valmistuivat 1990-luvun puolivälissä, samoihin aikoihin perustettiin myös Avustajakoira – Assistenthund -yhdistys, joka ajaa koirien käyttäjien asioita, järjestää vertaistukitoimintaa ja ennen kaikkea pyrkii Invalidiliiton kanssa lisäämään avustajakoiratoiminnan tunnettavuutta.

Avustajakoirat koulutetaan Kemiössä, Axxell Brusabyn koulutuskeskuksessa. Koulu vastaa pentujen hankinnasta, terveystarkastuksista ja koulutuksesta, minkä jälkeen Invalidiliitto testaa, ostaa ja antaa ne haun perusteella henkilöille apuvälineiksi. Invalidiliitto omistaa ostamansa koirat niiden eläkeikään asti.  Assistance Dogs Europe -yhdistys on tarkastanut koulun ja Invalidiliiton toiminnan vuosina 2009 ja 2015, eli koulutus täyttää kansainväliset laatuvaatimukset. Näillä koirilla on lain turvaama oikeus liikkua kaikkialla käyttäjänsä kanssa – aina ruokakaupoista lentokoneen matkustajatilaan. Avustajakoiraksi koulutettavan on oltava perusterve, luonteeltaan avoin, sosiaalinen, tasapainoinen ja keskittymiskykyinen, työhaluinen, helposti motivoitava sekä peloton. Lisäksi koiran on tarvittaessa osattava rauhoittua. Ensimmäinen vuoden aikana pennulle opetetaan perusasioita; toisen vuoden aikana ne asiat, joilla tulevaa omistajaa voi auttaa. Avustajakoirayhdistyksen taloudenhoitaja Jan Hännisellä on muun muassa avustajakoiranaan Viisas-niminen labradorinnoutaja, joka riisuu muun muassa isännältä vaatteet ja avaa käskystä ovia. Niissä on punotut narut, joista koira saa hampaillaan kiinni. Tällä hetkellä työssä olevia avustajakoiria on noin 70, niistä itsekoulutettuja 10. Koirat tunnistaa sinivalkoisesta Avustajakoira-liivistä. Kun koiralla on liivit päällä, se on töissä eikä sitä saa huomioida tai silitellä. Koiran työura kestää 8–10 vuotta.

Avustajakoira tulee halvemmaksi kuin ihmisavustaja, mutta rahansäästöä ei tarpeeksi hyödynnetä. Päättäjiltä tuntuu puuttuvan tietoa siitä, miten merkittävä apu koira voi omistajalleen olla. Viime syksynä avustajakoirayhdistys alkoi selvittää hakijoiden mahdollisuutta kouluttaa avustajakoira itse. Innokkaita löytyi heti, ja he saavat koulutukseen apua ammattikouluttajilta.  Tällä hetkellä tällaisessa itsekoulutuksessa on kymmenen koiraa. – Projekti käynnistyi tarpeesta helpottaa avustajakoirapulaa ja lyhentää jonoja, koska uusien avustajakoirien tarve on huutava. Jono on kymmenen vuoden pituinen, sillä Invalidiliitolla on varaa ostaa vain 5–6 koiraa vuodessa, Avustajakoirat-yhdistyksen puheenjohtajana toimiva Pauli Ritola kertoo.  – Tilannetta voi verrata siihen, että vammautuneelle sanotaan: ”Kyllä sinä tarvitset liikkumisen pyörätuolia, mutta joudut jonottamaan sitä. Seuraava sinulle sopiva pyörätuoli valmistuu todennäköisesti vuonna 2023.”

Koiran on saatava myös levätä. Rutumin kartanon Kari Hirvonen tarjoaa Ransulle välillä lomaviikkoja.

Vuonna 2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL  teki tutkimuksen avustajakoirien käyttötarpeista ja tuli siihen tulokseen, että koira on apuväline. Lain mukaan vammaiselle ihmiselle apuvälineet ovat maksuttomia, joten sairaanhoitopiirit maksavat apuvälineiksi luokiteltujen opaskoirien kaikki kulut.  Avustajakoirilla ei ole samanlaista apuvälinestatusta, joten käyttäjä joutuu maksamaan kaikki koiranpidon kulut itse. Sosiaali- ja terveysministeriö ei THL:n tutkimuksesta huolimatta muuttanut avustajakoirien statusta, vaan siirsi sen ”siihen, kun Sote valmistuu”. – Jos avustajakoira saataisiin virallistettua apuvälineeksi ja julkisen rahoituksen piiriin, noin kolmen–neljän vuoden aikana jonoa saataisiin purettua, puheenjohtaja Ritola uskoo. Koira on käyttäjälleen myös turvallisuustekijä.  – Omistaja voi luottaa siihen, että jos jotain tapahtuu, koira tuo puhelimen tai hakee apua, Pauli Ritola muistuttaa. – Eräs tyttö jäi sähköpyörätuolilla jumiin mökillä, ja koira haki tytön äidin apuun. Toinen henkilö kaatui pyörätuolilla, jolloin puhelin lensi kauemmaksi. Ilman koiraa hän olisi joutunut odottamaan apua, mutta koira nouti puhelimen, ja omistaja soitti ambulanssin.  Huikea tarina on sekin, kun eräällä happilaitetta käyttävällä henkilöllä loppui happi laitteesta. Koira tunnisti tilanteen ja haki toisen happilaitteen makuuhuoneesta. 

Kennelliitto on palkinnut viisi avustajakoiraa Sankarikoira-palkinnolla.  Pari vuotta sitten tamperelainen Harri Salminen oli koiransa kanssa lenkillä, kun sähköpyörätuoli suistui kovassa vauhdissa veteen. Avustajakoira Risle kannatteli hukkumaisillaan olevan isäntänsä päätä veden pinnalla niin kauan, että ohikulkijat pääsivät apuun.  Ilman koiraa mies olisi hukkunut.  http://avustajakoira.yhdistysavain.fi/

Teksti Eve Hietamies, kuvat Kari Kaipainen

Apulaiset 2017 Kannusteohjelma, jolla haetaan ihmisiä, ryhmiä, hankkeita ja toimenpiteitä, jotka auttavat yhteisöään lisäämään yhteiskuntaamme laatua sekä tuottamaan iloa ja hyvinvointia. Käynnistetyt hankkeet voi ilmoittaa ehdolle täältä. Apulaiset-raati valitsee kerran kuussa hankkeen, jolle lahjoitetaan Apu-tonni. Raatiin kuuluvat Katri Helena, Mikko Kuustonen, Sanna Kiiski ja päätoimittaja Marja Aarnipuro