Aluksi siitä vaikutti tulevan aivan tavallinen huoltajuuskiista. Työläs, kuten huoltajuuskiistat aina ovat, mutta kuitenkin ihan tavallinen.

Nainen oli jättänyt miehensä ja halusi lasten huoltajuuden itselleen. Elettiin 2000-luvun alkua, ja Tukholmassa työskentelevä asianajaja Riitta Lönnblad oli hoitanut vastaavanlaisia tapauksia jo toistakymmentä vuotta. Lisäksi hän harjoitti rikosoikeutta toimien vuoroin uhrien ja syytettyjen puolustajana.

Riitta otti sosiaaliviraston osoittaman toimeksiannon vastaan aavistamatta, että se asettaisi hänet ja hänen 13-vuotiaan tyttärensä kuolemanvaaraan.

Suomen Lapissa syntyneen Riitan, 59, lähtökohdat olivat vaatimattomat.

Isä kuoli tytön ollessa vasta viisi, ja äiti jäi lasten kanssa yksin. Kun Riitta oli varhaisteini, he muuttivat Ruotsiin ja äiti meni uusiin naimisiin.

Älykäs Riitta sopeutui ruotsinkieliseen kouluun hyvin. Jo ensimmäisellä lukukaudella 13-vuotiaalla oli rohkeutta puuttua asiaan, josta muut vaikenivat visusti: eräs miesopettajista ahdisteli tyttöoppilaita seksuaalisesti. Esimerkiksi portaikossa vastaan tullessaan hän livautti kätensä hameen sisään.

Mies oli ruotsinkielen opettaja ja hänen tehtävänään oli pitää Riitalle yksityisopetusta tämän sopeutumisen tukemiseksi.

Eräänä päivänä tuleva asianajaja käveli rehtorin puheille ja ilmoitti:

– Minä en tykkää siitä, että opettaja ahdistelee.

– Etkö voisi käydä hänen tunneillaan vielä kevään ajan? Että saadaan ensi vuodeksi uusi opettaja, rehtori vetosi.

Elettiin 1970-luvun alkua, metoo-kampanja oli vielä 50 vuoden päässä.

– En. Kirjoittakaa papereihinne mitä haluatte, mutta minä en sinne mene, Riitta totesi.

Viikkoa myöhemmin opettaja oli korvattu toisella.

Parikymppisenä Riitta muutti Tukholmaan ja opiskeli ensin oikeustulkiksi, sitten asianajajaksi. Määrätietoinen nainen rahoitti opintonsa työskentelemällä vanginvartijana ja linja-autonkuljettajana. Hän meni naimisiin ruotsalaispoliisin kanssa, perusti oman lakifirman ja sai yhden tyttären.

Huoltajuuskiista, joka oli vähällä tuhota Riitan, kesti kaksi vuotta. Riitan asiakkaan ex-mies alkoi kuvitella, että asianajaja on käskenyt vaimon jättää hänet ja että tällä oli valta muuttaa vaimon mieli ja saada tämä palaamaan kotiin.

Mies alkoi seurata Riittaa. Hän lähestyi naista kaupassa ja kadulla, yritti painostaa. Riitta kieltäytyi keskustelemasta.

Eräänä iltapäivänä talvella 2005 mies ilmestyi lounasravintolaan, jossa Riitta kokousti tämän entisen vaimon kanssa. Mies ei sanonut mitään, seisoi vain pöydän vieressä uhkaavana, kunnes ravintolan omistaja käski tätä siirtymään.

Lounaan jälkeen Riitta hoiti asioita kaupungilla näkemättä miestä enää. Tytär oli ystäviensä kanssa ulkona, joten tilava kerrostalohuoneisto oli tyhjä.

Kun Riitta yritti palata kotiin, kadulla vallitsi kaaos. Toistasataa uteliasta seurasi poliisien, palomiesten ja ensihoitajien työskentelyä. Alueen yllä leijui pelastushelikoptereita.

Riitta lähestyi virkavaltaa ja tiedusteli, voisiko päästä kotitalolleen.

– Katu on suljettu numero 11:een saakka, poliisi ilmoitti.

– Minä asun siellä, Riitta hätkähti.

Poliisit laskivat hänet alueelle, ja naapuri riensi vastaan.

– Riitta! Tuli levisi sinun asunnostasi!

Viranomaisten mukaan palo sai alkunsa postiluukusta valutetusta aineesta, jonka perään tekijä pudotti todennäköisesti tulitikun.

Poliisin arvion mukaan aine oli sytysnestettä, jota oli jatkettu bensalla. Tuli levisi muutamassa sekunnissa lähes koko asuntoon, ikkunat räjähtivät ja melkein kaikki irtaimisto tuhoutui. Jos äiti ja tytär olisivat olleet asunnossa, he olisivat kuolleet.

Riittaa vastapäätä asunut nainen avasi ovensa ja kurkisti ulos ihmetellessään, mitä meteliä rappukäytävästä oikein kuuluu. Tuli tarttui hänen hiuksiinsa.

– Minulle kerrottiin, että jo kaksi henkäystä sitä kaasua vie tajunnan.

Viisi naapuria sai myrkytyksen ja yhden asukkaan koira menehtyi. Tapausta tutkittiin törkeänä murhapolttona, koska Ruotsissa ei tunneta tuhopolton käsitettä.

Vaikka Riitta oli sokissa, hän oli heti varma tekijästä ja kehotti poliiseja kuulustelemaan asiakkaan ex-miestä. Poliisit eivät noutaneet miestä asemalle heti, joten tämä ennätti poistua maasta muutamaksi kuukaudeksi. Miehen lähipiiriltä Riitta sai kuulla, että mies oli sanonut lähtevänsä hautaamaan ulkomailla asunutta äitiään.

Tarinaa kertoessaan Riitta naurahtaa, muttei järin huvittuneesti.

– Tiedän, että tuo sama äiti asuu nykyään Ruotsissa.

Miehen ex-vaimolta, omalta asiakkaaltaan, Riitta sai hyytävää lisävahvistusta epäilyksilleen.

– Kuulemma aina, kun mies suuttui jollekulle, hän uhosi, että tämän koti pitäisi polttaa.

Kaksi viikkoa palon jälkeen Riitta sai työpaikalleen kirjeen. Valkoisesta kuoresta paljastui viesti, joka oli kuin elokuvista: kirjaimet oli leikattu sanomalehdestä.

”Harmi ettet kuollut, mutta tapan sinut vielä.”

Riitta lähti välittömästi poliisiasemalle. Viestistä ei löydetty sormenjälkiä. Ruotsin poliisi totesi asianajajalle suoraan:

– Emme voi suojella sinua.

Riitan oli paettava. Hän muutti 13-vuotiaan tyttärensä kanssa uuden miesystävän luo Ruotsin Lappiin. Tytär kuitenkin kaipasi Tukholmaan ja palasi pian takaisin, isänsä luokse.

Riitta ei uskaltanut. Palon tutkinta ei tuottanut tulosta, eikä ketään asetettu syytteeseen.

Riitalla oli hyvät kontaktit poliisiasemalle. Hän tiesi tutkijoiden saaneen kuitteja tutkimalla selville, että palossa käytettyä sytytysnestettä oli ostettu hänen vainoajansa kodin lähellä olevalta huoltoasemalta. Grillaukseen soveltuvan aineen hankkiminen keskellä talvea oli jokseenkin epätavallista.

Poliisit olivat kuitenkin alkaneet selvittää aineen alkuperää liian myöhään, sillä huoltoasemien valvontakameroiden tallenteita säilytettiin vain seitsemän päivää. Niinpä video, ainoa mahdollinen todiste tekijästä, oli ehditty jo hävittää.

Kun Riitta vieraili Tukholmassa, ulkomailta palannut vainoaja tavoitti hänet sattumalta ostoskeskuksessa ja hyökkäsi hänen kimppuunsa. Mies kirosi, sylki ja potki. Silminnäkijöitä oli useita. Mies tuomittiin häirinnästä, mutta vankeus oli ehdollista.

Riitta masentui. Hän ei enää kyennyt tekemään töitä.

Masennus kesti kolme vuotta, ja Riitasta alkoi tuntua, että se veisi häneltä vielä hengen.

Lopulta ruotsalainen lääkäri suositteli sähköhoitoa. Aluksi Riittaa epäilytti.

– Oletko katsonut Yksi lensi yli käenpesän -elokuvan? Sellainen käsitys minulla oli sähköhoidosta, Riitta naurahtaa vuosikymmentä myöhemmin, ilmeisen hyvävointisena.

Riitta suostui, koska mikä tahansa muu vaihtoehto tuntui paremmalta kuin alati syvenevä epätoivo.

Hoidot aiheuttivat kiusallisia muistikatkoksia. Teräväpäinen asianajaja eksyi matkalla kaupasta kotiin tunnistamatta kadulla vastaantulevia tuttuja. Kun joku tervehti, Riitta vastasi, mutta ihmetteli salaa: kuka helkutti tuo on?

Hoidot kuitenkin tehosivat. Loputon mustuus alkoi valjeta. Riitta joutui opettelemaan monet arkiset asiat uudelleen, mutta pystyi nauramaan hajamielisyydelleen. Hänen työkykynsä palasi.

Lopulta, puntaroituaan asiaa pitkään, asianajaja päätti muuttaa takaisin Tukholmaan. Hänellä oli kontakteja vainoajansa lähipiirissä. Nämä kertoivat miehen rauhoittuneen ja säikähtäneen saamaansa häirintätuomiota.

Riitta Lönnblad palasi Tukholmaan vuonna 2008.

– Se oli uhkarohkea päätös. Helppohan minut olisi jäljittää.

Mies ei kuitenkaan ole lähestynyt Riittaa enää, ja kymmenen vuoden takaiset kauhut ovat lakanneet tulemasta uniin.

Usko oikeusjärjestelmään sen sijaan sai pysyvän lommon.

– Kun lähdin lukemaan lakia, kunnioitin asianajajia, poliiseja ja oikeuslaitosta. Ajattelin, että siellä toteutetaan oikeutta. Kyllä ovat suomut tippuneet silmiltä, kovapintainen nainen nyökkää.