Teoriani, ei suinkaan aukoton: maailmassa, jossa pesuaineellakin on tarina, kaunokirjallisuus on alkanut vieroksua sitä. Taideproosan edellinen perusmuoto, fiktiivinen, juonellinen ja henkilövetoinen romaani on hiipumassa, ja erityisesti paljon lukevat ja mahdollisesti itsekin kirjoittavat ihmiset innostuvat nykyään useimmiten jostain muusta.
Ruotsalaisen Ia Genbergin August-palkittu Yksityiskohdat on tästä kehityksestä täydellinen esimerkki. Ensimmäisenä mieleeni tuleva vertauskohta on Rachel Cusk: tarinan sijasta ensisijaista kirjassa on kerronta, ja Cuskin kertojan tavoin myös Genbergin päähenkilö kertoo itsestään kertomalla muista. Hän ei myöskään peittele tarinoita kohtaan tuntemaansa vastenmielisyyttä.
”Olen ajatellut juttujen kertomista kroonisena sairautena, joka tarttuu joihinkin ihmisiin, heidän on pakko kertoa kaikki tarinan muodossa, esittää tapahtumat niin että varmasti vangitsevat kuulijansa, tekevät vaikutuksen, järkyttävät tai saavat tämän nauramaan kanssaan.”
Yksityiskohtien nimettömäksi jäävä kertoja muistelee elämäänsä neljän siihen kerran kiinteästi kuuluneen ihmisen kautta. Kaikki heistä ovat olleet hänelle tärkeitä ainakin hetken, mutta muistoihin sekoittuu myös todellisia sivuhenkilöitä, sellaisia ohimeneviä kohtaamisia, joita jokaiseen ihmiselämään mahtuu hämmästyttävä määrä. Sen tajuaa, kun alkaa muistella.
Sillä niin minulle kirjaa lukiessani käy: alan muistaa. Missä olenkaan ehtinyt olla, miten monissa maissa, kaupungeissa, taloissa ja huoneissa, ja aina kaikkialla ollessani olen ollut tekemisissä toisten ihmisten kanssa. He ovat jättäneet minuun jälkiä ja minä olen jättänyt jälkiä heihin, ehkä vain pieniä raapaisuja, mutta jälkiä kuitenkin.
Kirja upottaa minut myös syvälle 90-lukunostalgiaan. Genberg on syntynyt 60-luvun puolella, mutta minäkin olen riittävän vanha muistaakseni maailman, jossa katoaminen oli mahdollista, sekä hyvässä että pahassa. Ennen myös ihmiskontaktien määrä oli rajallinen, kun taas nykyään kaikki elämämme sivuhenkilötkin ovat sosiaalisen median kautta oikeastaan jatkuvasti läsnä. Tiedämme toistemme arjesta ällistyttävän paljon verrattuna siihen, mitä tiesimme ennen.
Eri asia sitten, onko tieto tarpeellista. Ehkä se on jopa haitallista, sillä tunnen sen joskus merkillisesti ohentavan oman olemassaoloni kokemusta. Ollessaan kaikkialla yhtä aikaa ei ole kunnolla missään, sadat ihmiset eivät mahdu yhden ihmisen päähän, eikä digitaalinen läsnäolo ole samanlaista kuin fyysinen, siitä ei jää muistijälkiä. Kukaan ei taatusti muista enää vuosikymmenten päästä yhtäkään Facebook-ketjun kommentia, kun taas jonkun ihmisen ilmeen tai äänensävyn jossain tietyssä tilanteessa saattaa hyvin muistaakin. Sillä tavoin olemme lihaa ja verta, ääntä ja vimmaa – aivan kuten Genbergin ilahduttavan värikkäät ja huonosti käyttäytyvät henkilötkin.
Sama lyhyemmin: pidän kirjasta paljon. Epäilyttävän yksimielisen kehumisen ja ensin vahvana heräävien Cusk-mielikuvien takia alkuun alitajuisesti vastustelen, mutta Genbergin ihailtavan vapaasti hengittävä proosa tempaa pian mukaansa. Harmi vain, että reilun sadan sivun jälkeen ilo onkin jo ohi.
Tekee mieli kritisoida kirjan pienuutta. Vain neljä ihmistä, miksei vaikka kuusi tai kahdeksan? Onko tämä nyt sitten kuitenkaan niin ihmeellinen? Onhan Yksityiskohdat myös muodinmukainen, jotenkin aukottomasti tähän aikaan ja sen kirjallisiin virtauksiin sopiva.
Toisaalta en todellakaan kaipaa mitään tarinaa, se on elämäntunnon tavoittelussa usein vain tiellä. Lyhyydestä nillittäminenkin on kohtuutonta, kun lukukokemus herättää näin paljon muistoja, tunteita ja ajatuksia. Oikeastaan se saa minut katsomaan koko tähänastista elämääni hiukan uudesta kulmasta. Mitaltaan niukan teoksen takana on suuri oivallus, jota ehkä voisi kutsua sanomaksikin: ilman muita emme olisi mitään.
”Olen saanut elämässäni enemmän kuin oman osani taikuutta, ja useimmiten tavatessani muita ihmisiä. Niissä tapaamisissa ja vain niissä on ollut jotain… En osaa sanoa tarkemmin, vain sen että toisistamme meidän on etsittävä, jos jotakin haemme, että silmäparimme ovat kaksoispisteet, joista seuraa jotakin, täsmennys tai perustelu.”
