Miritza Lundberg aloitti klassisen viulun parissa kuusivuotiaana Helsingin Konservatoriossa. Sieltä hän siirtyi 12-vuotiaana Sibelius-Akatemian nuoriso-­osastolle. Nyt musiikin maisterista tulee ensimmäinen romanitaustainen musiikin tohtori Suomessa.

Miten kunnianhimoinen olet musiikin ja urasi suhteen?

En pidä itseäni kovin kunnianhimoisena, mutta olen tekemisessäni tinkimätön. Urasuunnittelua en ole harrastanut, enemmänkin olen taivaanrannanmaalari. Teen asioita, jotka tuntuvat hyviltä ja innostavat minua.

Väitöskirjani kirjallinen työ käsittelee romaniaiheita länsimaisella taidekentällä. Niitä näkyy siellä runsaasti, ja ne ovat vaikuttaneet paljon romanimuusikoiden identiteettiin. Romanimusiikkia ja -muusikoita pidetään tulisina ja tunteellisina. On olemassa nuottikin alla zingara, mustalaistyyliin.

Romanimusiikkia en ole oikeastaan opiskellut koskaan. Sitä opitaan yleensä mestari-kisällitekniikalla, ja vanhemmat romaniviulistit ovat opastaneet myös minua.

Sinulla on absoluuttinen sävelkorva, ja soittoasi kuvataan taiturimaiseksi. Miltä se tuntuu?

Muistaakseni joku opettaja sanoi, että minulla on absoluuttinen sävelkorva. En ole ajatellut sitä enkä tiedä, miten se on vaikuttanut soittooni tai oppimiseeni.

En ole varma, onko sillä merkitystä, sillä sävelkorva kehittyy, kun opiskelee ja ­soittaa pitkään.

Virtuoosimusiikki – kuten esimerkiksi Paganini ja romanimusiikki – on ollut minulle ominta ja helpoiten lähestyttävää.

Koen enemmän paineita, kun soitan vaikka Bachia tai Mozartia. Ne eivät tunnu niin luontaisilta.

Isäsi Taisto Lundberg ja setäsi Feija Åkerlund ovat Hortto Kaalo -yhtyeen perustajajäseniä. Anneli Sari on tätisi ja tangokuningas Amadeus Lundberg pikkuveljesi. Millainen merkitys tunnetuilla sukulaisilla on ollut urallasi ja elämässäsi?

Eniten keskustelen musiikista Feija-setä­ni ja Anneli-tätini kanssa, isän kanssa en niinkään, hän on enemmän isä.

Amadeuksen kanssa puhun vähemmän, sillä genremme ovat kovin erilaiset. Aina silti suunnittelemme vielä esiintyvämme yhdessä.

Suvultani voin pyytää apua ja vertais­tukea matalalla kynnyksellä. Heiltä olen oppinut myös kestämään kritiikkiä. Puhumme samaa kieltä. Meillä on samat kokemukset musiikin tekemisestä ja esiintymisen haasteista, kuten jännittämisestä.

Suvusta on ollut hyötyä, ei haittaa. Haluan myös kertoa, että suvussani on muitakin ammattilaistason muusikkoja kuin tunnetut nimet.

Oma kulttuuri ja säännöt voivat olla myös rajoittavia. Millaisiin rajoituksiin olet törmännyt ja oletko kapinoinut niitä vastaan?

En ole kohdannut rajoitteita. Kulttuuri elää ajassa ja on vapaaehtoista. Pukeutumisessani noudatan romaniperinnettä, eli pukeudun peittävästi.

Vanhempien kunnioittamista ei voi sivuuttaa. Uskon, että oman itsen ja ­toisten kunnioitus sekä arvostava käytös kanssaihmisiä kohtaan ovat tärkeitä.

Minulle romanikulttuurissa korostuvat inhimillisyys, lämpö ja teeskentelemättömyys.

Titteleillä, koulutustaustalla tai elämäntarinallakaan ei ole merkitystä, vaan tärkeintä on se, miten kohtaa toisen ihmisen.

Oletko kohdannut ­syrjintää romanitaustasi vuoksi, ja miten se näkyy?

Olen kohdannut. Jokainen romani on tässä samalla viivalla riippumatta koulutuksesta tai muusta taustasta. Jos meillä olisi kansanedustaja, hän ­varmasti olisi samassa tilanteessa.

Syrjintä näkyy muun muassa niin, että kaupassa minua seurataan enkä pääse sisälle paikkoihin.

Kerran olimme tulossa Tapiolan Sinfoniettan konsertista esiintymästä ja halusimme mennä sen jälkeen ravintolaan. Minä ja ystäväni emme päässeet sisälle.

Ystäväni, taiteilija Mertsi Lindgren kertoi, että kun Lauluyhtye Suora Lähetys voitti Ourvision-palkinnon 2009, romanimuusikot eivät päässeet ravintolaan omiin voitonjuhliinsa.

Syrjinnän kanssa ei pidä voida tulla ­toimeen. Huolestun, jos saan itseni kiinni syrjinnän arkipäiväistämisestä.

Syrjinnästä pitää ilmoittaa, ja olen itse tehnyt kaksi ilmoitusta.

Onneksi nuoret romanit tuovat asiaa vahvasti esille ja osaavat puhua asioista fiksusti.

Sinulla on kolme lasta. Millaista ­maa­ilmaa ja mahdollisuuksia rakennat heille?

Lapseni kasvavat osittain romanikulttuurissa. Haluan antaa heille vahvan itsetunnon ja identiteetin.

Toivon, että he olisivat ylpeitä juuristaan eivätkä kadottaisi omaa ääntään maailmassa, jossa kaikki huutavat kovaa samaan aikaan.

Kaikki lapseni soittavat. Vanhin poikani on Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla ja entisen opettajani oppilaana.

Romanimusiikkia ei voi erottaa elävästä elämästä ja kulttuurista. Haluan opettaa lapsilleni kontekstia, että he esimerkiksi ymmärtävät vanhojen laulujen romanikieliset tekstit.

Kerro jokin salaisuutesi.

Olen valehdellut pituuteni monta vuotta. Yhdessä mittauksessa olin 160 senttiä, ja olen käyttänyt sitä. Oikeasti olen 158 senttiä pitkä.