Kuningasbasso Jaakko Ryhänen, 75, kertoo tuoreessa elämäkertakirjassaan vierailuistaan maailman arvostetuimmissa oopperataloissa ja pitkästä urastaan Kansallisoopperassa työnä, joka on periaatteessa samanlaista kaikkialla.

Teit uran Kansallisoopperassa ja jäit vuonna 2001 eläkkeelle 54-vuotiaana. Mikä oli kohokohta Kansallisoopperassa?

Ennen eläkkeelle jäämistäni pyysin, että saan tehdä viimeisen roolin Paavo ­Ruotsalaisena. Paavon viimeiset repliikit ovat: Voitin, voitin toki.

Sydänoperaation jälkeen 2003 kerroit olevasi jatkoajalla. Miten vakava tilanne oli?

Oli se vakava, ja olin tuolloin vuoden täysin laulamatta. Minulle tehtiin sydämen viiden suonen ohitusleikkaus, minkä jälkeen sydän on toiminut vain 40-prosenttisesti. Toipumisen aikana lauluoppilaani soittelivat, ja toivoivat minua taas opettamaan. Pian jatkoin myös konsertointia.

Seppo Hovin kanssa olemme konsertoineet yhdessä 36 vuotta. Olen 75-vuotias, ja Seppo on minua kaksi päivää vanhempi. Viime joulukuussa konsertoimme yh­dessä Tampere-talolla teemalla Hovi ja Ryhänen 150 vuotta.

Sinun piti tänä keväänä esiintyä Jyväskylässä Viimeisten kiusausten seppä Högmanina, mutta toisin kävi.

Ehdin laulaa Jyväskylässä yhden näytöksen. Kaikki muut esiintymiseni jouduttiin perumaan 19. joulukuuta, koska diabeetikkona ­jalkaani tuli paha haava. Minulle on nyt tehty viisi leikkausta ja olen maannut kahdeksan viikkoa vuodepotilaana. Positiivista on, että jalka näyttää paranevan.

Enää en kuitenkaan nouse näyttämölle. Olen iloinen, että 49 vuoden ura näyttämöllä päättyi Viimeisiin ­kiusauksiin.

Siirryit aikanaan opettajasta oopperalaulajaksi. Miten näin kävi?

Minusta ei pitänyt tulla ­laulajaa, koska olin kansakoulunopettaja. Rakastin kuitenkin laulamista ja laulumusiikkia.

Oopperanjohtaja Juhani Raiskinen otti riskin ja halusi nähdä, kehittyykö Ylöjärven kansakoulun opettajasta ammattilaulaja. Kun alkuaikoina kerroin, että laulan oopperassa, ihmiset kysyivät, että mitä sitten päivisin teet. Moni ei tiedä, että oopperalaulajan työ on kokopäivätyötä, jossa on aamuharjoitukset 11–15 ja illalla 19–22 joko näytös tai harjoitukset. Niiden lisäksi kaikki roolit harjoitellaan kotona.

Teit läpimurtosi Kansallisoopperaan 1977. Miten se tapahtui?

Pääsin Kansallisoopperaan aluksi vierailijaksi vuonna 1975. Läpimurtoni tein, kun jouduin 1977 tuuraamaan Martti Talvelaa Viimeisten kiusausten Paavona. Koko ooppera oli sävelletty Talvelalle, joka oli yksi parhaista bassoista maailmassa, joten astuin liian isoihin saappaisiin. Mutta ei nuori laulaja voinut kieltäytyä. Ilmeisesti onnistuin, koska kritiikki oli kannustavaa. Sen roolin avulla kehityin musiikillisesti ja näyttämöllisesti.

Vanha oopperatalo ­Aleksanterin teatterissa oli minulle koti, jossa lauloin 20 vuotta. Vuonna 1993 valmistuneessa uudessa oopperatalossa en enää kokenut samaa.

Olet sanonut, että kerran laulaja, aina laulaja, mitä tarkoitat?

Pekingin olympialaisten aikana olin ­sairaalassa ja avasin television aamuyöllä. Aloimme huonetoverini kanssa katsoa hiihtoa, ja sen perään jääkiekon finaalia. Viimeisen erän aikana nukahdin ja heräsin kolme minuuttia ennen loppua. Spontaanisti kajautin Maamme-laulun sängyn pohjalta niin, että se kuului koko osaston läpi. Sain vieruskaverilta isot aplodit.

Olet esiintynyt maailman suurilla lavoilla, Millaisia muistoja sinulla on Wienistä ja New Yorkista?

Vierailin ensimmäistä kertaa Wienin valtionoopperassa 1987. Vakituinen vierailijasopimus minulla oli taloon 1991–1998. Se edellytti, että asuin tietyn ajan vuodesta Wienissä. Sinä aikana Wienin valtionoopperasta ­muodostui toinen koti. Kansainvälinen urani alkoi varsinaisesti New Yorkin Metropolitanista, jossa lauloin Viimeisten kiusausten Paavon roolia.

Miten Wienin valtionooppera erosi Kansallisoopperasta, jossa olit vierailujen aikana vakituisena solistina?

Olihan siinä iso ero. Wienin valtionoopperassa esitetään 60 teosta vuodessa, ja joka ilta on eri teos. Oopperan orkesterina on huippuorkesteri, Wienin filharmonikot.

Myös oopperakulttuuri on Itävallassa jotain muuta kuin Suomessa. Minulla oli Wienissä asunto, jonka rappukäytävässä vastaani tuli kerran hieno herra. Kävi ilmi, että hän on Wienin filharmonikkojen sellisti. Kun hän kuuli, että olen filharmonikoiden solisti, hän melkein kumarsi.

Kerran kun menin paikalliseen apteekkiin ostamaan särkylääkettä, farmaseutti kysyi, onko laulaja tullut sairaaksi. Kysyin, että mistä te minut tunnette.

Vaimosi Sirpa kertoi kirjassa, että sinulla oli ulkomailla aina koti-ikävä. Oliko niin?

Kyllä oli, aina. Pääsin ikävän yli ajattelemalla, että kaikella on aikansa, ja koska olen saanut laulun lahjan, on mentävä.

Mitä odotat tulevalta?

Jatkan opettamista. Minulla on edelleen kymmenen lauluoppilasta, joille annan yksityistunteja. Meille on myös tulossa perhelisäystä. Tyttäreni poika Henri tuli sairaalaan kertomaan isoisälle suvun ensimmäisenä vauvauutiset. Elokuussa minusta tulee isoisoisä.

Kerro jokin salaisuutesi?

Olen oppinut esittämään, että olen ­intelligentimpi kuin olenkaan.