Sota oli jatkunut neljä päivää, kun se alkoi. Yksi kuva toisensa perään.

En tarkoita kuvia ruumiista, tarkoitan kuvia leivistä.

Facebookin Hapanjuurileipurit on yksi suurimmista suomenkielisistä sosiaalisen median ryhmistä. Siinä on miltei 30 000 jäsentä. Heitä on joka puolelta Suomea, kaikista yhteiskuntaluokista ja ammateista. Usein tuntuu, että jäseniä ei yhdistä muu kuin se asia, minkä ympärille ryhmä on perustettu: leipominen perinteisellä juurimenetelmällä.

Nyt tämän sekalaisen porukan lävisti hetkessä uusi ilmiö. Hapanjuurileipurit latasivat vuorotellen ryhmään kuvia pulleasta leivästä, joka oli valeltu valkosipuli-yrttiöljyllä.

Sen nimi on pampuška ja se on Ukrainan kuuluisin leipä.

Muutamia viikkoja jatkunut Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut ihmiset ympäri maailmaa osallistumaan hyväntekeväisyyteen poikkeuksellisen innokkaasti. Tämä on näkynyt vahvasti myös ruoka-alalla. Suomessakin ravintoloiden listalle on ilmaantunut Ukraina-annoksia, joiden tuotosta osa lahjoitetaan esimerkiksi Unicefille.

Ruokabloggaajat ja somevaikuttajat taas ovat esimerkiksi Ruotsissa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa organisoineet kampanjoita, joissa valmistetaan ukrainalaisia ruokia ja samalla kerätään rahaa sodan uhreille.

Näistä kahdesta tavasta erityisesti jälkimmäinen on paitsi konkreettinen, myös terapeuttinen tapa auttaa. Asiantuntijoiden mukaan kriisin keskellä ihmisiä usein rauhoittaa se, että he voivat tehdä jotain käsillään. Siksi internetissä tapahtuva rahalahjoitus ei välttämättä tunnu yhtä hyvältä kuin villasukkien neulominen tai leipominen.

Suomen ja Ukrainan ruokaperinteet muistuttavat myös monissa muissa asioissa toisiaan. Tämä johtuu maidemme maantieteellisestä sijainnista: olemme molemmat kulttuurisesti idän ja lännen välissä.

Siinä missä Suomi on saanut paljon kulinaarisia vaikutteita Ruotsista ja Venäjältä, Ukrainassa nämä vaikuttajat ovat kuitenkin olleet vielä moninaisempia. Ideoita ja perinteitä on imetty Saksasta, Unkarista, Turkista, Georgiasta, Armeniasta, Venäjältä ja Valko-Venäjältä, Puolasta, tataareilta ja juutalaisilta.

Ukraina on suuri maa, ja sen eri osissa suositaan erilaisia raaka-aineita. Jos epäyhtenäisen ja alituiseen muuttuvan ruokakulttuurin perusteella yrittää tehdä yleistyksiä kansan luonteesta, päätyy helposti metsään. Yritetään silti.

Ainakin sen voi kohtalaisen turvallisesti sanoa, että ukrainalaiset eivät hienostele. Ruuassa näkyy vahvasti talonpoikainen perinne, ei siis hovin tai aateliston ruokatapojen vaikutus samalla tavalla kuin vaikkapa Ranskassa. Tästä kertovat esimerkiksi Ukrainan viralliset ja epäviralliset kansallisruuat:

Vaikka ukrainalaisessa ruuassa käytetään yksinkertaisia raaka-aineita, valmistustekniikat ovat hienostuneita ja vaativat viitseliäisyyttä.

Usein ruoka valmistetaan kahdessa eri vaiheessa. Ensin raaka-aineet paistetaan, jonka jälkeen varsinainen valmistus tapahtuu keittämällä tai uunissa. Tämä näkyy myös borssin valmistuksessa. Ukrainassa on tapana paistaa vihannekset ensin ja lisätä ne liemeen vasta sitten. Venäjällä raaka-aineet pannaan suoraan pataan ja veteen.

Ukrainassa on suuret vuodenaikavaihtelut: kesä on kuuma ja talvella pyryttää. Loppukesällä ja syksyllä maassa on jopa ylitarjontaa tuoreista vihanneksista. Talvella sesonkiruokaa on vähemmän. Siksi Ukrainassa on perinteisesti säilötty, suolattu ja fermentoitu kasviksia – vähän niin kuin Suomessa. Ruokakulttuurimme lepäävät samalla perustalla, vaikka raaka-aineiden tasolla niissä on toki paljon myös eroavaisuuksia.

Ukrainan metsissäkin kasvaa mustikoita. Viime vuonna niiden sato myöhästyi poikkeuksellisen kylmän kevään takia.

Tästä vuodesta ei vielä tiedä kukaan.

Kun suomalaiset hapanjuurileipurit kokeilevat ensimmäistä kertaa pampuška-leipää, he osallistuvat niin sanottuun sodan toiseen rintamaan. Se on kulttuuri.

Sodan tarkoituksena on alistaa maa ja siellä elävät ihmiset. Pahimmassa tapauksessa ihmisten kanssa kuolevat myös perinteet, tarinat ja identiteetit. Tätä on syytä vastustaa kaikilla mahdollisilla keinoilla. Myös herkullisilla.