Vuoden 2009 tangokuningas Amadeus Lundberg, 29, istuu tutussa keittiössä vantaalaisessa omakotitalossa. Hattu keikkuu tummilla kiharoilla, kun Amadeus kaataa isälleen Taisto Lundbergille, 69, kahviin maitoa. Amadeuksen äitipuoli, parikymmentä vuotta Taiston kanssa yhdessä elänyt Mari Salokangas, 67, on kattanut kystä kyllä, konvehteja ja suolapaloja.

Isä ja poika istuvat sovussa saman pöydän ääressä, mutta aina ei näin ole ollut. Amadeus sanoo suoraan, että hänen suhteensa vanhempiinsa oli – ja on yhä – vaikea.

– Lapsuuteni oli turvaton ja epävakaa, vaikka oli siellä tietysti paljon hyviäkin hetkiä. Vanhemmillani oli omat demoninsa, alkoholia ja sairauksia, Ampuksi kutsuttu laulaja muistelee.

Amadeus eli Maarit-äitinsä luona pikkusiskonsa Gildan kanssa. Vanhemmat erosivat Amadeuksen ollessa alle kouluikäinen. Äiti teki vuorotyötä, Taisto-isällä oli viinakausia.

– Tukeuduimme siskoni kanssa toisiimme. Koskaan ei voinut tietää, mitä tapahtuu. Epätietoisuus huomisesta oli hirveintä. Silti koen, että äitini on aina yrittänyt parhaansa, vaikka yksinhuoltajana kärvistelikin. Hän opetteli jopa soittamaan viulua, jotta voisi opettaa minua. Olin toki aina tervetullut tänne Taistolle ja Marille, ja monet makaronilaatikot olen täällä syönyt, Amadeus kertoo.

Isänsä luona Amadeus kävi teini-iässä musisoimassa.

– Amppu mopoili teininä tänne kitara selässään, treenasi isänsä kanssa tuntikausia, kunnes he onnistuivat saamaan riidan aikaiseksi ja poika kopisteli yläkerrasta alas silmät palaen ja paineli ovet paukkuen matkoihinsa, Mari Salokangas muistelee.

Taisto Lundberg osallistuu vain harvoin kahvipöydässä vellovaan keskusteluun. Viime aikojen sairastelut ovat jättäneet jälkensä muistiin, ja Mari sanookin, että muuten hyväkuntoinen ja terävä Taisto ei aina pysy elämänsä aikajanalla.

– Taidan olla tuonkin perinyt Taistolta. En minäkään ole yksityiskohtaihminen, vaan elän hetkessä ja tunteella. Olen hyvin herkkä, haaveilija luonteeltani. Joskus vähempikin unelmointi voisi riittää, Amadeus hymyilee.

Vaikka nuoruus oli rikkonainen, Amadeus ei kanna isälleen kaunaa. Tai siis Taistolle, sillä Amadeus ei häntä isäksi usein kutsu.

– Olen antanut Taistolle anteeksi. Isäni on minulle rakas, mutta suhtautumiseni on silti ristiriitainen. Olen ihminen, joka osaa rakastaa. Haluan aina mieluummin rakastaa kuin vihata, enkä vihaa Taistoa lainkaan. Näen hänen historiansa, eletyn elämän. Noilla korteilla, mitä Taisto on saanut, moni tekisi samat virheet.

Nyt Taistokin havahtuu ja kertoo ilahtuneensa nähtyään netistä, että Espoon Mäkkylässä sijainneesta romanien telttaleiristä on maininta historiakirjassa. Tuolla leirillä elämä jakoi pienelle Taisto Lundbergille 1950-luvulla kehnot kortit.

– Leirille tuotiin romanipakolaisia etenkin Karjalasta, mutta myös muita kodittomia. Minähän synnyin Vehmaalla. Elin leirillä surkeissa, suorastaan slummimaisissa olosuhteissa nelisen vuotta, kunnes minut vietiin lastenkotiin Sipooseen. Se oli monen mustalaislapsen kohtalo siihen aikaan, rankka paikka. Täytettyäni 18 vuotta pääsin mustalaislasten nuorisokotiin Kauniaisiin. Siellä reviirini laajeni, ja tunsin vihdoin pääseväni osaksi yhteiskuntaa, Taisto Lundberg kertoo.

– Enhän minä tiennyt edes, mikä romani on. Mustalaisista aina puhuttiin. Vaikka olen esiintynyt Hortto Kaalon kaltaisessa mustalaisyhtyeessä, olen elänyt erilläni mustalaiskulttuurista.

Taisto ei kuitenkaan halua kieltää perimäänsä tai unohtaa kokemaansa. Hän laitatti Mäkkylään kyltin, jossa lukee: ”Täällä asui 1950-luvulla yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyt romanileiri. Asukas Taisto Lundberg”.

– Olen koko elämäni etsinyt itseäni, kulkenut orpopoikana. Olen tehnyt 30 vuotta sukututkimusta. Minulta on kysytty pienestä pitäen, kenen poika olen, enkä ole tiennyt vastausta.

Taisto hymähtää, että vasta Kauniaisten nuorisokodin aikaan hänelle selvisi, että hänellä on Anneli-niminen sisko. Sisaresta tuli sittemmin tunnettu laulaja nimeltä Anneli Sari.

– Kauniaisissa minä ja velipuoleni Feija Åkerlund perustimme rautalankayhtyeen nimeltä Dark Faces. Siitä lähti musiikkiurani. Kävin Helsingissä ammattikoulun maalarilinjaa samalla. Minusta taisi tulla enemminkin taivanrannanmaalari. Yhtenä kesänä yritin maalata Annelin taloa, mutta ei se urakka tullut koskaan valmiiksi.

Vuonna 1969 perustettu Hortto Kaalo oli iso tapaus. Nimi tarkoittaa romanien kielellä oikeaa mustalaista. Kaksi ensimmäistä 1970-luvun alun levyä myivät kultaa. Yhtyeen perusti Marko Putkonen yhdessä Taiston ja Feijan kanssa.

– Siitä tuli hurja rumba. Muistan, kun menimme Scandian legendaarisen levytuottajan Jaakko Salon pakeille koelauluihin, vedettiin sävellykseni Miksi ovet ei aukene meille sekä soperrettiin jotain mustalaisten kielellä. Jaakko tokaisi, että tuo saame kuulostaa omituiselta, mutta biisi on hyvä, Taisto nauraa.

Aika oli sopiva ja suopea mustalaismusiikin läpilyönnille. Rotusyrjinnän kieltävä laki tuli voimaan 1970, taistolaisuus ja hippiliike velloivat yhteiskunnassa. Venäläistyylinen estradimusiikki upposi suomalaisiin.

– Olin mukana viitisen vuotta, mutta jättäydyin pois, kun meille tuli näkemyseroja ja halusin opiskella kunnolla, muun muassa musiikin historiaa. Välit ovat pysyneet silti hyvinä, ja oli ilo soittaa Hortto Kaalon 40-vuotisjuhlakonsertissa 2012 Kansallisteatterissa. Siellä Amppukin esiintyi, Taisto sanoo.

Amadeus sanoo, että vaikeuksista huolimatta hänen lapsuudessaan oli paljon hyvääkin. Isä patisti musiikin pariin, ja jo kolmevuotiaana Amppu kävi musiikkiesikoulua. Viulunsoiton hän aloitti kuusivuotiaana.

– Olen siinäkin mielessä isäni kaltainen, että en tykkää nuoteista. Opettelen ja soitan mieluiten korvakuulolta. Taisto on itseoppinut soittaja, ja hän oli parhaimmillaan silloin, kun hän ei vielä osannut nuotteja. Muistatko, Taisto? Amadeus kysyy.

– Kyllä. Ihmeellistä oli, että opittuani nuotit kadotin korvakuuloni, Taisto hämmästelee.

Hortto Kaalon keikoilla pikku-Amadeus imi vaikutteita.

– Katselin sitä taiteilijan elämää, yleisöä, taputuksia ja ajattelin, että onpa siistiä, niin glamouria. En ikinä pystyisi tuohon tai uskaltaisi mennä yleisön eteen! Olin hyvin ujo. Kun piti lähteä esiintymään viulukonserttiin, kiipesin talon katolle ja huusin: ”En tule, hyppään alas, jos pakotatte!”

Ujous ja herkkyys yhdistyneenä kotiolojen aiheuttamaan turvattomuudentunteeseen ahdisti Amadeusta. Peruskoulu tutussa ympäristössä vielä sujui, mutta kauppaoppilaitoksessa teini ei kestänyt.

– Jouduin käymään psykologillakin. Lopetin pian ja pidin välivuoden. Purin ahdistustani musiikkiin, silloin treenasin isäni kanssa tässä talossa tuntitolkulla monta kertaa viikossa. Musiikki oli pakokeino, ja se auttoi.

Amadeus tuntee, että hän on aina ollut vain puolikas.

– Olen puolimustalainen. Puolivalkolainen. Aina jotenkin ulkopuolinen. Kokeilin romanivaihetta siinä myöhäisteini-iän myllerryksessä, oli suorat housut ja kravatti. Taisto järkyttyi. Hän kehotti kulkemaan omaa tietäni ja etsimään identiteettiäni. Onneksi en kelvannut romaniyhteisöön. En varmasti olisi tässä, jos olisin jatkanut romanielämää.

Amadeus sanoo olleensa aina tarkkailtavana.

– Mustalaisaikana vartija kulki perässä, kun yritin käydä vaateliikkeessä. Kun sitten tangokuninkaana, entisenä esiintymiskammoisena laulajana, jouduin nousemaan tuhatpäisen yleisön eteen, tuosta kokemastani tarkkailufiiliksestä oli yllättäen apua.

Vuoden 2009 tangoille Amadeus meni äitinsä kehotuksesta. Taisto ja Mari järjestivät avuksi oopperalaulaja Jyrki Niskasen, Hortto Kaalon alkuperäisen pianistin.

– Ääneni alkoi soida, se puhkesi kukkaan. Jyrki uskoi minuun, otti siipiensä suojaan, auttoi kaikessa, teki voileipiä. Kun voitin, olin vain 20-vuotias. Löin yleisöennätyksiä ja muistan, kuinka Mäntsälän Suurlavalla ihailijat kiipesivät toistensa yli. Se oli uskomatonta, unenomaista aikaa, jota kesti muutaman vuoden.

Sitten Amadeus ajautui kiistoihin ohjelmatoimistonsa kanssa.

– Uskalsin sanoa ensimmäisenä kuninkaallisena ääneen asioita, joista oli vaiettu. Otin esille muun muassa palkkatason.

Amadeus on tehnyt konserttikiertueita, viime vuonnakin hän esiintyi sadassa konsertissa, ja kesäisin hän tykkää käydä lavakeikoillakin. Nyt hän on kasaamassa yhtyettä ja valmistautumassa syksyn isolle konserttikiertueelle uuden levyn ilmestyttyä 13. heinäkuuta.

Uusi albumi on kunnianosoitus mustalaismusiikille ja myös Amadeuksen isän työlle. Levyllä on cover-versioita Hortto Kaalon hiteistä sekä Amadeuksen omia sävellyksiä kuten sinkkuna ilmestynyt, menevä Saat mun rummut soimaan.

– Olemme Mika Toivasen kanssa varmaan neljä vuotta väsänneet tätä levyä. Hyvää kannattaa odottaa. On myös mahtavaa päästä syksyllä kiertämään uuden musiikin kanssa isosti estradeja. Kaikesta huolimatta mustalaisuus merkitsee minulle musikaalisuutta ja inhimillisyyttä.

Taisto Lundberg on omat demoninsa selättänyt, ja nyt hän viettää rauhallista vanhuutta. Amadeuksen taistelu on vielä kesken.

– Olen käynyt terapiassa ja tehnyt aktiivisesti töitä saadakseni elämäni kuntoon, keskittänyt energiaani tähän hetkeen ja pyyhkinyt lapsuudesta kumpuavia epävarmuuksia pois. Olen löytänyt tasapainon.

Amadeus avioitui espanjalais-suomalaisen Lara del Mar Sánchezin, 40, kanssa 2014. Heillä on kolmevuotias poika, Rio. Lapsi on mullistanut Amadeuksen elämän ja tuonut siihen sekä onnea että tarkoituksen. Perhe asuu Järvenpäässä.

– Meillä oli juuri isä–poika-aikaa, kun äiti oli työkeikalla. Hänellä on tatuointistudio Factory Ink -yrityksessä Kellokosken ruukissa. Olen mielelläni ottanut vastuuta. Kun rakastuimme Laran kanssa, olin 22-vuotias ja aloin huolehtia myös Laran kahdesta lapsesta.

Aikuistuminen ja vastuuntunto sopivat Ampulle.

– Pari vuotta sitten aloin tissutella liian usein, illassa meni muutama olut helposti. Kun tajusin kaljoitteluni häiritsevän perhe-elämääni, lopetin. Olen iloinen, että osasin lopettaa ajoissa.