Vielä muutama sata vuotta sitten mestauskirves heilui huimaa tahtia Suomessakin. Rikosmuseon vanhin esine on Kuopion läänin mestauskirves, joka oli käytössä 1700-luvulla. 

Sitten vuoden 1825 kuolemanrangaistusta ei ole Suomessa rauhanaikana käytetty. Tuolloin mestatuksi tuli Tahvo Putkonen, joka surmasi torppari Lasse Hirvosen koivuhalolla. 

– Usein mestatessa riitti vain pään katkaiseminen, mutta välillä katkottiin ensiksi muita ruumiinosia, jottei kuolema olisi liian helppo. Esimerkiksi perheenjäsenen surmasta katkaistiin ensin rikolliselta käsi, museon opas Riitta Ekola kertoo. 

Museossa on esillä monenlaista surmavälinettä. Näytillä ovat niin Suomen itsenäisyyden ajan ainoassa poliittisessa surmatyössä, sisäministeri Ritavuoren salamurhassa, käytetty ase kuin viime vuosien koulusurmien tekoaseet, kuuluisien ”kahdeksan surmanluodin” kivääri sekä Steen Christensenin vuoden 1997 poliisisurmissa käyttämä pistooli.

Näitä surmavälineitä ei kuitenkaan kuka tahansa pääse katsomaan, sillä Rikosmuseo on suurelta yleisöltä suljettu. Jos se olisi julkinen museo, se olisi varmasti kävijämäärältään Suomen suosituimpien joukossa.

– Rikosmuseossa on ollut kerran avoimet ovet kaksi vuotta sitten Poliisin päivänä. Tuolloin sadat ihmiset jonottivat museoon, eivätkä kaikki halukkaat edes päässeet sisään, Riitta Ekola toteaa.

Rikosmuseon aineistoa on ollut välillä esillä Tampereen Poliisimuseossa. Kokoelmia on ollut esillä myös muissa museoissa olleissa näyttelyissä.

Rikosmuseo perustettiin vuonna 1937, alun perin poliisien kouluttamista varten. Vuosittain siellä vierailee noin 1 500 henkeä poliisien sidosryhmistä ja yhteistyökumppaneista.

Riitta Ekola on museon ainoa varsinainen työntekijä. Hän kertoo tottuneesti eri aikojen rikostarinoita, ja täällä on todellakin esillä koko valtakunnan rikoshistoria.

Suomen tähän asti eniten henkirikoksia tehnyt sarjamurhaaja on ollut Juhani Aataminpoika. Hän surmasi 12 ihmistä parin kuukauden aikana vuonna 1849, muun muassa äitinsä ja isäpuolensa ja metsään paenneet sisaruksensa.

Viipurin hovioikeus langetti hänelle kuolemanrangaistuksen, mutta sitä ei laitettu täytäntöön. Loppu ei silti ollut ruusuinen, sillä hänet kahlittiin virumaan Viaporin linnoitukseen, jossa hän pysyi primitiivisissä oloissa hengissä reilun vuoden.

1800-luvun ehkä kuuluisin murhamies on Matti Haapoja. Hänet tuomittiin kolmesta surmasta, mutta hänen epäiltiin tehneen niitä paljon enemmän.

Paljon lehtijulkisuutta saanut Haapoja onnistui toisella itsemurhayrityksellään vankilassa. Ensimmäisellä kerralla hän puukotti itseään seitsemän kertaa epäonnistuneen pakoyrityksen jälkeen, mutta selvisi hengissä. Lopulta Haapoja hirttäytyi selliinsä vuonna 1885 ja ruumis annettiin lääketieteelliseen käyttöön.

– Haapojan ruumis kuului Rikosmuseon kokoelmiin aina vuoteen 1995 asti, jolloin hänet haudattiin Ylistaroon sukuhautaan. Luuranko tuli museolle vuonna 1937, silloin museo oli vielä Merimiehenkadulla Helsingissä. Siinä moni vierailija säikähti, kun luuranko saattoi liikahtaa, kun lattialaudoilla käveltiin, Ekola muistelee.

Rikosmuseossa on kolme huonetta, joissa kahdessa viimeisessä on uudempia tapauksia. Museon ikäraja on 18 vuotta. Aina välillä jotakuta vierailijaa alkaa heikottaa.

Kieltolain aikaisista salakuljetusvälineistä on näytteillä monenlaista juomakanisteria, niin virsikirjaan kuin halkoon suunniteltua viinakätköä.

Suomeen viina virtasi tuolloin pääasiassa Saksasta, Puolasta ja Virosta. Kasvava salakuljetus lisäsi poliisin työtä ja myös väkivaltatilastoissa oli nousua. Kieltolaki siis lisäsi rikollisuutta.

Eräs surullisen herkkä kertomus on pankkirosvo Hilarius Sorjosen elämäntarina, josta Jussi Kylätasku on kirjoittanut näytelmän Hentomielinen Hilarius ja Taavi Kassila ohjannut elokuvan Petos.

– Sorjonen ryösti Vuorimiehenkadun pankin Helsingissä 1950, jäi siitä kiinni ja joutui Turun lääninvankilaan. Sieltä hän pakeni vuonna 1953 ja piileskeli tämän jälkeen maan alla, Ekola kertoo. 

Tammikuussa 1954 Sorjonen kuitenkin päätti ryöstää Vihdin säästöpankin. 

– Ei siitä mitään tullut, kun paikalla olleet pankinjohtaja Saara Forsius ja virkailija Sisko Jokinen eivät suostuneet antamaan Sorjoselle rahoja. Nämä kaksi naispuolista vakuuttuivat siitä, ettei Sorjonen vahingoittaisi heitä. Juttelivat niitä näitä henkilökohtaisia asioita muun muassa uskosta ja jumalasta, Riitta Ekola kertoo tarinaa.

Lopuksi Sorjonen luovutti ja lähtiessään kirjoitti nimikirjoituksen Siskon tätä pyytäessä. Museossa ryöstöaseen vieressä on lappu, johon on rustattu runollinen lause: ”Kun sydän itkee minä hymyilen, kun tuska polttaa minä laulelen.”

Poliisi löysi Sorjosen myöhemmin, mutta tämä päätti päivänsä ennemmin kuin antautui. Rohkea pankinjohtaja Saara Forsius valittiin tapahtuman jälkeen kansanedustajaksi. Hän on myös kansanedustajana toimineen Merikukka Forsiuksen isoäiti.

Vuosikymmeniä selvittämättömäksi mysteeriksi on tunnettujen Bodom-järven murhien ohella jäänyt Kyllikki Saaren murha vuonna 1950. 

Saaren hautapaikalta löytynyt ruumin lävistänyt risu ja todennäköisen murhaajan sukka löytyvät museosta. Poliisilla on ollut vahva epäilys syyllisestä, mutta todisteiden puuttuessa juttu on jäänyt ratkaisematta ja mahdollinen tekijä jo kuollut.

1980-luvulta on esillä ”tiirikkaraiskaajan” murtovälineitä. Usean vuoden ajan Helsingissä hiippaili mies, joka seurasi naisia ravintoloista kotiin ja tunkeutui näiden asuntoihin tiirikoimalla oven. 

Tiirikkaraiskaajalla oli yli 20 uhria, joista yhden hän oli raiskannut ja käyttänyt muita seksuaalisesti hyväksi. Hän sai kiinni jäätyään yhdeksän vuoden vankeustuomion. Vuonna 2012 sama mies oli uudelleen otsikoissa Turun alueella tapahtuneissa naisiin kohdistuneissa vessa-ahdisteluissa.

Seuraava tila esittelee järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaa. Siitä suuri osa liittyy huumausaineisiin. Moottoripyöräjengeillä on paljon osuutta järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. 

Esillä on muun muassa huumesalakuljetustynnyri vuodelta 2012. Salakuljettajien jäljille päästiin, kun Hollannin poliisi takavarikoi Loviisaan matkalla olleen tynnyrin. 

Seinillä on valvontakamerakuvia ja tutkinta-aineistoa huumekaupasta vankilasta. Esillä on näytteitä myös hieman amatöörimäisempien itäeurooppalaisten ryöstäjien välineistä ja toimintatavoista.

Rikosmuseolla on laaja väärennetyn taiteen kokoelma, jonka teoksia on paljon esillä Keskusrikospoliisin käytävällä.

Tällä hetkellä hovioikeudessa on Suomen toistaiseksi suurin väärennetyn taiteen oikeuskäsittely, jossa syytettyinä on väärentäjiä sekävarastettua taidetta levittäneet ja omistaneet. 

– Varastetussa taiteessa on hankalaa määrittää, ketkä kaikki ja mihin rikokseen omistajat ovat syyllistyneet. Aina väärä taide ei edes päädy valtiolle, vaan Kansallisgalleriaan on tullut jopa viisi kertaa sama taulu aitoudesta arvioitavaksi, Riitta Ekola selvittää.

Viimeisessä huoneessa on esillä viime vuosikymmenen rikoksia, joista suurimman huomion saavat koulusurmat. 

Jokelassa Pekka-Eric Auvinen surmasi yhdeksän ihmistä marraskuussa 2007. Kauhajoella melkein vuotta myöhemmin Matti Juhani Saari surmasi yksitoista ihmistä – molemmissa tapauksissa tekijä mukaan luettuna. Kummastakin on nähtävillä sekä rikostutkintakuvia että tekijöiden käyttämät aseet.

Vuonna 2008 otsikoihin nousseesta kampaajan murhasta on vitriinissä kaupan kassakuitti, jossa on surmatulle syötetyn aterian ostokset.

– Murhaaja myrkytti uhrinsa ja sen jälkeen vielä varmisti tämän kuoleman teräaseella. Todennäköinen syy oli mustasukkaisuus, vaikka uhri ei tiettävästi edes tuntenut murhaajan ihastusta, Riitta Ekola kertoo.

Esillä on myös tutkintavalokuva murhaajan asunnosta, jossa on raamattu pöydällä. Kuvassa nuoli osoittaa mattoon, josta löytyi uhrin dna:ta. Kampaajan murhaaja sai tuomioksi 11 vuotta vankeutta marraskuussa 2011. 

Muista viimeaikaisista tapauksista esillä on esimerkiksi lautanen, joka liittyi nokialaisessa vanhainkodissa tapahtuneisiin insuliinisurmien tutkintaan. 

Aulassa on laaja esittely Herlinin teollisuussukuun kuuluvan perijän kidnappaamisen tutkinnoista. Vitriinissä on esillä laatikko, jossa uhria pidettiin panttivankina kesällä 2009.

Turkulainen asianajaja sieppasi Herlinin suvun perijän kotiasunnostaan Helsingin Töölöstä ja toi hänet Turkuun, jossa piti häntä äänieristetyssä kopissa. Sieppaus kesti melkein kaksi viikkoa.

Tutkinnan edetessä poliisi pääsi epäillyn asianajajan jäljille. Asianajaja sai kuitenkin noudettua kahdeksan miljoonan lunnaat turkulaisessa pysäköintihallissa. Näytteillä on myös polkupyörä, jolla asianajaja haki rahat. Osan rahoista hän tunki muovipusseihin, joista pääsi tippumaan suuri tukku sadan euron seteleitä. 

Siepattu löytyi onneksi vahingoittumattomana tämän jälkeen. Asianajaja jäi kiinni ja sai rikoksesta yhdeksän vuoden tuomion vuonna 2010, josta hän pääsi koevapauteen vuonna 2013. 

Päivitetty 17.10.2020 – Alkuperäinen julkaisu 2.11.2017