Käynnissä on marraskuinen kurpitsalyhtyjen ja naamiaisten sesonki. Elokuvissa pyörii k-16 rainoja, joissa paetaan niin ympäriinsä toikkaroivia zombeja kuin mielipuolisia klovneja.

On Halloween lyönyt amerikkalaisena juhlana Suomessa läpi tai ei, osataan hirviöistä ottaa täälläkin ilo irti. Aivan kuten melkein kaikkialla maailmassa.

Kalevalassa kauhua herättää merihirviö Iku-Turso, Euroviisuissa monsteriyhtye Lordi.

Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto ja yliopistonlehtori Marleena Mustola tarkastelevat lapsille suunnattua hirviöaiheista kirjallisuutta tuoreessa kokoomateoksessa Reconfiguring Human, Nonhuman and Posthuman in Literature and Culture (Routledge 2019).

Hirviöt esitetään usein yhteiskuntaa uhkaavina olentoina, jotka ihmisten täytyy kukistaa. Hirviöt kertovat tutkijoiden mukaan usein keskeisiä asioita niin itsestämme kuin asenteestamme ylipäänsä erilaisuuteen ja vieraaseen – joka usein saattaa pelottaa.

– Hirviöitä tarvitaan ulkoistamaan ihmisissä olevaa pahuutta. Hirviötarinoiden ja -kuvastojen avulla voidaan prosessoida sitä, että meissä kaikissa on myös ”pahat” puolemme. Meitä ympäröivä maailma on myös paha, ja siinä tapahtuu välillä hyvin pahoja asioita, kuvailee Sanna Karkulehto.

– Suomalaiset hirviöt ovat täkäläisessä kansanperinteessä tyypillisesti usein välitilaisia hahmoja, kuten peikot, tai toisaalta varoittavia kieltojen ja pelottelun välineitä, kuten vaikkapa Näkki, Karkulehto sanoo.

Suomalainen erikoisuus on hänen mukaansa myös esimerkiksi susien pukeminen hirviön kaapuun. Luonnonvarainen eläinlaji saatetaan nähdä suomalaisten turvallisuutta uhkaavana, hirviömäisenä olentona.

Hirviöiden esitystavoissa on kulttuurisia eroja. Esimerkiksi japanilaiselle kulttuurille on tyypillistä erilaiset kujeilevat ja leikilliset hirviöhahmot, jotka eivät asetu yksiselitteisesti "hyviksi" tai "pahoiksi" hahmoiksi, kokoomateoksen toimittaja, Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Aino-Kaisa Koistinen kertoo.

– Hirviöitä on historiallisesti käytetty muun muassa määrittelemään oikeanlaista ihmisyyttä. Esimerkiksi erilaisten vammojen kanssa syntyneitä ihmisiä on saatettu luokitella hirviöiksi, joita vasten "normaalia" ihmisyyttä on rakennettu. Populaarikulttuurin hirviökuvaston voi asettaa osaksi tätä samaa määrittelemisen tarvetta tai jatkumoa, Koistinen sanoo.

Kauhufiktion parissa ihmiset voivat myös kokea ja käsitellä esimerkiksi kuolemanpelkoa sekä muita negatiivisia tunteita turvallisessa ympäristössä.

Suomalaisesta kirjallisuudesta Karkulehdon ja Mustolan materiaaleihin valikoitui Tuutikki Tolosen Mörkövahti, jossa hirviöt Pixarin Monsterit Oy:n tai Roald Dahlin Iso kiltti jätin tavoin näyttäytyvät pitkälti myönteisinä hahmoina.

Toisaalta ne Karkulehdon mukaan ehkä sitäkin useammin ovat hyvin ristiriitaisia hahmoja, joissa on näkyvissä perinteinen hyvän ja pahan välinen kamppailu.

– Nykyisin on myös tavallista, että hirviöiden taustoja ja historiaa tehdään näkyväksi kuten uusimmassa Joker-elokuvassa, Karkulehto sanoo.

–Toki myös aivan umpipahoja hirviöhahmoja on paljon, mutta usein niihin liittyy jotain vaikeasti käsiteltävää ja selittämätöntä. Jotain sellaista, mitä ihminen ei kykene hallitsemaan, koska ei pysty edes ymmärtämään, mistä kaikesta siinä on kysymys.

Kun ulkoavaruuden olennot tulevat jostain ulkopuolelta uhkaamaan maan sisäistä tasapainoa ja rauhaa, konfliktit ja yksinkertainen ihmisten välinen pahuus ulkoistetaan ja projisoidaan johonkin ulkoa tulevaan uhkaan sen sijaan, että tunnistettaisiin ja tunnustettaisiin omat sisäiset ongelmat.

Koistinen huomauttaa, että populaarikulttuurissa tapaa yhä enemmän antisankareita, jotka voivat olla joko moraalisesti arveluttavia ja näin ollen "hirviömäisesti" käyttäytyviä ihmisiä tai sitten väärinymmärrettyjä hirviöhahmoja. Hirviöhahmojen "nousu" liittynee fantasian ja scifin laajalti kasvaneeseen suosioon nykypäivänä.

Toisaalta Karkulehto lisää, ettei nykyhirviöiden hirviöyttä usein tunnista päälle päin, vaan he ovat kuin tavallaan kuka tahansa meistä, ja usein vieläpä suosittuja, menestyneitä ja vaikutusvaltaisia hahmoja, joilla on oma salattu, hirviömäinen puolensa.

– Hirviöydestä on tullut aiempaa moninaisempaa, ja hirviötematiikkaa tunnutaan käyttävän koko ajan moninaisempien ilmiöiden vertauskuvalliseen kuvaamiseen, Karkulehto sanoo.