Kokoomuksen Juho Kusti Paasikivi valittiin pääministerin paikalta presidentiksi poikkeuslailla eduskunnan voimin vuonna 1946, kun C. G. E. Mannerheim oli eronnut poliittisista ja terveyssyistä. Jo aiemmin oli tullut selväksi, ettei voittaja-Neuvostoliittoon saataisi aikaiseksi tyydyttäviä suhteita ilman Paasikiven panosta. 

Diplomatiassa meritoituneella Paasikivellä oli neuvostojohdossa parempi maine kuin monella niin sanotulla sotapoliitikolla. 

Hän oli esimerkiksi korostanut välirauhan ehtojen täyttämistä ja tunnustanut Neuvostoliiton turvallisuusintressin legitiimiksi.

Itänaapurille intressi tarkoitti, ettei sen kimppuun voisi hyökätä Suomen kautta. Paasikivelle kyse oli olosuhteiden pakosta ja pyrkimyksestä kohti lopullista rauhaa – ja suurempaa liikkumavaraa.

Tulenarassa tilanteessa se ei tullut ilmaiseksi. Presidentti joutui nielemään valvontakomission vaatimukset erityisesti sotakorvauksissa ja sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.

Jälkimmäinen toimitti hänen pitkäaikaisen työkumppaninsa ja ystävänsä Risto Rytin vankilaan vuosikymmeneksi.

Valvontakomissio poistui maasta vuonna 1947, mutta jännitys ei. Josif Stalin ehdotti seuraavan vuoden helmikuussa sopimusta yhteistyöstä, ystävyydestä ja avunannosta.

Paasikivi ymmärsi, että ”ehdotuksesta” ei voinut kieltäytyä, mutta piti kiinni suomalaisten oikeudesta luonnostella sopimuksen pohja.

Moskovassa 6. huhtikuuta 1948 allekirjoitettu YYA-sopimus määritteli lopulta Suomen aseman kylmän sodan maailmassa selvemmin kuin voittajavaltioiden kanssa helmikuussa 1947 allekirjoitettu Pariisin rauhansopimus.

Paasikiven ensimmäisessä kaudessa ei oikeastaan ollut kovin paljon tavanomaista.

Siltä kannalta on ymmärrettävää, ettei hän olisi halunnut normaaleja valitsijamiesvaaleja vuonna 1950 – mutta osansa vallanhaluun oli myös presidentin persoonalla.

Useissa hankalissa tehtävissä (Suomen julistautuminen itsenäiseksi 1917–18, Tarton rauhanneuvottelut 1920, Tukholman ja Moskovan erityislähettilään työ 1930–40-luvuilla, neuvottelut ennen talvisotaa 1939) parkkiintunut Paasikivi oli yksityisesti ja arkisemmissa työkuvioissa jääräpäinen vanha mies, jonka äksyily tunnettiin laajalti alaisten parissa.

Paasikivi kuitenkin valittiin jatkamaan toiselle kaudelle 171 äänellä. Sen aikana sekä sisä-  että ulkopoliittinen tilanne helpottui, ei vähiten Stalinin kuoleman vuoksi.

Ennen sotia toiveikkaasti Ruotsin ja skandinaavisen yhteistyön suuntaan katselleelle Paasikivelle oli henkilökohtaisestikin tärkeää, että Suomi liittyi vuonna 1955 sekä Pohjoismaiden neuvostoon että YK:hon.

Sotakorvaukset suoritettiin, karjalaisevakot asutettiin ja säännöstely purettiin asteittain. Iso asia oli myös Porkkalan alueen palautus vuonna 1955.

”Olen tehnyt Moskovaan seitsemän matkaa. Ensimmäistä kertaa palaan sieltä tyytyväisin mielin”, Paasikivi kommentoi, kun Neuvostoliitto oli luvannut luopua Porkkalan vuokra-alueesta.

Paasikivi joutui taiteilemaan sodan voittaneen suurvallan vaatimusten ja kotimaan sisäpoliittisen tilanteen kanssa, mutta hänellä oli jo takanaan kuohuvien vuosikymmenten vaikuttajan ura. Niiden aikana muotoutui Paasikiven ajattelun peruskivi, jonka toisen maailmansodan jälkeiset ”vaaran vuodet” hioivat lopulliseen muotoonsa.

Ennen vuoden 1956 vaaleja muuan maalaisliittolainen nimeltä Urho Kekkonen oli valmistellut kampanjaansa jo kauan.

J. K. Paasikivi oli 85-vuotias eikä asettunut enää ehdolle, mutta suostui toiselle kierrokselle mukaan niin sanottuna mustana hevosena. Valitsijamiesten äänet eivät kuitenkaan riittäneet, ja hän erosi presidentin virasta 1. maaliskuuta 1956.

Vanhan presidentin muistelmat jäivät kesken, sillä hän kuoli saman vuoden joulukuussa. 

Kukaan edes etäisesti Suomen ulkopoliittisen historian kanssa tekemisissä ollut on tuskin välttynyt sanaparilta Paasikiven–Kekkosen linja.

Sen tulkintoja on alettu pohtia ja kyseenalaistaa vasta viime vuosikymmenellä – mutta J. K. Paasikiven presidenttivuosina tulkinnanvarasta ei paljon ollut puhetta. 

Apu esittelee kaikki Suomen presidentit 12-osaisessa sarjassa. Tämä on sarjan seitsemäs osa.

Ensimmäisen osan löydät täältä.

Toisen osan löydät täältä.

Kolmannen osan löydät täältä.

Neljännen osan löydät täältä.

Viidennen osan löydät täältä.

Kuudennen osan löydät 

Teksti Susanna Luikku, kuva puolustusvoimat / Sotamuseo