Jatkosodan syksy vuonna 1941 ratkaisi kolmevuotiaan Laila Hirvisaaren elämänsuunnan.

Hänen isänsä Aarne Hirvisaari kaatui. Vaimo Saimi ja ainokainen lapsi, tytär Laila, saivat murskaavan tiedon Nuijamaan rajanpinnassa sijaitsevalle kotitilalleen.

– Minulla ei ole pienintäkään muistikuvaa isäni kasvoista, on vain valokuvat komeasta, tummakulmaisesta miehestä. Hänen kirjeistään rintamalta olen voinut lukea, miten hän nimitti vaimoaan rakkaaksi ja minua pieneksi kullakseen. Niitä kirjeitä on paljon, ja niiden lukeminen on yhä raskasta.

Lapsi ei ymmärtänyt, mitä kaatuminen sodassa tarkoittaa. Hän ajatteli, että kaatunut nousee seisomaan, niin hän itsekin nousi, jos kaatui maahan.

Toisesta kaatumisesta hän sai kuulla samana syksynä, kun äidin veli, Lailan eno ja kummisetä kaatui.

– Muistan tuskatilat kotona, jotka kaatumisista seurasivat, äitini ja isovanhempieni surun. Suomi sata vuotta -juhlavuoden aikana palasin monta kertaa niihin muistoihin ja tuntemuksiin, jotka ovat jääneet alitajuntaani. Kaksi suomen kielen kauneinta sanaa – tähtikirkas yö – ovat minulle kauheat sanat, koska vihollisen laivueet tulivat silloin.

Laila Hirvisaari on miettinyt usein äitinsä voimavaroja ja kykyä kestää puolisonsa menetys ja sitten evakkomatka.

– Lähdimme evakkoon vuonna 1943 Mynämäelle. Jos minut herätetään keskellä yötä, osaan yhä ladella Mynämäki, Korvensuun kylä, Jäppilän talo. Meidät otettiin siellä suurenmoisesti vastaan.

Yhteys mynämäkeläisiin säilyi pitkän aikaa sotien jälkeenkin.

Tapahtuma, josta Laila Hirvisaari haluaa nyt ensimmäistä kertaa julkisesti kertoa, on kuin romaanista, erona vain se, että kaikki on totta.

– Lokakuussa 1941 isäni Aarne tapasi Äänislinnassa sattumalta saman kylän pojan. He olivat eri rykmenteistä, mutta tiet yhtyivät tuokioksi siellä kaukana. Isä sanoi, että hän aavistaa kaatuvansa sodassa ja pyysi tuttua kaveria huolehtimaan hänen vaimostaan Saimista ja tyttärestään Lailasta.

Aarne Hirvisaari kaatui runsas viikko synkän ennakkoaavistuksensa jälkeen. Saman kylän poika, jota hän pyysi huolehtimaan perheestään, oli Armas Pulli.

Hänestä tuli Lailan isäpuoli.

– Hän oli kertonut äidilleni kohtaamisestaan isäni kanssa ja myös ennustuksen. Armas ja äiti menivät naimisiin muutaman vuoden kuluttua isän kaatumisesta.

Laila Hirvisaari sanoo saaneensa silloin kokonaisen perheen.

– Hän oli maailman ihanin isäpuoli, isä! Äidilleni ja hänelle syntyi kolme lasta, sisareni Leena ja Marjatta, ja veljeni Markku. Emme ole olleet toisillemme koskaan sisarpuolia, ja minä esikoisena holhosin heitä. Elimme sovussa, siitä äiti piti huolen. Sisarrakkautemme on ollut aina luja.

Armas Pulli piti elämänsä loppuun asti kiinni Aarne Hirvisaarelle antamastaan lupauksesta.

Lue koko juttu Avusta nro 23/2018