Eduskunta äänesti 25. heinäkuuta 1919 Kaarlo Juho Ståhlbergin tasavallan presidentiksi. Kansallisen Edistyspuolueen ehdokas voitti maltillisen oikeiston ja vasemmiston äänin poliittisesti sitoutumattoman, oikeiston kannattaman C. G. E. Mannerheimin selvin luvuin 143–50. 

Ståhlberg, 54, oli vankka tasavallan kannattaja, Mannerheim taas oli ajanut maahan monarkiaa. Oli lähellä, että Hessenin prinssi Friedrich Karlista olisi tullut Suomen kuningas Väinö I. Tasavaltalaiset olivat saaneet voiton juuri Ståhlbergin johdolla, ja tappionsa tunnustettuaan Mannerheim ehdotti häntä maan pääministeriksi. Ståhlberg ei halunnut tuohon tehtävään sen kummemmin kuin presidentiksikään. Tasavalta-aate ja vuoden 1919 hallitusmuoto olivat kuitenkin henkilöityneet häneen, joten Ståhlberg ei voinut kuin suostua presidenttiehdokkaaksi.

Vuosisadan ensimmäiset vuosikymmenet Ståhlberg oli osallistunut Suomen politiikkaan Nuorsuomalaisen puolueen johdossa, senaattorina ja eduskunnan puhemiehenä. Vuonna 1918 hänet oli nimitetty Korkeimman hallinto-oikeuden presidentiksi. Työ istui hyvin hänen haastavaan elämäntilanteeseensa.

Presidenttinä Ståhlberg kamppaili valtakunnallisten kysymysten äärellä, mutta samanaikaisesti hän oli tuore leski – vaimo Hedvig kuoli 1917 – ja kuuden lapsen isä. Jälkeläisistä kolme oli vielä alaikäisiä.

Ståhlberg muutti lapsineen Presidentinlinnaan, entiseen keisarinpalatsiin ja Suomen kuninkaalle suunniteltuun asuntoon. Presidentin kesäpaikaksi Suomen valtio vuokrasi liikemies Alfred Kordelinin rakennuttaman linnan Naantalista. Vuonna 1921 Kultaranta siirtyi kokonaan valtion omistukseen.

Ståhlberg sai pidettyä sekä työn että perheen lähellään, sillä valtaosa presidentin työstä tapahtui Linnassa. Hän ei kaudellaan tehnyt yhtäkään ulkomaille suuntautuvaa valtiovierailua, mutta kiersi jonkin verran koti-Suomea.

Ståhlberg kaipasi ikäistään elämänkumppania rinnalleen. Saatuaan ensin rukkaset leskirouva Ellen Wegeliukselta hän törmäsi nuoruudenystäväänsä, opettaja Ester Hällströmiin, joka oli jäänyt samoihin aikoihin leskeksi kuin hänkin. Ester ja Ståhlberg alkoivat seurustella salaa: tapailla vaivihkaa, kirjoitella kirjeitä ja soitella päivittäin.

K. J. Ståhlberg ja Ester Hällström vihittiin perhepiirissä Esterin kotona Helsingin Katajanokalla kesäkuussa 1920.

Maltillisena liberaalina Ståhlberg karsasti sekä kommunisteja että äärioikeistoa. Hän ei kannattanut politiikassa minkäänlaista voimakasta kiihkoilua. Ståhlberg muun muassa vastusti jyrkkää alkoholin kieltolakia ja halusi palauttaa suojeluskunnat järjestykseen vuoden 1918 sodan jälkeen. Ståhlberg oli valmis käyttämään valtaansa silloin, kun muut konstit eivät auttaneet.

Elokuussa 1923 oikeusministeri Otto Åkessonin käskystä vangittiin Suomen sosialistisen työväenpuolueen kaikki 27 edustajaa maanpetoksesta syytettynä, eikä asiasta edes informoitu presidenttiä. Eduskunnan vasen siipi oli tapauksen jälkeen vajaalukuinen, ja Ståhlberg halusi hajottaa tynkäparlamentin. Tämä kuitenkin vaati hallitukselta perustellun aloitteen, eikä pääministeri Kyösti Kallio halunnut toimeenpanna uusia vaaleja.

Kallio joutui jättämään hallituksensa eronpyynnön, ja Ståhlberg nimitti tilalle A. K. Cajanderin virkamieshallituksen. Se esitti presidentille eduskunnan hajottamista, mihin Ståhlberg suostui. Ståhlbergin jälkeen presidentti on hajottanut eduskunnan vain kuudesti.

Vuoden 1925 presidentinvaaleissa Ståhlberg ei suostunut enää ehdolle, sillä hän ei halunnut pitkäaikaisia johtajia maan tavaksi. Ståhlberg yritti silti paluuta virkaan vuosina 1931 ja 1937, mutta hävisi tuolloin niukasti P. E. Svinhufvudille ja Kyösti Kalliolle.

Lokakuussa 1930 Lapuan liike kaappasi Ståhlbergin vaimoineen Kulosaaresta kesken aamukävelyn ja kyyditsi Joensuuhun vastalauseena kommunistien liian myötämieliselle kohtelulle.

Ståhlbergit selvisivät tapauksesta ilman vammoja, ja Helsingin rautatieasemalle palattuaan heitä vastassa oli kymmentuhatpäinen kansanjoukko.

Presidenttikautensa jälkeen Ståhlberg teki vielä pitkän uran lainvalmistelukunnan vanhempana jäsenenä. Arvostetun valtiomiehen mielipiteitä kysyttiin ja kuunneltiin mieluusti tämän vanhoille päiville asti.

Apu esittelee kaikki Suomen presidentit 12-osaisessa sarjassa. Tämä on sarjan ensimmäinen osa.

Teksti Tuomas Marjamäki, kuvat Puolustusvoimat / Sotamuseo