Kati Kelola, olet toiminut matkailulehti Mondon päätoimittajana. Matkailu on siis ollut jo kauan mielenkiintosi kohteena. Nyt olet kirjoittanut kirjan Vaihtuvia maisemia. 100 ideaa maata pitkin matkailuun (Gummerus). Kuinka tämän teoksen teemat muotoutuivat?
Vuonna 2009 kirjoitimme Heidi Kalmarin kanssa Vastuullisen matkailijan käsikirjan, jossa käsittelimme matkailun eettisiä ja ekologisia kysymyksiä. Vuonna 2021 kaikille on jo selvää, että näille asioille pitää tehdä jotain. Tällä uudella kirjalla halusin konkreettisella tavalla auttaa ihmisiä tekemään muutoksia omaan matkustamiseensa ja näyttää karttaa lentoreittien ulkopuolella. Kirja vastaa kysymyksiin, mihin sitten voisi lähteä, jos ei halua lentää. Tästä syystä, jotta ideat olisivat mahdollisimman realistisia ajankäytön ja rahan suhteen, kirja on rajattu Eurooppaan ja erityisesti Pohjois-Eurooppaan. Halusin kirjalla myös vahvistaa ajatusta, että maata pitkin matkustamisessa ei ole kyse vain lentomatkustamisen välttämisestä vaan ennen kaikkea aivan erilaisesta tavasta matkustaa ja kokea maailmaa.
Vuoden 2020 aikana matkailu koki kenties suurimman sokkinsa pitkään aikaan. Miten koronapandemia ja sen myötä tulleet rajoitukset vaikuttivat kirjaan?
Ensin tietenkin iski epätoivo ja epäusko, että olenko tosiaan kirjoittamassa kirjaa matkustamisesta samaan aikaan kun rajoja suljetaan kautta Euroopan. Samalla kriisi kuitenkin antoi aikaa ja pakotti ajattelemaan matkailua syvällisemmin. Koska kirjan ajatuksena on koko ajan ollut, että sen tarjoamat ideat kestävät mahdollisimman pitkän aikaa, niin itse sisältöön koko ajan päivittyvät tiedot pandemiasta eivät juurikaan jättäneet jälkeä. Varmuudella kun voi sanoa, että esimerkiksi Ruotsi, Saksa, Viro ja Puola, ja kaikki muut maat, joihin matkoja kirjassa tehdään, ovat olemassa pandemian jälkeenkin.
Matkailusta kirjoittaminen vuonna 2020 vaatii kuitenkin asennetta. Lukijana huomasin huojuvani nostalgian ja toiveikkuuden välillä. Toisaalta kirjasi on väistämättäkin toiveikas, koska annat ideoita tuleviin matkoihin, mutta toisaalta kirjoitat maailmasta, jota ei ehkä enää ole olemassa. Eittämättä kallistut optimismin puoleen, mutta tunnistatko tällaiset pessimistisemmät ajatukset matkailun tulevaisuudesta?
Kyllähän minä tietenkin kallistun optimismiin, koska uskon että ihmiset liikkuvat myös tulevaisuudessa. Jatkossa on kuitenkin pakkokin keksiä uusia ratkaisuja liikkumistapoihin, koska nykyinen tapa ei vaan ole kestävä. Tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää miettiä matkustamisen tapojen ohella syitä matkustamiselle. Miksi matkustamme? Mitkä matkat ovat tärkeitä? Mikä matkustaminen on todella tarpeen ja miten sen voisi tehdä muuten?
Suomessahan meillä on vielä monia hyviä mahdollisuuksia järjestää matkustamistamme toisin. Esimerkiksi ajan järjestäminen yhteen pitkään matkaan lukuisten lyhyiden pyrähdysten sijaan on monelle palkkatyössä käyvälle suomalaiselle mahdollista pitkien kesälomien ansiosta ainakin vielä toistaiseksi, mikä on taas ympäristön kannalta hyvä asia. Kriisin myötä tapamme ajatella matkustamista voi hyvin kokea isojakin muutoksia.
Pakollinen pysähtyminen on saattanut johtaa ihmiset pohtimaan, mitä he ovat saaneet reissuistaan, ja kenties jotkut ovat huomanneet, etteivät niin kovasti ikävöikään matkustamista. Muutos ei tietenkään tipahda taivaasta, vaan se pitää tehdä. Yhä suurempi merkitys on niiden ihmisten valinnoilla, jotka edelleen kaipaavat maailmalle.
Ihmisten ajattelutavan ohella muutosten kouriin kuluneen vuoden aikana on joutunut matkailuinfra. Lentoyhtiöt ja hotellit, ravintoloista puhumattakaan, ovat jääneet pandemian jalkoihin. Palautuuko tämä infrastruktuuri koskaan ennalleen? Vai pitäisikö sitä rakentaa uudelleen kestävämmällä tavalla?
Inhimillisellä tasolla pandemia on tietenkin tuottanut paljon kärsimystä ihmisille, jotka työskentelevät matkailun parissa ja saavat siitä elantonsa. Jo aiemmin on kuitenkin puhuttu paljon liiallisen turismin haitoista esimerkiksi Venetsiassa, Lofooteilla tai Barcelonassa. Sanotaan, että kriisit usein vahvistavat jo ennen kriisiä alkaneita kehityskulkuja, joten voi olla, että keskustelut esimerkiksi siitä, mihin kaikkeen meillä matkailijoina on oikeus, voimistuvat. Pandemiaa voi pitää myös havahduttavana osoituksena siitä, että monin paikoin elinkeinoja tulisi monipuolistaa, ettei kaikki ole kiinni turismista. Jokainen matkailija voi myös omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, että matkailu rakentuu myös taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävälle pohjalle. Kukin voi esimerkiksi itse valita, yöpyykö paikallisen perheen ylläpitämässä B&B-majoituksessa vai viekö rahansa ylikansalliselle hotelliketjulle.
Viime kesänä näytti ainakin sosiaalisessa mediassa siltä, että puolet suomalaisista kävi Kolilla ihailemassa kansallismaisemaa ja toinen puolisko jonotti Nauvon lossiin Saariston rengastiellä. Jos uskotaan mielipidemittauksia, niin kotimaan matkailun suosio ei kuitenkaan ole merkittävässä kasvussa pandemian jälkeisessä Suomessa. Miten kotimaan matkailun vetovoimaa voisi lisätä?
Ihan ensimmäiseksi matkailijoiden, meidän ihmisten, pitäisi saada enemmän tietoa kotimaan matkailun mahdollisuuksista. Jopa matkailulehdessä työskennellessäni ongelmana oli usein, että kotimaanmatkailun kohteista ja uutuuksista oli vaikeampi saada tietoa kuin ulkomaisista kohteista. Edelleen mielenkiintoisten, elämyksiä tarjoavien kotimaisten kohteiden löytäminen tuntuu olevan työn takana. Vaikka valinnanvaraa varmasti olisi runsaasti, niin usein yhdet ja samat kohteet nousevat esille.
Kirjassasi nostat Suomesta esille luontokohteita mutta korostat myös kulttuurikohteita, kuten Alvar Aallon arkkitehtuurikierrosta, saamelaiskulttuuria Inarissa ja Suomen Unesco-kohteita.
Suomihan on tietenkin aivan loistava luontomatkailumaa, sehän tiedetään, ja kulttuurikohteitakin on vaikka kuinka. Olen kuitenkin aivan varma, että näkymättömiin jää hirveästi hienoja paikkoja, joihin ei laajemmassa mittakaavassa ole vielä löydetty.
Kun toivottavasti pian pääsemme jälleen matkustamaan, niin minkälaiselle matkalle suuntaat ensimmäisenä? Onko suunnitelmia?
Jo jonkun aikaa on kiinnostanut ajatus matkoista, joilla viettäisin enemmän aikaa yhdessä paikassa. Sen sijaan, että kävisin mahdollisimman monessa kohteessa, haluaisin tehdä syvempiä matkoja harvempiin paikkoihin. Pakko sanoa, että ikävä matkoille on kova.
Keskustelija-palstalla puhutaan kuukauden mielenkiintoisimmista kulttuuriaiheista ja teoksista niiden tekijöiden kanssa.
