Vuoden 1994 presidenttikisa oli historiallinen: presidentti valittiin ensimmäistä kertaa suoralla kansanvaalilla. Siinä oli myös tämän presidentinvaalin voiton siemen.  

Kun voitto alkoi olla varma ja Martti Ahtisaari lauloi Helsingin työväentalolla Rakastan elämää, Suomi oli astunut uuteen aikakauteen. Kansan nimissä kampanjoinut, maata ahkerasti kiertänyt Ahtisaari olisi uuden ajan presidentti – hänellä ei ollut kokemusta kotimaan politiikasta, hänen työnsä maailman diplomatian huipulla oli tuttua ulkomaan uutisten kautta.

Mutta laman kurimuksessa eläneessä todellisuudessa evakkopojan maailman huipulle nostanut ”Mara-ilmiö” oli voittava kortti. Hän edusti ulkopuolisuutta, kansainvälisyyttä, toivoa.

Jo puolueensa SDP:n esivaaleissa Mara-ilmiö oli kaatanut tieltään politiikan raskassarjalaisen Kalevi Sorsan, jonka presidenttitie katkesi näin lopullisesti.

Presidentinvaalien toisen kierroksen vastaehdokkaana ollut Elisabeth Rehn ei hänkään ollut perinteinen ehdokas, vaan pienen RKP:n riveistä noussut aikaansaava puolustusministeri, joka nosti ensimmäisen kerran esiin todellisen mahdollisuuden valita naispresidentti.

Ahtisaari tuli 1994 presidentiksi historiallisella hetkellä. Suomi oli juuri saanut päätökseen Euroopan yhteisön (sittemmin EU) jäsenyysneuvottelut ja oli siirtymässä osaksi läntistä Eurooppaa. 

Edessä olisi kuitenkin vielä kysymys jäsenyydestä. Siitä tulisi kova paikka itsenäisyyttään korostaneelle kansakunnalle. Naapurissa pitkään Suomeen vaikuttanut Neuvostoliitto oli hajonnut Venäjäksi ja pienemmiksi valtioiksi.

Kansainvälisyyttä ja läntistä arvoyhteisöä korostanut Ahtisaari oli tiukan paikan edessä. Koko kansan presidentin olisi oltava myös niiden presidentti, jotka näkivät EY-jäsenyydessä lähinnä poliittisen ja taloudellisen itsenäisyyden menettämistä ja muiden sekaantumista meidän asioihimme. 

Kesäkuussa presidentti Ahtisaari valtuutti Suomen hallituksen allekirjoittamaan neuvottelusopimuksen, joka alistettiin neuvoa-antavalle kansanäänestykselle.

Kun Ahtisaari oli toiminut presidenttinä puoli vuotta, kansa äänesti, liittyisikö Suomi osaksi Euroopan yhteisöä. Kyllä-äänet voittivat prosenttiluvuin 57–43. 

Ahtisaari oli hyvillään.

Viipurilaissyntyisen, diplomatiaan jo nuorena suunnanneen Ahtisaaren tie presidentiksi oli ainutlaatuinen.

Kun aiemmat presidentit olivat syvällä Suomessa, Ahtisaari toimi suurlähettiläänä, kehitti kehitysyhteistyötä, sovitteli konflikteja, johti suuria kansainvälisiä operaatioita ja kätilöi maailmaan uusia valtioita.

Presidenttinä hänestä tuli maakuntamatkailija, joka tahtoi tavata kansaa suoraan siellä, missä se asui. Hän nosti esiin työtä ja perusti oman työllisyystyöryhmänsä sekä matkusti teollisuusvaltuuskuntien kärjessä edistämässä suomalaisten työpaikkojen syntymistä. Laman kurittamassa maassa tälle oli tilausta.

Hänestä tuli keskustelija, joka avasi suunsa asiassa kuin asiassa. Hän oli tietoinen arvostaan ja kansainvälisistä kontakteistaan ja toi nämä julki.

Ahtisaari myös puolusti presidentin vahvaa asemaa ja työnsi presidenttiyttä alueille, joille se ei valtiosäännön mukaan kuulunut. Astuessaan piiriensä ulkopuolelle hän tuli talloneeksi monille varpaille. 

Kansainvälisesti hän oli aktiivinen. Hän nosti maailmalla esiin Suomea ja edisti rauhaa. Ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneelle Indonesian hallinnolle annetut kunniamerkit olivat monelle liikaa. 1999 Ahtisaari välitti Kosovon rauhanprosessia YK:n valtuuttamana.

Suomi alkoi nousta lamasta ja presidentin ulkopuolisuuden vetovoima hiipua. Suomi suuntasi kohti Euroopan ytimiä.

Vaikka presidentti tuki tätä, vaakakuppi alkoi kallistua hallituksen suuntaan. Mediassa ja keskusteluissa nousivat yhä useammin esiin presidentin ja hänen perheensä henkilökohtaiset asiat. Keskusteltiin yhteisistä pelisäännöistä.

Mara-ilmiö alkoi kääntyä kohti pistettä, jossa hänen oli valittava, tähtääkö toiselle kaudelle. Olisi pitänyt käydä puolueen esivaaliin. Hän ei lähtenyt uudelleen ehdolle ja jäi ensimmäiseksi yhden kauden presidentiksi sitten kesken kautensa lopettaneen Mannerheimin.

Martti Ahtisaari oli presidenttinä ainutkertainen. Arvojohtaja, jonka lempilapset, kansainvälinen diplomatia ja rauhanvälitys, toivat hänelle presidenttikauden jälkeen lopulta suurimman kansainvälisen tunnustuksen, Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008.

Nemo Propheta in Patria – Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, saattoi moni arvella tuolloin nobelistin itseksensä tuumailleen. 

Apu esittelee kaikki Suomen presidentit 12-osaisessa sarjassa. Tämä on sarjan kymmenes osa.