Siviilivirasta huolimatta C. G. E. Mannerheim otti ensimmäiset askeleensa presidenttinä sotilaan sotisovassa. Hän asteli 4.8.1944 vasta valittuna valtionpäämiehenä Eduskuntatalon rappuset alas kunniakomppanian eteen ja hurraavan kansan pariin.

Ensi töikseen Mannerheim sanoutui irti edeltäjänsä, presidentti Risto Rytin allekirjoittamasta sopimuksesta. Se olisi estänyt erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa. Mannerheim myös suostui aselepoon. Jo 1945 hän laati luonnoksen sopimuksesta, joka lopulta, moneen kertaan muutettuna, tuli 1948 voimaan YYA-sopimuksena Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

Mannerheim valittiin johtamaan presidenttinä Suomi rauhaan. Hänen valintansa uskottiin takaavan koko Suomen armeijan miesten tuen rauhansopimukselle Neuvostoliiton kanssa.

Mannerheimille kasautui raskaita tehtäviä. Oli pakko hätistää entiset aseveljet, saksalaissotilaat, ulos maasta. Suurin osa heistä poistui Lapin kautta säälittä maakuntaa polttaen.

Presidenttinä hän joutui myös lakkauttamaan itselleen läheiset yhteistyökumppanit, joihin saattoi tukeutua sotien aikana. Liittoutuneet sodan voittajavallat määräsivät lopetettaviksi muun muassa suojeluskunnat, lottajärjestön sekä asevelijärjestöjä. Asekätkentäjutun vuoksi piti sulkea vankilaan tärkeitä upseeritovereita aina kenraalikuntaa myöten.

Mannerheimilla oli myös henkilökohtainen pelko joutua vastaajaksi vuonna 1945 alkaneeseen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin.

Neuvostodiktaattori Josif Stalin ei kuitenkaan halunnut häntä syytettäväksi. Stalinin kerrotaan sanoneen, että Suomen kansa on suuressa kiitollisuudenvelassa vanhalle sotamarsalkalleen.

Se olikin ainut merkittävä myönnytys Neuvostoliiton suunnalta. Suomessa istui itänaapurimme ohjailema valvontakomissio. Mannerheimin mahdollisuudet sekä ulkopoliittisena että sisäpoliittisena toimijana hupenivat nopeasti, kun uudenlainen Suomi alkoi taipaleensa.

Myös sairastelu heikensi Mannerheimia. Voimia tehdä jotakin merkittävää presidenttinä ei tahtonut enää löytyä. Terveydenhoito vaati virkavapauksia ja toipumismatkoja ulkomaille, muun muassa Portugaliin. Samalla tilanne Suomessa ajoi nopeasti ohi vanhan presidentin.

Eduskunnan säätämällä poikkeuslailla presidentiksi noussut Mannerheim joutui kokemattomana poliitikkona turvautumaan – usein ehkä tahtomattaankin – pääministeri Juho Kusti Paasikiven (1870–1956) ratkaisuihin.

Molemmat olivat vanhoja herroja, Paasikivi sentään kolme vuotta Mannerheimia nuorempi.

Mannerheimin presidenttikauden kuvissa Paasikivi on usein mukana. Herrat edustavat tummissa puvuissa, välillä juhlallisemmin hännystakeissa. Mannerheim suosi usein rusettia solmion sijaan. Silti siviiliasu oli ongelma, koska siinä hän näytti paljon vanhemmalta kuin univormussa.

Ohjat olivat olleet Paasikiven käsissä jo esimerkiksi rauhanneuvottelujen johtajana Moskovassa. Keväällä 1946 hän sai myös lailliset valtuudet.

Paasikiven kerrotaan jo pitkään kärttäneen Mannerheimia eroamaan ja tuskastuneen tämän jahkailuun. Mannerheim oli hänen mielestään huolissaan vain omasta kansansuosiostaan ja siitä, millainen kuva hänestä jäisi, Paasikivi kirjotti päiväkirjoissaan.

Kun Paasikivi sai tahtonsa läpi, hän jatkoi Mannerheimin kuusivuotiskauden loppuun. Vuonna 1950 hänet  valittiin uudelleen presidentiksi vuoteen 1956 asti.

Vuonna 1945 Mannerheimilla oli todettu mahahaava, joka puhkesi 1946 ja leikattiin Suomessa. Toinen leikkaus seurasi Ruotsissa 1948. Tammikuussa 1951 Mannerheimin vatsa oireili jälleen. Se myös oli lopulta hänelle kuolemaksi.

Mannerheimin kerrotaan määränneen, että kun hänen arkkuaan vedetään tykkilavetilla kahdeksan kenraalin kunniavartiossa viimeiseen lepoon, hänen hevosensa Käthyn eli Katen pitää seurata saattuetta mustaan suruloimeen puettuna.

Mannerheimin hautajaisissa helmikuussa 1951 puhui eduskunnan puhemies K. A. Fagerholm: ”Kallisarvoinen on perintönsä, jonka hän jättää vaalittavaksemme. Tämä perintö on isänmaan vapaus ja itsenäisyys – hänen elämänsä johtotähdet.”

Apu esittelee kaikki Suomen presidentit 12-osaisessa sarjassa. Tämä on sarjan kuudes osa.

Ensimmäisen osan löydät täältä.

Toisen osan löydät täältä.

Kolmannen osan löydät täältä.

Neljännen osan löydät täältä.

Viidennen osan löydät täältä.

Teksti Hannu Koskela, kuva puolustusvoimat / Sotamuseo